Peltiseen purkkiin säilöttyjä unelmia

Alle euron säilyketölkki lähikaupan hyllystä koriin, tölkin sisältö padan kautta vatsaan ja tölkki metallinkierrätykseen. Poissa silmistä, poissa mielestä. Tammikuussa elokuvateattereissa ensi-iltansa saavassa Säilöttyjä unelmia -dokumenttielokuvassa kuitenkin pysähdytään kysymään, miten muutaman kolikon arvoinen elintarvike on edes mahdollinen.

Siihen liittyy tuhansia kilometrejä, epäinhimillisiä työolosuhteita, jättimäisiä eläinten kasvatuslaitoksia ja veriroiskeita teurastajan valkoisella essulla. Jokaiseen tölkkiin on myös purkitettuna tuotantoketjuun osallistuvien ihmisten unelmia.

Brasilialainen kaivostyöntekijä Neuci ei muista yhtäkään onnellista hetkeä elämästään. Puolalaisen teurastajan Andrzejin sydän on särkynyt ja hänen mielestään ”kaikki naiset pitäisi piestä, melkein kaikki ainakin”. Romanialainen teurastamotyöntekijä Florica unelmoi pääsevänsä jonain päivänä morsiameksi. Ukrainalaisen myllyn laboratiorion päällikkö Valentina kertoo tuntevansa olonsa paremmaksi työpaikalla kuin kotonaan.

Muun muassa tällaisia ajatuksia ja unelmia on niillä ihmisillä, jotka ovat osana 35 tuhannen kilometrin matkaa, jonka yksi säilykepurkki kulkee Brasilian malmilouhoksilta useiden tuotantomaiden kautta purkittamoon Ranskaan. Ja sieltä ruokakauppojen hyllylle Suomeen.

Ohjaaja Katja Gauriloff nostaa esille tuotantoketjussa mukana olevien ihmisten tarinat, vaikka voisi mässäillä kertomusten taustakuvituksena olevilla pakokauhuisesti kiljuvilla sioilla tai naudoilla, jotka riuhtovat ja potkivat henkihievereissään vielä silloinkin, kun jo roikkuvat jaloistaan teurastamon kaikuvissa halleissa. Hyvä niin, sillä muuten dokumentti saisi elokuvateatterilevityksen sijaan otsaansa aktivisti- ja viherpiipertäjäleimat.

Säilyketölkin halvalla hinnalla Suomessa on kova hintansa jossain muualla. Raaka-aineet tuotetaan niissä maailman kolkissa, joista ne halvimmalla saadaan. Tinakaivoksen työntekijä myy kaivamansa materiaalin välikäsille, mutta ei voi itse päättää työnsä hintaa. Sikoja kasvatetaan pimeässä, sillä niin säästetään energiaa.

Toisaalta säilykepurkki mahdollistaa elannon monille ihmisille, kuten vanhempiensa ja poikaystävänsä pahoinpitelemälle Floricalle, joka elättää yksin poikaansa. Tanskalainen keinosiementäjä Sebastian taasen pystyy lievästä kehitysvammastaan huolimatta työskentelemään sikojen kanssa, joita hän pitää uskollisempina kuin ihmisiä.

Ristiriitaisista ajatuksista huolimatta – tai juuri siksi – omat kulutustottumukset tulevat kerrattua. Tarvitsenko todella vesimelonia salaattiini tammikuusa? Haluanko ruokani matkanneen lauteselleni kymmeniä, satoja vai tuhansia kilometrejä? Vaikka elokuvan säilykepurkin lopullinen sisältö ja etiketti jäävät epäselviksi, lähimarketin säilykehyllyllä seisoessani en voi olla miettimättä, mitä tarinoita halpojen peltipurkkien sisältöjen taakse kätkeytyy.

Enkä ollut ainut katsoja, jonka vatsaa elokuva kouraisi. Teatterin valojen syttyessä kaksi miestä keskustelee tuotantoeläinten kohtelusta: ”Eipä tulisi nyt ihan heti mieleen mennä ostamaan purkillista nötköttiä.”

 Säilöttyjä unelmia -elokuvan ensi-ilta elokuvateattereissa 27. tammikuuta.