Mitä kasvismakkaraa Uusi Musta grillaa juhannuksena?

Nyt on testattu, mikä on kasvisnakkien kuningatar! Maistelimme Uuden Mustan porukalla viittä eri lihatonta makkaraa ja nakkia. Suurin osa näistä ei ole ihan lähiruokaa, vaan roudattu naapurimaasta Ruotsista tai makkaroiden ja ekoeläjien luvatusta maasta, Saksasta. Yksi suomalainen oli myös päässyt joukkoon.
Aloitimme ostoskierroksen Helsingin keskustan Stockmannilta, koska siellä on monissa tuotteissa hyvä valikoima, mutta kasvisnakit loistivat poissaolollaan! Testimakkaroista Hälsans Kökin pakastenakit ja Poutun Tofu-kasvisgrillerit ovat S-marketista ja muut Ruohonjuuresta. Kaikki testituotteet ovat vegaanisia lukuunottamatta kananmunaa sisältävää Hälsans kökiä.
Itse tunnustan käyttäneeni kasvismakkaroita hyvin vähän, koska en ole kokenut, että grillattavan täytyy jotenkin muistuttaa lihaa. Nykyään syön lihaakin, mutta mieluiten grillaan kasviksia, ihan sellaisenaan. Kasvisnakeissa on toisaalta rutkasti proteiinia sekä lihamakkaroihin että tuoreisiin kasviksiin verrattuna.
Hanne on ollut pitkään Poutun kasvisgrillerin suurkuluttaja. Hän halusi nyt testata, ovatko kasvismakkarat kehittyneet viime vuosina - ja ovatko hinnat tulleet alas. Pouttu on nimittäin ollut hinnaltaan edullisin ja testituotteista ainoa, jota saa marketin makkarahyllystä.
1. Hälsans kök -soijanakki (pakaste)
- Hertan ja Viivin suosikki = testivoittaja
- Valmistaja: Hälsans kök (Ruotsi)
- 3,99 e, 300g
- Pääraaka-aineet: vehnä- ja soijaproteiini.
- Kommentit: Jauhoinen. Lapset ei varmaan edes huomaisi eroa lihanakkiin. Tuntuu enemmän lihalta kuin oikea. Kumimainen hyvällä tavalla. Ei kovin mehukas. Vähän kuiva. Mieto, ei liian suolainen.
2. Talonpojan kasvisnakki
- Hannen suosikki
- Valmistaja: Wheaty (Saksa)
- 3,53 e, 150 g
- Pääraaka-aineet: vehnäproteiini ja auringonkukkaöljy
- Kommentit: Ummehtunut. Purutuntuma jees. Kuminainen, leipämäinen, limppumausteinen. Kuori tylsän pehmeä.
3. La Rossa -makkara
- Terhin suosikki
- Valmistaja: Wheaty (Saksa)
- 4,75 e, 200 g
- Pääraaka-aineet: vehnäproteiini ja auringonkukkaöljy.
- Kommentit: sitkeä ja pahan makuinen, tarvitaan sikana sinappia että saa nielastua. Lanttulaatikkomainen. Jäisi syömättä, antaisin koiralle. Ei maistu edes nälkäisenä. Ensin luotaantyöntävä, mutta loppujen lopuksi suutuntumaltaan hyvä sekä maultaan maukas.
4. Tofu-kasvisgrilleri
- Valmistaja: Pouttu (Suomi)
- 2,89 e, 320g
- Pääraaka-aineet: rypsiöljy, soijaproteiini ja perunatärkkelys.
- Kommentit: Pahanmakuinen, kitkerä. - Eikä oo! Ihana rapea kuori. Liian pieneksi jauhettua massaa. Löllöä ja ilmavaa sisältä, porkkanainen, maultaan liian kasvis- eli juuresmainen.
5. Hot Chorizo luomu, mausteinen luomukasvismakkara
- Valmistaja: Astrid och aporna (Ruotsi)
- 7,80 e, 365 g
- Pääraaka-aineet: vehnägluteeni, soijajauho ja soijaproteiini.
- Kommentit: Kuivakka, melko tulinen, vahva jälkimaku. Sopivan sitkeä. Pölyinen.
Hertta ja Viivi mieltyivät Hälsans kökiin, koska se muistutti makkaroista eniten lihaa. Toisin sanoen testivoittajaksi selviytyi ainoa ei-vegaaninen makkara. Hannen mielestä kasvisnakkeja ei pitäisi edes verrata lihaan. Hanne löysi uuden suosikin, talonpojan kasvisnakin jo lähes kyllästymiseen asti syödyn kasvisgrillerin tilalle. Grilleri näyttää olevan hinnaltaan kuitenkin selvästi edullisin.
Itsekin tykkäsin Hälsans kökistä koostumuksen takia, mutta makua olisi saanut olla enemmän. Kysymys on tietysti tottumisesta: monet näistä varmasti alkaisivat maistua paremmin, jos niitä söisi muutaman kerran. Myös oma suosikkini La Rossa oli ensimmäisellä puraisulla luotaantyöntävä, mutta pidemmän maistelun jälkeen sopivan sitkeä ja maukas.
Viivi arveli käyttävänsä Hälsans kökiä jatkossa makkarakeitossa, ja kyllähän se vaikka borts-keittoon sopisikin. Muutenkin käyttäisin näitä mieluummin muun ruoan seassa yhtenä ainesosana kuin sellaisenaan grillissä.

Kasvisnakkeja alkaa olla jo todella kiitettävä valikoima, rutkasti enemmän kuin testasimme. Toivotaan, että myös lupiinista tehty makkara lyö läpi! Tutkijat nimittäin etsivät jatkuvasti uusia kasviperäisiä tuotteita, jotka näyttäisivät ja maistuisivat lihalta, mutta jotka olisivat terveellisempiä ja ympäristöystävällisempiä kuin liha. Lupiini voisi olla tällainen, kertoo Tekniikka&Talous-lehti. Raaka-aineesta ei ainakaan olisi pulaa.
Myös Hesari testasi äskettäin kasvismakkaroita, ja testivoittajaksi selviytyi Wheatyn vehnäproteniinista valmistettu Frankenberger-bratwursti, jota omassa testissämme ei ollut. Täytynee kokeilla!
Lue myös
- Uuden Mustan alkoholittomat kuohujuomat -testi
- Chocochili: Kasvisssyöjän nakit ja pihvit
- Leo Stranius: Perinteiset makkarat häviävät kasvisnakeille








Terhi Upola
Reader Comments