Terhi Upola (vas.) opettelee syömään raakaa parsakaalia ja haluaa tietää, millainen ihminen hänen hanskansa on valmistanut.
Hertta Päivärinta sisustaa kuin mummo ja suosii ekologista muotia.
Katja Lahti on Uuden Mustan tuottaja, joka on perhevapaalla.
Ina Mikkola
Maailmassa on virhe!
Henna Lehtonen
Voita ja apiloita
Petja Partanen
Yläjyrsin käyntiin
Katri Junna
Annika Kettunen
Kerro mielipiteesi Uudesta Mustasta!
Kaikkien yhteystietonsa jättäneiden, 31.5.2012 mennessä vastanneiden kesken arvomme kolme Dr. Hauschkan tuotepakettia. Yhden paketin arvo on 63 euroa ja se sisältää Dr. Hauschkan voidenaamion sekä silmävirkisteen.
Hurraa! Jo yli 40 suomalaista kalafirmaa ja -järjestöä on mukana WWF:n tavoitteessa, että Suomessa olisi vuonna 2015 tarjolla vain kestävästi kalastettua tai tuotettua kalaa. Helsingin kaupunki on alkanut tarjoamaan työntekijöilleen muun muassa lahnapihvejä ja lupaa kehittää jatkuvasti lisää reseptejä kotimaisesta kalasta.
Tenttasimme kesän mittaan yhdeksää suomalaiskokkia, joilta kysyimme heidän suhteestaan ruokaan - muun muassa kiisteltyyn tonnikalaan. Jokaikinen kieltäytyi tuoreen tonnikalan käyttämisestä, mutta muutama sanoi voivansa käyttää purkkitonnaria. Mitä eroa? Purkkitonnikalaa voi syödä paremmalla omatunnolla, koska kyseessä on eri kalalaji kuin tuoretonnikalat. Jälkimmäiset maistuvat paremmalta ja ovat siksi arvokkaita - sekä ylikalastettuja. Purkkiin laitettavat tonnikalat eivät ole yhtä maukkaita. Siksi niitä saa MSC-sertifioituna eli kestävästi pyydettynä, mutta nekään eivät ole täysin turvassa.
Tiesitkö, että suomalaiset syövät noin 200 grammaa silakkaa vuodessa? Mummoni söi saman verran viikossa (ellei jopa päivässä). Ruisjauhossa kieritellyt, voissa rapeiksi paistetut silakkafileet olivat lapsuudessa myös minun herkkuani. Nykyään ympäristömyrkyt epäilyttävät, vaikka terveyshyödyt hakkaavatkin haitat vastikään julkaistujen taulukoiden mukaan. Myös WWF:n tuore kalaopas sisältää muutamia hyviä uutisia!
Metsästyksestä puhuttaessa mieleeni tulee aina joulu 90-luvun alusta. Isoveljeni antoi minulle lahjaksi oma-ampumansa jäniksen käpälän, onnenamuletiksi. Sain raivarin, jonka lauhtuminen kesti pääsiäiseen. Olin valveutunut teini enkä missään tapauksessa hyväksynyt eläinten tappamista. Heitin käpälän roskiin, josta terrierini sen yöllä kaivoi. Sittemmin olen tarkistanut kantaani niin metsästykseen kuin lihansyöntiinkin moneen otteeseen.
Ottaa päähän, kun kuluttajalle sysätään vastuu sellaisestakin, mihin on mahdoton vaikuttaa. Toki kuluttajalla on valtaa, mutta ihan kaikesta ei pidä syyllistyä. Kuten vaikka siitä, että ei syö kotimaista särkeä kasvatetun kirjolohen sijaan, jos särkeä ei yksinkertaisesti saa mistään.
Terhi Upola