10 vinkkiä: syö näin, saat kauniimmat hiukset
Haaveiletko paksusta ja kiiltävästä tukasta? Hoitoaineet ja muotoilutuotteet valtaavat monella kylppärin kaapit, kun ratkaisu voisi löytyä keittiöstä. Se mitä suuhumme pistämme, vaikuttaa paljon hiustemmekin kuntoon. Ruokavaliolla ja muilla elintavoilla on huomattavan suuri merkitys hiusten hyvinvoinnissa.
Kuva: Flickr/dimodi1. Syö hyviä rasvoja. Hius sisältää niin proteiinia, rasvaa kuin hiilihydraattejakin, joten kaikkia näitä pitäisi löytyä myös lautaselta. Erityisen hyviä ovat kala- ja kasvisrasvat. Rasvaton dieetti tai karppaaminen eivät tee hyvää hiuksille.
2. Popsi porkkanaa. Kasvikunnan tuotteita on hyvä nauttia runsaasti ja mahdollisimman paljon luomuna ja käsittelemättömänä. Kasviksista erityisen hyviä ovat porkkana, paprika ja vihreät lehtivihannekset.
3. Vältä lisäaineita. Esimerkiksi lisäaineiden sisältämät fosfaatit haurastuttavat hiusta. Natriumglutamaatti (E621) voi herkimmillä vaikuttaa hiuspohjaan ja aiheuttaa jopa hilsettä. Keinotekoisia makeutusaineita ja valkosokeria on myös hyvä välttää.
Lisävinkki: Urheile! Terveellinen ruokavaliokaan ei auta, jos ääreisverenkierto on huono, eikä hius näin ollen saa tarvittavia ravintoaineita. Myös ulkoilu on hyväksi tukalle, joten lenkille lähtö kannattaa.
Kuva: Flickr/MuffetJos sinulla on rasvoittuvat hiukset:
4. Vältä runsasta rasvankäyttöä, erityisesti eläinrasvoja. Suosi hyvälaatuisia rasvoja, kuten kylmäpuristettuja öljyjä. Erityisesti uppopaistetut ruuat, kuten ranskalaiset, olisi hyvä jättää kokonaan pois ruokavaliosta.
5. Syö marjoja.
Lisävinkki: Pese tukka vain kahdesti viikossa! Monen ongelma on liian tiuha pesuväli. Kun rasvoittuvaa tukkaa pesee päivittäin, voi rasvantuotanto kiihtyä entisestään. Paras pesuväli olisikin noin kolme päivää. Jos hiuksia pesee useammin, kannattaa välipesuissa käyttää miedompia pesuaineita.
Jos sinulla on ohuet hiukset:
6. Syö tarpeeksi. Liian vähäinen ravinto näkyy hiusten kunnossa. Tiukka dieetti ei siis ole tukalle hyväksi.
7. Syö paljon proteiinia. Nauti kalaa 2-4 kertaa viikossa lajeja vaihdellen. Syö myös yksi keitetty luomumuna päivässä.
8. Muista D-vitamiini. Vitamiinit ja hivenaineet ovat erityisen tärkeitä hiuksille. Nauti runsaasti erilaisia kasviksia päivittäin ja syö D-vitamiinia purkista.
Jos aiemmin paksut hiukset ovat ohentuneet, on juurialueella todennäköisesti ongelmia. Tällöin on parasta hakeutua hiusjuuritutkimuksiin.
Kuva: Flickr/CookthinkerJos sinulla on kuivat hiukset:
9. Syö kylmäpuristettuja öljyjä. Erityisen hyvää on esimerkiksi kameliinaöljy, jossa omega3- ja omega6-rasvahapot ovat ihanteellisessa suhteessa.
10. Juo vettä. Naisille suositeltu määrä on noin 1-2 litraa päivässä. Huomioi myös, että diureetit, kuten kahvi, poistavat nestettä, joten niitä ei kannata nauttia paljon.
Lisävinkki: Käytä hoitoainetta! Erityisen tärkeää on hoitoaineen oikeanlainen käyttö: pyyhekuivaa hiukset pesun jälkeen, levitä tukkaan vähän hoitoainetta, kampaa läpi ja huuhtele viileällä vedellä, joka sulkee hiussuomut. Saunassa muista suojata tukka pyyhkeellä.
Hiuslaadut ja -ongelmat ovat hyvin yksilöllisiä, joten vakavammissa vaivoissa kannattaa kääntyä hiusasiantuntijan puoleen.
Asiantuntijana hiustutkija Anne Kaakinen Hiusakatemiasta.
Aiemmin Uudessa Mustassa:
D-vitamiini,
hiukset,
kuivat hiukset,
liikunta,
lisäaineet,
makeutusaine,
ohuet hiukset,
rasvoittuvat hiukset,
ruokavalio,
öljyt | in
Kauneus,
Ruoka,
Terveys |






Reader Comments