Wanted: eettinen, ekologinen ja persoonallinen vihkisormus
Tahdon! Taas tänä vuonna tuhannet rakastavaiset katsovat toisiaan palavasti silmiin ja lausuvat tämän sanan. Suomessa elämänkumppanin sormeen on pujotettu sormus keskiajalta lähtien avioliiton merkiksi, vaikka naimakaupat ovat pitävät ilman sormuksiakin.
Uusi kultainen timanttisormus ei kuitenkaan ole eettisesti ja ekologisesti kestävä ratkaisu. Ja kukapa tahtoisi rakkaustarinaansa mitään epäkestävää. Onneksi rakkaansa voi rengastaa omakseen myös eettisemmin, ekologisemmin ja massakorumallistoja persoonallisemmin.
Kuva: Flickr / kitkatherine
Harvassa korussa on niin paljon tunnelatausta kuin vihkisormuksessa. Se symboloi jo pyöreän muotonsakin vuoksi ikuisuutta ja jatkuvuutta. Onnellisissa rakkaustarinoissa se kulkee morsiamen mukana vuosikymmenten läpi ja näkee niin myötä- kuin vastoinkäymisetkin. Sellaiseen tehtävään ei mitä tahansa helyä hyväksytä. Enkä ainakaan minä tahtoisi loppuelämääni kelailla, kuinka verisiä rakkauden symbolini timantit ovat, tai kuinka paljon kultarinkula on kuluttanut luonnonvaroja ja pienten kaivostyöläisten käsiä.
Löydä käytetty rakkaus
Ajatus toisen hylkäämästä rakkaudentunnustuksesta tuntuu aluksi huonon avio-onnen kutsumisesta kylään. Mutta kierrätetäänhän sitä puolisoitakin – ehkä tämä sopii sinulle paremmin kuin edelliselle omistajalle!
Huuto.netistä ja eBaysta ikuisen onnen rinkuloita löytyy, mutta itse tahtoisin hipelöidä tulevaa elämänkumppania ennen valintapäätöstä. Se onnistuu kirppareilla, antiikkiliikkeissä ja panttilainaamoissa. Helsingin Pantin vintage-myymälällä on myös verkkokauppa.
Kuva: Helsingin pantti, Vintage-myymälä
Rengasta kierrätetyllä kullalla
Kultasormuksen valmistus uusista materiaaleista on satoja kertoja kuluttavampaa kuin korjaaminen tai uusiokäyttö. Yhtä kultaista rinkulaa varten saatetaan louhia jopa neljätuhatta kiloa malmia, jota joudutaan prosessoimaan syanidilla tai elohopealla kullan erottamiseksi.
Uusiosormus sen sijaan valmistuu 10–15 grammasta kierrätyskultaa. Kelloseppä Tom Roos Pitäjämäen kello ja kulta -liikkestä kertoo, että uusiosormukseen voi sulattaa mukaan vaikka palan suvun historiaa.
– Sormus voidaan sulattaa ja muotoilla omista rikkinäisistä koruista tai vaikka isovanhempien aarteista. Jos sellaisia ei löydy, kulta voi olla myös muilta asiakkailta ostettua romukultaa.
Kuva: antwerpenR / Flickr
Kun kultasepälle tuo materiaalin, sormuksen hinta muodostuu työtunneista. Halvimmillaan sormuksen voi saada 50 eurolla.
Kierrätettäväksi kullaksi ei kuitenkaan kelpaa mikä tahansa turistirihkamakaupan kulta, sillä huonosta raaka-aineesta tehty sormus saattaa murtua sitä tehtäessä. Pelkistä kultaketjuista sulatetut ja muokatut sormukset eivät myöskään kestä, vaan kulta pitäisi lähettää puhdistettavaksi ennen sulatusta. Silloin ei kuitenkaan voi varmuudella sanoa, onko takaisin saatavassa kullassa enää mukana suvun perintöhelyjä.
Muokkaa perintösormuksesta rakkautesi symboli
Tuntuuko isoisoäidin kauniin sormuksen sulattaminen pyhäinhäväistykseltä? Eipä hätiä, sillä sormuksesta voi tehdä oman rakkauden symbolin myös vähemmän radikaaleilla muutoksilla.
Jos sormuksessa ei ole vialla kuin koko, pienennys tai venyttäminen saattaa riittää. Sormuksia pienentäessä kannattaa miettiä, haluaako jättää sormuksen mahdolliset kaiverukset näkyviin. Ne nimittäin saattavat kärsiä. Sen sijaan kultaleimojen häviämisestä ei kannata huolehtia, sillä ne säästetään. Pientä sormusta voidaan venyttää pari numeroa suuremmaksi tai juottaa rinkulan väliin palanen uutta.
Kuva: SidewaysSarah / Flickr
Helsinkiläinen Papaja-kultasepänliike järjestää pareille tarkoitettuja sormuskursseja, joissa uusien vihkisormusten valmistamisen lisäksi voidaan myös tuunata vanhoja sormuksia. Sormukseen voidaan esimerkiksi liittää useampia runkoja, jolloin siitä tulee kolmiulotteinen.
– Vihkisormus saa paljon lisäarvoa, kun sen on rakas ihminen tehnyt rakkaudella, Papajan muotoilija ja kultaseppä Anneli Aaltonen kertoo.
Perintösormukseen voidaan myös istuttaa kiviä, mutta sen tekeminen ei pelkällä rakkauden voimalla onnistu, vaan tekijäksi tarvitaan kultaseppä.
Pujota nimettömään rakkaasi hiihtokilpailuvoitto
Jos perintökorurasia on tyhjä, kurkkaa aterinlaatikkoon. Esimerkiksi tamperelainen Laura Saarivuori-Eskola valmistaa design Laurase -yrityksessään sormuksia uusiomateriaaleista, kuten vanhoista hopeisista lusikanvarsista ja leikkelehaarukoista.
– Asiakas voi joko tuoda omat perintö- tai palkintolusikkansa tai valita minulla varastossa olevista materiaaleista mieluisensa, Saarivuori-Eskola selittää.
Kuva: Laurase
Isoisovanhempien vanhat ruusukoristeiset kahvilusikat taipuvat Saarivuori-Eskolan käsissä persoonallisiksi sormuksiksi. Hiihtoon hurahtanut pariskunta teettää vihkisormuksensa tietenkin puolison lapsuudessa voittamasta hopeisesta palkintolusikasta.
Vahvista liittosi lapin kullalla
Haluatko aloittaa avioelämäsi täysin uudelta alustalta, sormusta myöten? Siinä tapauksessa harkitse Lapista käsin huuhdotusta kullasta valmistettua sormusta. Helsinkiläinen Ofelia-kultasepänliike ostaa kultansa kolmelta kullanhuuhtojalta, joiden vaskaamat kultahiput sulatetaan neitseellisesti, eli sormus valmistetaan jo ensimmäisen sulatuksen jälkeen.
Kuva: Ofelia
Kullan kaivaminen käsin tuottaa Laaniojalta vuodessa 2–3 kiloa kultaa, kun kaivinkoneella saalis on huomattavasti suurempi.
– Koneiden jäljiltä jokilaakso on kuitenkin raiskattu ja kuin sodan jäljiltä. Joessa vesi on vuosisatojen ajan rapauttanut maa-ainesta, joten käsin tehtävässä vaskauksessa kultahiput vain poimitaan joesta luontoa kunnioittaen, Ofelian kultaseppä Kari Hirvonen kertoo.
Lapin kultaisten sormusten kultapitoisuus on lähes sata prosenttia. Vähän samalla tavalla kuin tuleva puolisokin on painonsa arvosta kultaa.
Kaiken kruunaa suomalainen kivi
Marilyn Monroen mielestä timantit ovat tytön parhaita ystäviä, mutta nainen saa säihkettä elämäänsä myös vähemmän epäeettisillä kivillä. Käyttämällä vihkisormuksessaan suomalaisia kiviä, varmistaa, ettei vahvista liittonsa lisäksi lapsityövoimaa ja veritimanttibisnestä.
Sormukseen voi istuttaa esimerkiksi topaasin. Kultaseppä Anneli Aaltonen huomauttaa, että myös korundi ja ametisti ovat hyviä valintoja, sillä niitä saadaan useimmiten muun Suomessa tapahtuvan louhinnan yhteydessä.
Mutta entäs jos haluaakin synteettisen timantin, joka syntyy ihmisen toimesta laboratoriossa? Siinä ei luulisi sotkevansa käsiään vereen. Timantit.com-sivuston mukaan synteettinen timantti on kemiallisesti ja fysikaalisesti täysin samaa ainetta kuin luonnosta löydetty timantti. Aaltonen on kuitenkin toista mieltä.
– Synteettinen timantti näyttää samalta kuin aito, mutta muuta yhteistä niillä ei ole. Täysin arvottomia ne oikeastaan ovat. Meillä niitä käytetään lähinnä mallisormuksissa, mutta jos asiakas sellaisen haluaa, toki sen sormukseensa saa, Aaltonen sanoo.
Kuva: Flickr / Ryan McD
Feikkitimanttien sijaan romanttisemmalta kuulostaa ajatus vihkisormuksen kruunaamisesta pariskunnan yhdessä löytämästä kivestä. Esimerkiksi rantakivestä voidaan hioa kivi sormukseen. Kiven pitää olla kova ja mahdollisimman iso, sillä sitä joudutaan leikkaamaan ja hiomaan valmistuksen aikana paljon.
– Rantakivellä koristellun sormuksen kanssa ei kuitenkaan voi mennä perunapellolle kuokkimaan. Sellaista sormusta pitää vaalia, ihan niinkuin rakkauttakin, Aaltonen muistuttaa.
Liikehdintää tapahtuu myös isojen firmojen tasolla. Esimerkiksi Pohjoismaiden suurin koruvalmistaja Kalevala Koru siirtyy käyttämään vain kierrätettyä kultaa.
Lue myös:
Lähteet edellä mainittujen lisäksi:
- Ovaskainen Saku: Korjaamisen ekotehokkuuden tarkastelu MIPS-indikaattorilla, opinnäytetyö, Lahden ammattikorkeakoulu, tekniikan koulutusohjelma
- www.timatit.com
- www.naimakaupat.com
Kierrätyskoru,
avioliitto,
koru,
kulta,
sormus,
timantti,
veritimantti,
vihkisormus | in
Kauneus,
Kierrätys,
Kulutus |








Reader Comments (1)
Eipä taida nuo Ofelian sormukset olla mitään kauhean edullisia. Sivuilta en löytänyt hintaa, mutta Kultaseppä Kari Hirvonen -välilehdestä löytyy tarina onnellisesta kultasepästä ja rikkaista naisista ja alla kommentti "Tällaista oli elämä silloin kun vallasnaiset toteuttivat toiveitaan kustannuksista välittämättä. Nykyisin näitä upeita koruja saa Ofelian omasta työhuonemyymälästä - siis he, joilla siihen on varaa.."