Brunssi brunssinen
ke 09.02.2011, 10:41 Brunssit on mun juttu. Niin itse väsätyt kuin ravintoloissa nautitut. Olimme viime sunnuntaina aikeissa testata kaupungin — ymmärtääkseni ainoan — vegebrunssin, mutta Artesanaanpa ei niin vain lampsita. Sinne täytyy tehdä pöytävaraus, jos hotsittaa brunssitella. Niinpä suuntasimme matkamme nurkan taakse Siltaseen.
Paikan lounaat ja brunssit ovat olleet vähän vaihtelevaa tasoa (niin myös mestan palvelu), mutta nyt homma meni ihan putkeen!

Syy lienee se, että olimme paikalla heti klo 11 kun brunssi alkaa. Saimme hyvän pöydän ja ruokaa riitti, mikään ei loppunut kesken.
Brunssivaihtoehtoja on kolme: Berlin, Buddah ja English (löydät tarkemat tiedot täältä). Kahdessa kolmesta menuvaihtoehdossa on lihaa, joten otimme kaikki kolme saman Buddah-menun, kasvisaamiaisen siis (kuvassa).

Ihan kiva setti, paitsi että juustoa oli suhteessa muuhun tarjoomukseen vähän liikaa. Ei varsinaisesti mikään ilmastoystävällinen ateria. Osan juustosta olisi ihan hyvin voinut korvata vaikka vihanneksilla (joita kylläkin oli, mutta vähän liian snadisti mun makuun). Artesanassa olisin syönyt varmasti ekommin, mutta minkäs teet. Joskus pitää vähän joustaa, ettei elämä mene liian vaikeaksi. Aamiaisen leipävalikoima, croissantit ja ihan sairaan hyvä vuohenjuustopiirakka sekä tuoremehu löytyivät buffetpöydästä. Brunssin hinta on 12 euroa ja siihen sisältyy myös tee.
Pelkkä ruoka ei kuitenkaan yksin takaa onnistunutta brunssia. Ravintolan tunnelmankin on oltava brunssimainen, eli leppoisa ja iisi (ei ruotsinlaivameininkiä niin kuin Dylanissa) ja musallakin on väliä. Ei ihminen kykene nauttimaan aamupalasta, jos hommaa säestää joku joku Kiss FM -scheisse. No Siltasessa niin taustamusiikki,tunnelma kuin seurakin oli kohdallaan. Menen toiste.







