Vihreä(mpi) joulu
ti 15.11.2011, 23:15 Sanokaa mitä vaan, mutta joulu on melkein täällä. Minusta glögilasit voi ottaa käyttöön ihan mainiosti marraskuun alussa, manteleita ja rusinoita syön vuoden ympäri. Jouluvalot olen myös kaivanut kaapista, tosin ne on aseteltu lasimaljakkoon (eivät siis kehystä ikkunanpieliä). Laitoin ulkovalot pihallekin, on vaan paljon kauniimpaa niin, lumi kun antaa odottaa.
Rakastan joulussa perinteitä, mutta kauppojen hössötystä vihaan. Sydämeni pohjasta. Ja ne lelukuvastot: postilaatikossa lukee "ei mainoksia" ja silti niitä tulee. Saakeli.
Mitä olen seurannut erityisen ahdistuneena, on joulun kertakäyttöistäminen — etenkin koristeiden osalta. Entisaikaan samat koristeet kaivettiin esille ja joulufiilis syntyi juuri siitä, että ne rakkaat esineet saatiin taas hetkeksi kotia kaunistamaan. Nyt tuntuu, että ihmiset jouluttavat kotinsa joka vuosi eri trendivärein ja edellisvuoden koristeet ovat so last season.

Meidän taloudessa joulukoristeet on peritty isovanhemmilta ja niiden keski-ikä on 60 vuotta.
Kirppareille kannattaa mennä NYT etsimään joulukoristeita se ken sellaisia tarvitsee. Ne on nimittäin monilla kirpputoreilla laitettu jo esille ja valikoimaa riittää kuin marketeissa konsanaan. Ja rahaa säästyy paljon. Joulukoristeisiin pätee ihan sama kuin lastenvaatteisiinkin: kirpparilta saa priimakamaa, kun käyttöaste on ollut pieni.
Jos haluaa jotain persoonallista, kannattaa joulukoristeet tehdä itse. Hyvää esimerkkiä näyttävät norjalaiset Arne ja Carlos — ja Knitting Christmas Balls. Tähän tyyliin:

Kuva: yarnjungle.blogspot.com
Eikä kaikkea tarvitse itse tehdä! Kun yhdistää kirppislöydöt, omat tekeleet ja investoi joihinkin aikaa kestäviin, uusiin koristeisiin, on joulucocktail siinä. Minä olen aloittanut perinteen: hankin joka joulu yhden uuden koristeen ja lisään sen kuuseen. Näin jokaisella koristeella on oma vuotensa ja jälkikäteen voi muistella, mitä vuotta kukin koriste ilmentää. Eikä niitä siis tarvitse aina ostaa uutena ja itsekin voi tehdä. Minun haaveenani on virkata edes yksi joulupallo, katsotaan kuinka käy...
Tulette saamaan minulta kestävän joulukoristamisen ideoita Tyylivarkaidenkin puolella, mutta näin ensi alkuun kannattaa vaikka lukaista The Ecologistin Guide to greening Christmas.







