Keimaillen vaalitaistoon
la 19.03.2011, 17:23 Olin matkalla pilatestunnille, kun mulle iskettiin Stupido Shopin edustalla käteen tällainen:

Ekalla vilkaisulla luulin, että kyseessä on joku uusi pop-stara (sainhan mainoksen käteeni levykaupan edessä). Kuva voisi hyvin olla levynkansi, mutta se onkin keimaileva Anni Sinnemäki! Tässä flyerissä on jotain outoa.
Ensinnäkin: se näyttää CD-levyn kannelta — huonolla tavalla. Huonolla tavalla siksi, että se on tökerösti tehty. Kuvauksissa on syystä stylisti (yleensä tai ainakin usein on). No ainakin joku, joka vastaa siitä, ettei paita näytä mallin päällä tältä kuin kuvassa. Paita on joko liian pieni tai vaan tosi huonosti aseteltu (tai siis ei aseteltu ollenkaan). Näyttää siltä, ettei kukaan ole keskittynyt varmistamaan, että Sinnemäki olisi kuvassa edukseen. Saa oikeasti olla aika taitava, että onnistuu saamaan näin kauniille ja kuvaukselliselle ihmiselle aikaiseksi vatsamakkarat (tai siis selkämakkarat). Ja ei, ei maailma siihen kaadu, mutta kyllä se nyt silmään pistää. Joku olisi voinut nykäistä paidan selästä suoraksi. Myös farkkujen töröttävä nappilista (vai miksi sitä kutsutaan) näkyy tökerösti valkoisen paidan alta. Vaatteet ei istu ollenkaan. Annin tyyli on mun mielestä ollut aina ihan jees, tämä ei vaan tunnu ollenkaan hänen näköiseltään. Ja koko toi oudon keimaileva ja viettelevä asento on outo.
Alkufiilikseni Vihreiden Uusi Suomi -kampanjasta oli positiivinen, mutta sitten en enää ollutkaan niin varma ja nyt olen vähän hämmentynyt. Mitä tällä flyerillä halutaan viestittää?
Huomattavasti enemmän mua silti hämmentää Timo Soinin ja persujen suosio. Sinnemäki-flyeri onkin oikeastaan tosi jees.







