Maailman vanhin bloggaaja, 110, käy raakaruoalla
Tällä viikolla 110 vuotta täyttävä Bernando LaPallo on tehnyt itsellään pienen ihmiskokeen: mitä jos elää suurimman osan elämästään raakaruoalla ja kalalla, eikä koskaan vedä itseään ähkyksi? No, elää yli satavuotiaaksi ja näyttää edelleen seitsemänkymppiseltä. Ja bloggaa ja tekee kokkausvideoita YouTubeen!
Bernando LaPallo näyttää ylläolevalla videolla, kuinka hän valmistaa hedelmäsalaatin, saman, jota hän on tehnyt yli 50 vuotta. Video on kuvattu toukokuussa 2011, jolloin LaPallo oli 109-vuotias. Okei, puhe on vähän hidasta, mutta miehen iho näyttää ihmeen sileältä. Eläkkeellä oleva kokki LaPallo täyttää tällä viikolla 110 vuotta (joidenkin lähteiden mukaan 17.8, toisten 20.8.). Tyyppi on siis ollut eläkkeellä noin puolet elämästään.
Brasilialaissyntyinen, Yhdysvalloissa asuva LaPallo kertoo blogissaan pitkän ikänsä salaisuuksista ja jakaa reseptejä – ja tosiaan julkaisee kokkausvideoita. Hän on toiminut työurallaan kokkina, mutta ei ole itse syönyt läheskään kaikkia kokkauksia, kuten lihaa, juuri koskaan. Hän sanoo, että pystyy haistamalla ja näkemällä arvioimaan, onko ruoka hyvää, sitä ei ole pakko maistaa. Pääasia kuulemma on, ettei kiirehdi. Elämässä, muttei varsinkaan ruoanlaitossa.
LaPallon isä oli lääkäri, jonka ohjeiden mukaan hän on elänyt koko ikänsä:
- Pidä suolesi puhtaana.
- Syö kunnolla; ei mitään keitettyä, kuollutta ruokaa.
- Pidä huolta kropastasi, niin se pitää huolta sinusta.
- Älä koskaan syö itseäsi ihan täyteen.
Niin yksinkertaista, mutta kuinka moni jaksaa oikeasti noudattaa?
Ilmeisesti LaPallon isäkin noudatti omia ohjeitaan ja eli lähes satavuotiaaksi. Muuten vertailukohtia on vähän; ei taida olla kovin montaa ihmistä, jotka olisivat syntyneet 1900-luvun alussa ja syöneet raakaruokapainotteisesti koko ikänsä. LaPallo painottaa ruokavaliossaan tuoremehuja, raakoja hedelmiä ja vihanneksia sekä kohtuutta. Hänen edellä mainittuun hedelmäsalaattiinsa tulee greippiä, appelsiinia, erilaisia melooneja, mustikoita, viinirypäleitä, omenaa, kiiviä, mansikoita ja ananasta.
En ihmettele, jos tällä miehellä on ollut kysyntää erilaisissa terveys- ja raakaruokaseminaareissa Yhdysvalloissa.
Tässä muutamia LaPallon käyttämiä elämänohjeita:
-
”Tämä on tärkeää: älä ylikypsennä vihanneksia.”
-
”Älä kuori omenoita, koska niissä on omenan ravintoaineet.”
-
”Ruoanlaitto on taidetta. Jos ruoka näyttää ja tuoksuu hyvälle, sitä tekee mieli syödä.”
-
Viisi tärkeintä ruoka-ainetta, jotka pitävät 110-vuotiaan liikkeessä, ovat valkosipuli, oliiviöljy, kaneli, suklaa ja hunaja.
- LaPallo juo joka aamu superfood-smoothien, joka sisältää tuoremehua/vettä, hedelmiä (esim. mustikoita), 1 tl valkosipulitahnaa (sis. valkosipulia ja oliiviöljyä) sekä kahta ravintovalmistetta (Dr. Schulze’s SuperFood Plussaa, ja Dr. Schulze’s Echinacea Plussaa, joita hän on ollut mukana kehittämässä kyseisen tohtorin kanssa).
- LaPallo käy joka aamu parin kilometrin kävelylenkillä.
- Muita salaisuuksia ovat joka-aamuinen kanelitee, joka kuulemma pitää verensokerin tasaisena sekä oliiviöljy, jota hän laittaa iholleen.
- LaPallon lempivihanneksia ovat mustikat, cantaloupe-meloni, keräkaali ja parsakaali. Hän syö myös pähkinöitä ja siemeniä ja maustaa ruokansa mieluiten valkosipulilla ja hunajalla.
LaPallo kirjoittaa parhaillaan toista kirjaansa. Ensimmäinen julkaistiin muutama vuosi sitten, ja siinä hän kertoi, millaisilla keinoilla hän on elänyt elinvoimaisesti 107 vuotta. Tavoitteena on elää 125-vuotiaaksi.
Pistää miettimään, että mitä sitä tulee suuhunsa laitettua. En ole niinkään varma, toivonko itselleni yhtä pitkää ikää, mutta olisihan se hauskaa, jos olisi harmaana pantterina itsekin terve ja hyväkuntoinen!
Ei muuta kuin hyvää syntymäpäivää Bernando LaPallolle ja paljon lisää vuosia!
Lue lisää:
- Bernando LaPallo Facebookissa
- Bernando LaPallon blogi Age less, live more
- Eric Shackle/Openwriting: Maailman vanhin bloggaaja on 109
- Lisää nettivideoita LaPallosta
Tsekkaa myös Hertan juttu Raakaruokaa aloittelijalle
KUVA: SCNM








Terhi Upola
Reader Comments (3)
Kiitos mielenkiintoisesta jutusta ja hauska lukea todellisista ikäihmisistä, jotka ovat jo aikaa sitten kiinnittäneet huomiota siihen, mitä suuhunsa pistävät. Todella virheä vanhus ja iho aivan uskomattoman silkeä.
Hieman tosin häiritsee tuo hehkutus, että LaPallon mainostama ruokavalio toisi kaikille pitkää ikää ja terveyttä. Kun pitkäikäisyys kuitenkin on suurelta osin kiinni geeneistä (tästä oli vähän aikaa sitten juttu hesarissa) ja elämäntavoilla ei noiden superpitkäikäisten keskuudessa ollut paljoakaan merkitystä. Saattavat tupakoida aktiivisesti, syödä varsin yksipuolisesti ja olla liikkumatta aktiivisesti.
Ei silti, kaikkea hyvää LaPallolle ja ainakin todistaa sen, että lähes täysin kasvispitoisella ruuallakin voi elää terveenä yli 100-vuotiaaksi.
Epäilemättä ruokavaliolla on vaikutusta, sillä LaPallolla on jotain yhteistä maailman vanhimmaksi eläneen ihmisen, Jeanne Calmentin kanssa (rapsakat 122 vuotta): Calment vannoi hänkin oliiviöljyn nimeen ja söi reippaanlaisesti suklaata. Calmentin dieettiin kuului myös portviini ja loppumetreille asti tupakka, joten siitä vain ottamaan mallia.
Jutun mukaan siis LaPallon isä eli lähes satavuotiaaksi, samoin Calmentin lähisukuun kuului yli ysikymppisiä. Ehkä pitkäikäisyyden salaisuutta kannattaa tosiaan hakea ennemmin geeneistä kuin raakaruuasta.
Hämmästyttävä juttu! Mie sanon kritiikittömästi vaan "VAU!" :-D