Ilman antibiootteja
ke 30.03.2011, 09:18 Olette saaneet kunnian seurata lääkkeetöntä kynsisienenhoitoprojektiani. Mitäpä sitä ei jakaisi ystävien kesken ;)
Kerroin elokuussa 2010, kuinka antibioottikuurin syömisen sijaan hiotutin kynnen kuntoon. Kävin alkuviikosta hiotuttamassa vielä isovarpaan kynnen ulkoreunaa, jossa oli jäljellä vähän sienikasvustoa (eli kynsi oli paksumpi kuin muualta, sen alla oli valkoista "töhnää" ja reuna oli vähän tumma). Nyt homma finalisoitiin ja jalat näyttivät hoidon jälkeen tältä:


Vammakynsi näyttää jo viittä vaille normaalilta. Jalkojenhoitaja varmisti, että nyt sienestä on päästy — ainakin toistaiseksi. Harmillista on se, että kun kynsisienen kerran on saanut, voi vaiva uusia helposti. Tämä oli itselläni jo toinen kerta, kun kärsin kynsisienestä. Molemmilla kerroilla olen hoitanut vaivan hionnalla, ilman lääkkeitä. Hionta ei vaadi edes paikallispuudutusta. Suosittelen!
Jalkojenhoitaja kertoi huvittuneena, että toisinaan asiaks pyytää häneltä pedikyyriä. Se on kuitenkin aivan eri asia kuin jalkojen ja kynsien terveyden hoitaminen, saat siis lakata kyntesi ihan itse. Jotain yhteistä pedikyyrillä ja jalkojen hoitajan tekemällä työllä kuitenkin on: siitä tulee freesi olo. Vaikkei kärsisikään kynsisienestä, voi jalkansa päivittää kesäkuntoon silti. Sandaalikausi on kivempi korkata, kun ammattilainen tarkistaa jalkojen kunnon ja hioo sekä puhdistaa kynnet.
Ja nyt ostan vihdoinkin ne läpsykkäät mukaan salille, lupaan.










