Ylen tv-viikko 39: Onko meillä vapaa tahto?
Toimiiko ihminen omien arvojensa mukaisesti vai johdattavatko hänen käytöstään yhteisön sosiaaliset paineet? Kuinka paljon me annamme periksi ympäristömme oletuksille? Sitä kysytään YLE Teeman torstai-illassa, jossa aiheena on ihmisen vapaa tahto. Loppuviikosta ruudussa pohditaan, mitä tunteita sää herättää. Muistatko sinä, millainen sää oli, kun Estonia upposi tai miltä tuntuvat jäiset lehdet jalkojen alla?

Tiededokumentissa Tottelemiskoe, panoksena kuolema uusitaan Milgramin testi. Stanley Milgram teki 1960-luvulla sosiaalipsykologisen koesarjan, jossa mitattiin ihmisen halua totella auktoriteettia.
Tutkimuksessa osalle koehenkilöistä annettiin opettajan rooli, osalle oppilaan. Opettajan roolissa oleville annettiin käsky antaa oppilaan roolissa oleville sähköiskuja heidän vastatessaan väärin opettajan kysymyksiin. Tilanteessa, jossa opettaja ei nähnyt oppilasta, suuri osa opettajista jatkoi yhä voimakkaampien sähköiskujen antamista auktoriteetin käskyjen mukaan huolimatta siitä, että kuuli kuulokkeista tuskanhuutoja ja voimakkaita pyyntöjä keskeyttää koe.
Todellisuudessa sähköiskuja ei tietenkään annettu, ja tuskanhuudot oli äänitetty etukäteen. Milgramin testi kuitenkin osoitti, että ihmiset pystyvät antamaan toisilleen kuolettavia sähköiskuja, kun jokin auktoriteetti määrää heitä tekemään niin.
Dokumentissa jäljitellään Milgramin testiä: 80 henkeä luulee osallistuvansa tv-visaan, jossa voi voittaa miljoonan. Kisa etenee yhä kovenevin sähköiskuin, joita koekaniineina toimivat kisaajat antavat kanssakisaajilleen, joita he eivät näe. Kuinka pitkälle kisaajat ovat valmiita menemään? Milgramin tutkimuksen eettisyydestä ja tutkimustulosten paikkansapitävyydestä on kiistelty, mutta toistuvatko testin tulokset uudestaan 2010-luvulla ja uusilla koehenkilöillä, kun motiivina on raha ja auktoriteettina tv-juontaja?
Voiko ihminen ylipäätään aina toimia arvojensa mukaisesti nyky-yhteiskunnassa, jossa sosiaalisten ryhmien odotukset ovat vahvoja ja tiukat normit ajatusten sisään rakennettuja? Esimerkiksi ekologisuus ja kulutustalous, taloudellinen menestys ja eettiset, inhimilliset arvot ovat usein ristiriidassa. Minä en liene ainoa, joka kuulee tämän tästä ”Ethän sä noin voi tehdä!” -tyyppisiä lauseita lähipiiriltään. Päivittelyyn sisältyy ääneensanomaton ajatus siitä, mitä pidetään sopivana käyttäytymisenä. Mutta kenen arvoja minä seuraisin, jos en omiani?
Ennen dokumenttia tahdonvapauden ongelmaa ja sosiaalisia paineita ruotivat keskusteluohjelmassa kriminaalipsykologi Jaana Haapasalo, filosofian professori Timo Airaksinen sekä kirjailija, oik.tri Jarkko Tontti ja filosofi Arno Kotro.
Maanantaina 26.9.
Prisma: Ihminen ja hänen kotieläimensä (Science of Animal Domestication,
USA 2010)
Kaupunkeihin piiloutuu valtava lajien kirjo: jos jostain suurkaupungista poistettaisiin kaikki ihmiset, jäljelle jäisi miljoonia lemmikkejä kansoittamaan olohuoneita. Olemme niin tottuneita siihen, ettemme edes tule ajatelleeksi, kuinka monia erilaisia lajeja asunnoissamme asuu. Miten ne oikeastaan ovat sinne tiensä löytäneet? Prisma-dokumentti kertoo ihmisten ja kotieläinten yhteisestä taipaleesta ja siitä, kumpi itse asiassa alun perin valitsi kumman – ihminen eläimen vai eläin ihmisen. Tuotanto: National Geography.
YLE TV1 klo 19.00
MOT: Viekää silakatkin merestä
Suomalaiset ovat häviämässä kalastussodan Itämerellä. Virolaiset ja ruotsalaiset ostavat suomalaisia aluksia ja saavat näin oikeuden kalastaa Suomen kiintiöstä, mutta viranomaiset vain levittelevät käsiään. Toimittanut Tiina Lundell. Tuotanto: YLE 2011.
YLE TV1 klo 20.00
Kaskinen (Kaskö)
Dokumentti Kaskinen kertoo ihmisistä, jotka jäivät jäljelle, kun koneet vaikenivat. Marraskuussa 2008 Kaskisen työttömyysprosentti oli 3,9 %, mikä tarkoitti lähes täystyöllisyyttä. Pian sen jälkeen annettiin irtisanomisvaroitus, ja Metsä-Botnian täytyi joko pysäyttää koneet väliaikaisesti tai sulkea tehdas. Vuosi 2009 merkitsi pienen kaupungin asukkaille massatyöttömyyden alkua ja isoja valintoja. Tuotanto: Långfilm Productions. Dokumentissa on suomenkielinen tekstitys.
YLE FST klo 22.00
Tiistaina 27.9.
Akuutti
Psykoterapeutteja ei riitä lievempien ahdistus- ja masennusoireiden hoitoon, joten potilaille tarjotaan pilleripurkkia. Tulevaisuudessa potilaat voivat saada terapiaa verkossa, mutta hoitaako virtuaaliterapeutti yhtä hyvin kuin ihminen? Lisäksi Akuutissa käsitellään mm. agua zumbaa ja lapsen sormiruokailua.
YLE TV2 klo 19.00
Muisti: Loikkari
Kylmän sodan aikana Neuvostoliitosta loikkasi Kekkosen selän takaa henkensä uhalla satoja ihmisiä Suomen rajan yli. Nuori helsinkiläinen sairaanhoitaja oli mukana auttamassa virolaista kapteenia pois poliisin kynsistä. Muisti-sarjassa käsitellään hetkiä Suomen historiasta.
YLE TV1 klo 20.00
Keskiviikkona 28.9.
Tulevaisuuden maatalous
Miten ilmastonmuutos vaikuttaa maatalouteen? Mitä maanviljelijät tekevät, kun kuivuuden ja vedenpuutteen vaihtoehtoina ovat tulvat ja myrskyt? Tuleeko Tanskasta viininviljelymaa? Pitääkö lihansyöntiä vähentää? Eurooppalaisten yliopistojen tutkijaryhmä on selvittänyt, miltä tulevaisuuden maatalous näyttää. Viisiosaisen sarjan ensimmäisessä osassa keskitytään Euroopan uusiin viinimaihin. Tuotanto: DR, Tanska.
YLE Teema klo 16.00
Tavarataivas
Identiteettimme rakentuu kuluttamisen ympärille. Mutta kumpi kestää pidempään: maailman luonnonvarat vai kulutuskeitaassa turhien tavaroiden keskellä palava ihminen? Tuotanto: MundoVision, Kanada. Uusinta tammikuulta 2010.
YLE TV1 klo 23.45
Torstaina 29.9.
Prisma Studio
Rajat rikki! Kohtaa pelkosi tai putoa - miksi korkeus kiehtoo ja kammoksuttaa? Näin syntyy pilvenpiirtäjä.
YLE Teema klo 20.00
Tiededokumentti: Tottelemiskoe, panoksena kuolema
(Jeux de la mort)
Dokumentti jäljittelee kuuluisaa Milgramin testiä: Koehenkilöt luulevat tulevansa ison rahapalkinnon tv-visaan. Kisa etenee kovenevin sähköiskuin. Pystyykö tv-juontaja pakottamaan kilpailijoita/koekaniineja antamaan kovia sähköiskuja kanssakilpailijoiden rajuista tuskanhuudoista huolimatta? Prix Italian ajankohtaisdokumenttien sarjan vuonna 2010 voittaneessa dokumentissa halutaan selvittää, miksi ihminen tottelee käskyjä ja millaista valtaa televisio käyttää nykymaailmassa. O: Christophe Nick, Thomas Bornot ja Gilles Amado. Tuotanto: Ranska 2010.
YLE Teema klo 21.00
Onko ihmisen tahto vapaa?
Kotimaisessa tiedekeskustelussa pohditaan sitä, voiko ihminen toimia aina arvojensa mukaisesti ja vapaasti vai johdattavatko hänen käytöstään yhteisön sosiaaliset paineet. Tahdonvapausongelmaa pöyhivät kriminaalipsykologi Jaana Haapasalo, filosofian professori Timo Airaksinen sekä kirjailija, oik.tri Jarkko Tontti ja filosofi Arno Kotro. Tuotanto: YLE Tiede.
YLE Teema klo 20.30
Lauantaina 1.10.
Avara luonto: Ngorongoron kraatteri
(Unlikely Eden: Ngorongoro Crater)
Ngorongoron kraatteri Tansaniassa on halkaisijaltaan liki 20 kilometriä, ja sen keskustassa pulppuavat lähteet takaavat villieläimille paratiisimaiset olot. Alueen uhanalaisimpia eläimiä on pensassarvikuono.
YLE TV1 klo 18.45
Sunnuntaina 2.10.
Maameren tarinat (Gedo Senki) -K11-
Mestarillisen Goro Miyazakin ohjaama ja Ursula K. Le Guinin romaaniin perustuva anime-elokuva sisältää klassisen hyvän ja pahan taistelun, taikuuden sekä lumouksen upeassa visuaalisessa paketissa. Uusinta tammikuulta 2011. YLE TV2 klo 12.45
Tunne Sää
Miltä tuntuu, kun myrsky repii hääteltan maasta? Entä missä olit ja muistatko mikä oli sää, kun Estonia upposi? Miltä tuntuvat kevään ensimmäiset auringonsäteet tai jäiset lehdet kenkien alla? Kokemukset voivat vaihdella pienistä tunteista suuriin, omaa elämää järisyttäviin tunnetiloihin. Tunne Sää on kahdeksanosainen ohjelmasarja tunteista, joita erilaiset sääilmiöt ja säätilat meissä herättävät. Sääilmiöiden asiantuntijana ohjelmassa esiintyy Juha Föhr, joka selittää ilmiöiden takana olevia faktoja huumorilla höystettynä yhdessä ohjelmasarjan juontajan Tom Nylundin kanssa. Ensimmäisessä osassa kuullaan tarinoita ja muistoja lumesta. Tuotanto: YLE 2011.
YLE TV1 klo 18.15
Suojele minua!
Suojele minua! on tv-ohjelma, joka haluaa herättää keskustelua rakennetusta ympäristöstä. Se pohtii vanhoille kohteille uusia käyttötarkoituksia, laatii ylistyslauluja ja järjestää mielenilmauksia yhdessä paikallisten asukkaiden kanssa. Mukana suojelussa ovat Minna Joenniemi, Tuomas Toivonen ja Samuli Putro, uusissa jaksoissa lauluja tekee ja esittää Jarkko Martikainen. Sarjan jo nähdyt jaksot uusitaan Teemalla 25.9. alkaen. Uudet jaksot alkavat sunnuntaina 13. marraskuuta.
YLE Teema klo 21.00








Linda Lappalainen
Reader Comments