Ravintolapäivän menestyksen salaisuus
Lauantaina pidettiin jälleen Ravintolapäivä, jonka suosio on kasvanut joka kerta entisestään.
Mutta miksi ravintolapäivä on menestys? Miksi ympäri maailmaa pystytettiin yli 600 ravintolaa? Uskon, että Ravintolapäivä vastaa ihmisten tämän hetkiseen tarpeeseen. Luovuuden, yhteisöllisyyden, toisten ilahduttamisen ja suoran vaikuttamisen tarpeeseen.
Kun tarjotaan matalan kynnyksen väylä yhdistää nämä kaikki tarpeet, se on varma menestys.
Minä (vas.) ja ystäväni tarjoilijoina! Kuva: Tuomas Sarparanta
Osallistuin itsekin ystävieni kanssa Ravintolapäivään toista kertaa. Kuljetin ratikassa päivää edeltäneenä yönä pullataikinaa ämpärissä viedäkseni sen leivottavaksi kaverini kotiin. Kaverini puolestaan teippasi jesarilla pöydän jaloissa olevia pyöriä, jotta ne eivät mutaantuisi ulkoraflassamme.
Klo 3.00 mietimme ystävieni kanssa leipoessamme pullaa, että emme normaalisti tekisi niin. Varsinkin kun piti herätä jo ennen kello seitsemää aamulla. Rättiväsyneinä kikatimme ja mietimme, että kaikkea sitä tekeekin. Olihan se vähän huvittavaa, mutta samalla niin mahtavaa. Aamun väsymys hävisi samantien, kun sai tarjoilla ihmisille aamupalaa. Ravintolapäivä sai sen aikaan.
Ravintolapäivä on levinnyt maailmalle jo nyt kiitettävästi, mutta miettikääpä sitä päivää, kun jokaikinen maa on täynnä yhtä paljon rafloja kuin nyt Suomessa?
Ihmisten jakaessa ja kokiessa saman asian yhtä aikaa ympäri maailmaa yhteisöllisyyden tunne on valtava. Se antaa paljon voimaa, iloa ja yhteisiä kokemuksia, joita voi muistella myöhemminkin.
Ja milloin muulloin kuin tällaisissa tapahtumissa tuntemattomat ihmiset juttelevat niin paljon toisilleen?
Ravintolapäivän ravintolat ovat luovempia ja vapaampia kuin monet oikeat raflat. Siihen on varmasti pari syytä. Ravintoloita pitävien ihmisten kirjo on todella laaja. Pääasiallisesti ihmisillä ei ole taustaa ravintola-alalta, jolloin ideat ja ajattelun tapa tulee "laatikon ulkopuolelta". Ravintoloita ei rajoita samat raamit kuin oikeilla ravintoloilla ja ensisijaisena asiana on ihmisten ilahduttaminen voiton tavottelun sijaan.
Ei ole mitenkään väärin, että oikeilla ravintoloilla on tiettyjä rajoitteita ja että ne tuottavat myös voittoa, mutta Ravintolapäivä osoittaa, mitä saadaan aikaan olosuhteiden ja päämäärien ollessa erilaiset. Silloin saadaan aikaan jotakin hienoa. Jotakin, mistä voi ottaa oppia. Jotakin, mikä on todellakin tavoittelemisen arvoista.
Ravintolapäivä on eräänlaista tarpeellista kapinaa, joka virkistää ihmisten mieliä. Se muistuttaa, mistä tässä elämässä pitäisi oikeasti olla kyse. Siitä, että me ihmiset nautimme toistemme seurasta ja yhdessä tekemisestä kilpailun sijaan. Siitä, että saa luoda omatoimisesti ja olla leikkisä. Siitä, että omilla teoillaan pystyy vaikuttamaan. Siitä, että saa tuotta toisille iloa ilman sen kummempaa korvausta. Vain toisen ihmisen hymy riittää. Paras ilo on jaettu ilo.






Ina Mikkola