Uuden Mustan ihan paras kesämenu
Olemme kokanneet tänä ja viime vuonna pitkän listan ihania kesäruokia. Kokosimme niistä kesäaterian inspiraatioksi pitkän, mutta kevyehkön menun. Revi ideat ruokapöytään tästä.
Kokeilimme äskettäin Uuden Mustan yhteisellä lounaalla alkupalaksi kesäruokien klassikkoa, kylmää gazpachoa. Helteillä mikään ei ole parempaa kuin kylmä ja nestemäinen, mutta kuitenkin melko täyttävä ruokalaji. Gazpacho on kenties yksi helpoimmista tavoista syödä raakaruokaa. Pitää vain olla varovainen, ettei innostu liikaa valkosipulista - loppuateria ei maistu muuten miltään muulta. Keiton kylkeen sopii pinaatilla maustettu focaccia.
Niinikään alkuruoaksi tai ihan itsenäiseksi ateriaksikin sopii lapsuusällötys, eli aikuisuuden ihanuus, kesäkeitto. Ken ei kesäkeitosta tykkää, ei ole aitoa koskaan maistanutkaan (tai on traumatisoitunut kouluaikoina lopullisesti, mikä on varsin pahoiteltavaa). Tuoreet vihannekset maistuvat vaan niin hyvältä, myös maitoliemessä uitettuna.
Pääruuaksi sopii kala, mieluiten itse mökkirannasta pyydetty. Myös ostettuna paras fisu on lähifisu, kuten Suomen rannikot täyttävä lahna. Toiseksi pääruokalajiksi sopii herkkusienipihvit ja dijon-kevätsipulimuhennos. Kevätsipulia ei vaan voi syödä liikaa. Pannulla paistamisen lisäksi sitä voi vaikka tunkea sinne kalan vatsaan ennen grillausta. Kevätsipuli on myös kukkakaalin hyvä ystävä sosekeitossa: niiden lisäksi vähän Koskenlaskijaa tai muuta vastaavaa juustoa ja soseeksi. Nam!

Kunnon uushippi maustaa keitoksensa villiyrteillä. Facebookissa hyviä vinkkejä villiyrttien käyttöön jakavat esimerkiksi sellaiset ryhmät kuin Hortoilu ja Villiruoka.
Jälkiruoaksi tietysti suomalaista superruokaa, mustikalla maustettua vispipuuroa.
Kaikki tämä huuhdotaan alas kuohujuomalla, joka on valmistettu kuusenkerkillä, mustaherukan lehdillä, karpalolla tai seljankukilla.
Kuvat: Hertta ja Katja, lahna: rktl.fi
gazpacho,
herkkusieni,
kasvispihvi,
kesäkeitto,
kevätsipuli,
lahna,
mustikka,
villiyrttti | in
Resepti,
Ruoka,
Uusi Musta |








Reader Comments