Silkkiset koivet ekologisin konstein
Hanne ValtariKunnon hippi vetelisi pitkin kesäkatuja karvakasvustot rehottaen ja ajattelisi, että maailmassa on tärkeämpääkin vastustettavaa kuin karvat. Mutta en minä, tummine karvoineni. Se tarkoittaa sitä, että heitän metallia, muovia ja jopa lasia sisältävän höylän roskiin muutaman kerran kuukaudessa. Ihmisessä kasvaa jopa 5 miljoonaa karvaa, joten luulisi, että moisen kasvuston taluttamiseen olisi jo olemassa ekologisempiakin vaihtoehtoja.
Haluan viettää enemmän hellepäivistä ulkosalla kuin kylppärissäni, joten ensimmäisenä tulevat mieleen koneet, jotka hoitavat karvaviidakon läpikäynnin puolestani. Paristokäyttöinen ladyshaver oli ensimmäinen aseeni karvoja vastaan, kun joskus teini-iässä havahduin ihostani puskeviin mustiin karvoihin. Vempele jätti kuitenkin sängen, joka oli kaukana siitä fiiliksestä, jonka pauloissa ladyshaver-mainosten mallit liihottelevat niityillä. Karvataistelun asearsenaalista löytyy myös epilaattoreita, jotka siis nyppäisevät karvan juurineen irti. Ostin itselleni tämän karvapuimureista tehokkaimman joskus yläasteella. Kone piti pahempaa ääntä kuin tukkimetsällä oleva moottorisaha ja repi sekä raastoi karvat juurineen – ja ympärillä olevine ihoineen.
Nykyajan epilaattorit ovat kuulemma korkeintaan kuin karvarintaman ruohonleikkureita, traumat näppyisestä ja verisestä ihosta ovat liian pahat. Tekniikka on kuitenkin kehittynyt, joten saattaa olla järkevämpää ostaa yksi muovinen sähkövempele satojen terien sijaan. Kurkataanpa sheiverihyllyille.
Voiko sheiveri olla eko?
Stockmannilla myyjä kertoo, ettei osaa sanoa vempeleiden ekologisuudesta virrankulutusta enenpää. Myös Sokoksella myyjä joutuu pyörittelemään päätään. Eikä ainakaan pakkauksia tutkimalla selviä, että eniten karvatrimmereitä tarjoavien Phillipsin tai Braunin valikoimissa olisi millään tavalla ymmärretty ottaa ekologisuus huomioon.
Braunilla todetaankin kysyttäessä, että heillä ei ole tarjota ekologisia karvanpoistotuotteita, mutta huomautetaan kyllä ympäripyöreästi, että ”otamme kaikessa toiminnassamme huomioon kestävän kehityksen”. En saa vastausta siihen, onko edes mietitty, että tulevaisuudessa koneita voisi kehittää myös tältä kantilta. Luultavasti siis ei ole, vaikka luulisi, että ympärilleen katselemalla olisi voinut huomata, että ekologisuuteen pyrkimällä pystyy myös myymään tuotteita – myös karvaisille kavereille.
...entä ekohöylä, onko niitä?
Palataan siis omaan vakkariini, höylään. Mitä elologista sillä rintamalla on tarjolla? Noora kirjoittikin Kemikaalicocktalissa jo pari vuotta sitten BIC:in höylistä, jotka on tehty biomuovista. Biohajoavassa muovissa ei ole käytetty öljypohjaisia aineita vaan maissia. Vihreän värinsä höylä saa kasviväreistä. Nämäkin sheiverit heitetään roskiin kuitenkin noin kymmenen käyttökerran jälkeen. Oman kokemukseni mukaan vielä aikaisemmin, jos ei halua sheiverin haukkaavan ihosta palasia juustohöylän tapaan.
Lisäksi höylät ovat liian pieniä soveltuakseen kierrätykseen, ihan kuten muutkin sheiverit. Joka tapauksessa tälle edes pikiriikkisen egologiselle höylälle näyttäisi olevan markkinoita, sillä ainakin monessa Helsingin liikkeessä hyllyt on myyty niiden kohdilta tyhjiksi, eikä lisää saada ennen elokuuta.
Vaahtoa, geeliä vai saippuaa?
Enemmän kannattakin miettiä, mitä ainetta käyttää sheivaukseen. En ole koskaan ymmärtänyt painepulloissa olevien vaahtojen tarkoitusta. Se tuntuu liiottelulta ja siten ympäristön kannalta turhalta rikkeeltä. Suihkugeeli ajaa saman asian. Sheivattaessa suihkugeeli kuitenkin lähtee valumaan pitkin sääriä ennenaikojaan, eikä se vettä sisältävänä ja muoviin purkitettuna ole muutenkaan ympäristölle paras vaihtoehto.
Ilahduinkin, kun bongasin Vihreä Kosmetiikka -sarjan parranajo ja ladyshave -saippuan. Samalla kun pesaisin sillä kainalot, vedin myös höylällä sängen sileäksi. Saippuan bentonite-savi todellakin asettui iholle kuin suojaavaksi ja liukkaaksi kalvoksi, jota pitkin uskaltaa kiireessäkin vedellä kainalot siisteiksi. Ajelun jälkeen iho oli sheverimainosten tapaan silkkinen, mutta saippuoinnin jäljiltä myös nahkea ja rasvan tarpeessa. Tämä palikka jää kuitenkin vakikäyttöön. Myös Weledalta löytyy shaving cream, joka sopii parranajon lisäksi ihokarvojen ajeluun.
Vahassa on pihkaa, siis luonnontuotetta?
Kaikista ekologisinta taitaa kuitenkin olla karvojen repiminen irti juurineen. Teiniaikoina ehdin kokeilla tämänkin riemun, kun testasin niin Body Shopin sokeri-karvanpoistoainetta kuin erinäisiä vahaliuskoja. Muistoihin näistä kokeiluista ovat jääneet sokerikuorrutettu kylpyhuone, tahmeaksi muuttuneet vatteet ja nurmikonleikkuulla tienattujen rahojen valuminen sananmukaisesti viemäriin.
Vaha ei kosmetologi Marjo Fisherin mukaan kuitenkaan ole se ihoystävällisin tapa, sillä sen sidosaineena on yleensä allergisoivaa hartsia. Hartsi voi olla joko synteettistä tai esimerkiksi metsäteollisuuden sivutuote. Vahojen lisäksi esimerkiksi kynsilakat yleensä sisältävät hartsia. Vahojen pääaine on yleensä pihka. Se tarkoittaa sitä, että ne eivät ole vesiliukoisia, joten vaha tarttuu kiinni myös kosteaan uuteen ihoon. Tämä taas tarkoittaa, että kun lättäät vahaa tarpeeksi monta kertaa samaan kohtaan ihoa, lopulta tuloksena voi olla vereslihaiset jalat ja paljaiden säärien käyttökielto loppukesäksi.
Sokeri on vesiliukoista, jolloin se Fisherin mukaan tarttuu vain karvoihin ja kuivaan ihosolukkoon. Tällöin tököttiä voi lätätä karvasääriin useaan kertaan, mutta kuolleen ihosolukon alta paljastunut uusi iho pitää pintansa. Sertifikoituja sokerointiaineita löytyy esimerkiksi Ruohonjuuresta ja Ekolosta, mutta yllätyksekseni Stockmannilla valikoima oli paras. Acorellen tuotteet köllöttelivät solussa sovussa vierekkäin Veetin tuotteiden kanssa.
Lisäksi löysin Helsingin Punavuoressa sijaitsevasta Eedenin Puutarhasta egyptiläistä Easy Sweet -vartalosokeria. Ruohonjuuren hyllystä taas löytyi Accorellen lisäksi Najelin sokerointiaine.
Tarttuuko ekoliuskaan yhtään karvaa?
Ankaran karvojenkasvatusviikon jälkeen kaivoin putkilot sekä purtilot esiin ja paljastin sääreni. Ensimmäisenä laitoin testiin Acorellen sertifioidut ihokarvanpoistoliuskat. Ne sisältävät pahamaineista hartsia luonnonhartsiesterin ja luonnonhartsista johdetun glyseriinin monoesterin muodossa. Nämä molemmat on saatu männyn pihkasta, joka ei kuulosta pelottavalta – etenkään kun en tietääkseni ole hartsille allerginen.
Niinpä lapuskat kiinni iholle vain! Karvoja lähti juurineen yhdellä vetäisyllä useita kymmeniä, ja vaikka olin valmiina pyörtymään, kipua ei tuntunut juuri lainkaan. Mutta kun säärissä kasvaa musta ja vaikeakulkuinen viidakko, tätä keinoa käyttämällä operaatio olisi kestänyt tuhottoman kauan. Jos sinä kuitenkin omistat sulosääret, joissa kasvaa vain muutama hassu vaalea karva, näitä kannattaa kokeilla.
Seuraava tontti sääristäni oli varattuna Acorellen ihokarvanpoistosokerille. Tökötti koostuu vedestä ja luomuviljellystä sokerista sekä sitruunamehusta. Tämä kolmikko, luomuna tai ilman, näytti olevan yleisin kaupan olevissa sokerointiaineissa. Joskus lisänä saattaa olla parfyymia tai vaikkapa oliiviöljyä.
Kokeilemassani ihokarvanpoistosokerissa mönjä levitettiin iholle roll on -suuttimesta. Tai levitettiin, kunnes suutin hajosi viiden sentin vanan jälkeen. Testissä karvoja irtosi huonommin kuin liuskoilla, sillä tahnaa oli hankala levittää tarpeeksi ohutta kerrosta.
Epätoivoisen kikatuskohtauksen jälkeen naama takaisin peruslukemille.
Sokerilientä kotikonstein, onko ekompaa?
Jos siis monet ihokarvanpoistosokerit sisältävät vain vettä, sokeria ja sitruunaa, miksi siis ostaa kallis tuubi kaupasta? Eikö tuon osaa kehnonpikin kotikokki väsätä? Kosmetologien mukaan toki voi, mutta aineesta on vaikea saada tasalaatuista.
Tuota en usko, ennenkuin kokeilen. Sekoitan netistä löytämieni ohjeiden mukaan kattilaan 4 dl valkoista sokeria, 0,5 dl sitruunamehua ja 0,5 dl vettä. Sitruunamehu tekee seokseen tahman ja sokeri toimii kiinnikkeenä. Keitän sekoitusta 15 minuuttia kunnes valkoinen mössö muuttuu ruskeaksi. Ihan kuin piparitaloa tehdessä! 
Keittopuuhien jälkeen se varsinainen askartelu vasta alkaakin. Laitan töhnän kattiloineen viilenemään kylmällä vedellä täytettyyn lavuraariin. Seos jähmettyy täysin. Heitän seoksen mikroon. Keitokseni porisee puolessa minuutissa. Sekoittelen tahnaa, jolloin se notkistuu liikaakin. Laitan mönjän muovikulhoon ja asetan muovikulhon kattilaan, jossa on vedenkeittimellä kuumentamaani vettä.
Loppujen lopuksi sokeri alkaa tuntua käyttökelpoiselta. Itsetehty sokeri-karvanpoistoaine levitetään vastakarvaan ja poistetaan - toisin kuin jotkut valmiit sokerit - iholta käsin. Se tapahtuu repäisemällä iholle sivelty laatta myötäkarvaan. Siis jos saisi venytettyä ja vanutettua sokerin levityskelpoiseksi. Katso miten kävi:
Jos sinä tahdot kuitenkin kokeilla tätä kotona, sekoita suosiolla heti aluksi ohjettani enemmän vettä kattilaan, sillä sitä höyrystyy keiton aikana paljon. Siksi valmiit sokerointiaineet pysyvät juoksevina, kun omani jämähti heti viilennyttyään. Oikean keittoajan löytyminen on minuuttipeliä ja riippuu myös hellasta. Oikean tekotavan löytäneet kuitenkin vannovat kotitekoisen sokeroinnin nimeen niin vahvoina, ettei se ihan pötyä voi olla.
Minä en ole sokerin ystävä muutenkaan, joten ehkä vastoinkäymiseni johtuvat jostain suuremmista voimista. Joka tapauksessa tämä kokeilu ei erottanut minua ja höylääni toisistaan. Tosin joskus kun karvakasvusto on unohtunut pitkäksi aikaa housunlahkeiden alle, voisin koittaa ammattilaisen tekemää sokerointia. Kosmetologi Marjo Fisher kertoo, että myös hoitoloiden yleisimmin käyttämiä sokerointiaineita voi syödä. Sokerin, veden, sitruunamehun lisäksi hänen käyttämässään sokerointiaineessa on arabikumia tuomassa sitkoa. Samaa ainetta on myös esimerkiksi purkassa ja Sisu-pastilleissa.
Reader Comments (11)
itse asiassa sekä shampoo ja hoitoaine ovat parempia vaihtoehtoja sheivaamiseen kuin suihkugeelien vaahto tai edes varsinaiset shevaamisgeelit. ja kun käyttää luonnonkosmetiikan shampoita, ei tartte pelätä mitään turhia kemikaaleja muutenkaan! :)
Heippa!
Eikös tuo sokeriliuska olisi pitänyt kiskaista myötäkarvaan? Jos oikein katsoin, otit sen vastakarvaan. Muistelen vaan, että kosmetologi ottaa sokerin nimenomaan myötäkarvaan ja samoin joskus kokeilemassani Body Shopin tuotteessa puhuttiin myötäkarvasta. Ajattelin vaan jos sillä on vaikutusta lopputulokseen..?
Olisi ollut mielenkiintoista lukea myös karvanpoistovoiteesta. Itse päädyin siihen, koska en uskalla noita repäistäviä käyttää.. olen ihan super-kipuherkkä.. En myöskään tykkää höylätä, koska sänki tulee niin äkkiä. Enkä uskalla edes höyläillä vaikkapa bikinirajaa.. Olen käynyt joskus sekä säärten vahauksessa että biksujen sokeroinnissa kosmetologilla, enkä kyllä ihan oikeesti enää kestä sitä kipua ja tuskaa.. huhhuh, etenkin se biksujen sokerointi oli kyllä niiiiin hirveetä!
Aiemmin käytin Veetiä ja nyt etsin olisiko ekologisempaa vaihtoehtoa sille myrkylle (siis oletan, että jos aine kerta kaikkiaan katkoo karvat, sen on oltava melkoinen myrkky..?). Löysin Ecodeal-kaupasta voiteet sekä säärille että biksuille, acorellet, hyviä olivat mutta aika lailla tuli kyllä tuoksustakin jo Veet mieleen. Sieltä kysyin tuotteen ekologisuudesta, vastasivat että ei ole täysin eko mutta markkinoiden ekologisin kuitenkin - se riitti mulle.
Sitä vielä mietin, että käytätkö siis kertakäyttöisiä höyliä? Mulla on kainaloita varten höylä, minkä varsi pysyy samana, vain terää vaihdan. Ainakin hiukan ekompaa kuin koko hoito roskiin ja uusi tilalle. Terän heitän metallinkeräykseen.
Kokeilin viikonloppuna tuon sokerointiaineen tekemistä seuraavalla ohjeella: 2dl sokeria, 0,5dl sitruunamehua ja 0,5dl vettä. Keittoaika n. 15 min. Seos oli sopivan jähmeää käytettäväksi huoneenlämpöisenä. Oikeaa tekniikkaa piti hetki opetella, mutta loppujen lopuksi karvojen poisto onnistui hyvin.
terät eivät oikeasti tylsisty niin nopeasti, vaan niihin muodostuu kerros pieniä mikroskooppisia juttuja jotka on helppo puhdistaa. otat terän ja hankaat sitä farkkuihisi vastakkaisessa suunnassan. 10-20 kertaa kuin shevattaessa ja terä on taas kuin uusi. terä kestää kuukausia!
Paras - ja kivuttomin - löytämäni karvanpoistomenetelmä on tässäkin blogissa mainittu itsekeitetty sokerimönjä. Sen keittäminen vain on todella vaativaa ja tarkkaa puuhaa - onnistuessaan toimii täydellisesti, mutta jos koostumus ei osu kohdalleen, tuloksena on kipeät sääret täynnä verenpurkaumia, yhä karvakasvuston peitossa.. :(
Valmiina ostettu Easy Sweet toimii OK, mutta ei niin kuin ohjeessa kehotetaan. Mielestäni se on tehokkainta suoraan purkista otettuna ja iholle lätkäistynä - kyllin tahmeaa tarttumaan pieniinkin haiveniin. Helppo myös poistaa!
Acorellen vastaavaa en ole kokeillut, liekö suuria eroja koostumuksessa sokerimassojen välillä..
Itseäni kiinnostais myös ihokarvanpoistovoiteet: niille tuskin löytyy täysin luonnonmukaista vaihtoehtoa, mutta kuinka myrkyllisiä ne todellisuudessa on?
Ihokarvanpoistovoiteiden vaikutustapa on samantyyppinen kuin permanttien ensimmäinen vaihe.
Permanentin ensimmäisessä vaiheessä tapahtuu pelkistäminen; katkotaan hiusten rikkisiltoja. Permanenttiaine sisältää yleensä jotakin pelkistintä esim. Thioglycolic Acid tai sen johdannaisia. Permanentin toisessa vaiheessa käytetään kiinnitintä ja tapahtuu vastakkainen reaktio, joka kiinnittää katkaistuja rikkisiltoja - ja koska hiukset ovat olleet rullilla, hiusten rakenne kiinnistyy ns. uuteen muotoon, rikkisillat muodostuvat hieman eri kohtiin kuin mitä ne olivat suorissa hiuksissa.
Jos permanenttiaineen jättäisi päähän tuntikausiksi, se katkoisi kaikki rikkisillat ja hiusten rakenne hajoaisi kokonaan, eikä sitä enää mikään kiinnitysaine voisi palauttaa. Ihokarvanpoistovoiteen toimintaperiaate on juuri tämä: se hajottaa karvan rikkisillat eli rakenteen, jolloin lastalla/sienellä pyyhkiessä karva katkeaa läheltä juurta ja huuhdellaan viemäristä alas. Ihokarvanpoistovoiteissa tioglykolihapon pitoisuus on huomattavasti isompi kuin permanenttiaineissa koska karva halutaan heikentää ja vaikutusaika on vain noin 3-6 minuuttia. Jos aineen antaa olla vielä pidempään voi iho saada vaurioita ja ärtyä pahasti.
Ihonpoistovoiteet eivät voi vaikuttavan aineensa takia varmaankaan saada mitään ekosertifikaattia (?) ja niiden kanssa pitää olla varovainen oli iho normaali tai herkkä. Niitä ei yleensä saa käyttää kuin sääriin, ja kenties muualle vartaloon, mutta EI kasvoihin. Tätä on syytä noudattaa.
Henk.koht. minulla on herkkä ja atooppinen iho, mutta olen käyttänyt kyseisenlaista voidetta (Veet) viime aikoina satunnaisesti sääriin ja ei ole ärsyttänyt ihoa, ja poistanut karvat kivasti. Sänki ei tule yhtä nopeasti kuin höyläämällä ja kuorii samalla hieman kuollutta ihosolukkoa ja voi siksi ehkäistä sisäänkasvavia karvoja. En suosittelisi kovin herkälle iholle, mutta minulle on varovasti käytettynä sopinut.
Tioglykolihapon (tai vastaavan ohella) ihonpoistovoiteet sisältävät monesti vahvaa emästä esim. ammoniakkijohdannaista, sillä tioglykolihappo tarvitsee toimiakseen emäksisen ympäristön. (Neutraalissakin ympäristössä toimivia ainesosia on, ainakin permanenttiaineiden joukossa.) Lisäksi ihokarvanpoistovoiteessa on lähinnä tavanomaisia voiteen ainesosia, säilöntäaineita ja hajusteita. Hajusteita niissä yleensä onkin runsaasti, peittämässä emäksen hajua - ja voiteet tuoksuvat silti melko pahalta.
Permanentin toimintaperiaatteesta voi lukea esim. http://www.nicehouse.fi/kylpyhuo/eduxes/hiukset/permanen/perm1.htm
t. estenomi
Mitä tulee ekologisiin karvanajovälineisiin niin uskoisin vanhanaikaisen partaveitsen olevan ekologisempi kuin mikään kertakäyttöinen eko-höylä. Olen silloin tällöin käytellyt poikaystäväni veistä ja hyvää jälkeä tulee.
Veitsen kanssa pitää olla hieman tarkempi kuin höylällä, mutta kun ei ihan silmät ristissä lähde ajelemaan, niin jälki on vähintään yhtä hyvää kuin höylällä. Lisäksi tylsyneen terän saa hiottua taas teräväksi ja hyvälaatuinen veitsi kestää oikealla huololla vuosikymmeniä.
Geelin voi hyvin korvata esim jo aikaisemmin mainitulla hiustenhoitoaineella. Itse tosin olen alkanut itse tekemään omat saippuani ja esim Saata Kuhan Saippuaa-kirjasta löytyy hyvä ohje parranajaosaippualle, joka kelpaa niin parranajoon kuin säärten yms ajeluun.
Heips!
Suosittelen kokeilemaan Acorellen normaalia sokerointivahaa(purkissa) uudemman kerran jos roll-on tuotti pettymyksen. Tuotetta on helpompi levittää puisella lastalla, joka tulee paketissa mukana. Silloin voi käsitellä suurempia alueita kerralla tai vastavuoroin ihan pieniäkin alueita tarkasti ja sotkematta. Olen itse käyttänyt sokeripohjaisia vahoja jo useita vuosia (ensin bodyshopin vastaava tuotetta ja nykyisin acorellen vahaa), parempaa ja hellävaraisempaa menetelmää en ole tavannut. Ihoni ei kestä esimerkiksi ollenkaan mitään höyläilyjä, iho on jo seuraavana päivänä ihan punainen ja kutiseva. Sokerilla lähtee niin tummat säärikarvat kuin herkät kainalot ja bikinirajatkin. Toki vaatii hieman harjoittelua ekoilla kerroilla, mutta sotkua tulee tosi vähän kun lastaa käyttää. Muistaa vain levittää vahan myötakarvaan ja poistaa liuskat vasta karvaan. Samaa liuskaa voi käyttää useamman kerran, ei tarvitse huudella välissä. Joskus olen myös hetken lämmittänyt vahaa ennen käyttöä, jolloin saa levitettyä ohuemman kerroksen. Tosin uudistettu koostumus on nyt sellaisenaan notkeampaa kuin ennen, joten lämmittäminenkin on turhaa. Valehtelematta aikaa säärienkäsittelyyn menee ehkä 10min. ja karvat pysyvät huomaamattomina ainakian 2vkoa joskus pidempäänkin. Toimii jos ei jaksa aina olla karvoja poistelemassa... ja olenpa havainnut että kasvukin harvenee kun tekee vahausta säännölliseti.
Jee, olinkin miettinyt, että karvanpoistokeinot-juttua pitäisi ehdottaa. :) Tosin olisi ollut kiva, jos vielä olisit jaksanut (jos pystyy) laskea itsetehdyn sokerivahan vs. epiloinnin (tai shaverin) sähkönkulutuksen, jos joku toinen siellä olisi suostunut epiloitavaksi? :D Sokerivaha kuulostaa ensin ekommalta, mutta niin kauan kuin pitää harjoitella, keittelyyn ja mikrossa lämmitykseen menee ehkä paljonkin sähköä? Epilaattorin töpseli taas vain seinään ja äkkiä surrr, jos tulee kauhistus, voi laitteen sammuttaa, mutta se on heti jälleen käyttövalmis? Toisaalta jos sokerivahan toteaa epämiellyttäväksi, se todella kierrättyy vedenpuhdistuksessa, epilaattori aiheuttaa enemmän jätettä, ellei saa/viitsi myytyä/myydä.
Hmm, tosin lieneekö sokerin viljely sen verran ekompaa sähkövempeleiden valmistukseen nähden, että ehkä miettimäni laskelma olisikin turha..? o_O Tai nyt kun alan miettimisen, on myös vedenkulutus höylätessä vs. sokerin huuhtelussa, mutta vaihtopää- ja vaahtopurkkiroskat taitavat kääntyä tässäkin sokerin eduksi... :D
Minullakin höylän vaihtopää on kestänyt jo ties kuinka monta vuotta, mutta karvat ovat melko vaaleita ja pehmeitä. Saippuaa olen käyttänyt apuaineena, ei ole kuivattanut normaalia partavaahtoa enemmän. Nyppiminen, voih, lienee kyllä kaikista ekologisin tapa. :D
Shmiin ja kaktuksen kommenteista kiitän tiedosta. :)
Moikka!
Kiitos kommenteista, enpä todellakaan ole ainut, jota karva-asiat mietityttävät!
June: Sampoo ja hoitoaine varmasti todellakin hoitavat asian – etenkin luonnonkosmetiikkaisia käytettäessä. Minä olen yleensä jynssännyt sääret päivän pölyistä puhtaaksi ja samalla vaahdolla sitten sheivannut myös karvat pois. Mutta nyt käyttöön jää tuo saippuapala, joka hoitaa sekä pesun että sheivaukset ekosti.
Heli Rajamäki: Piti oikein tarkistaa, miten päin liuskoja piti kiskaista, niissä kun on niin erilaisia sääntöjä. Mutta näissä käsketään kiskoa vastakarvaan, joten ainakin tällä kertaa meni oikein.
Itsekin mietin kovasti noita karvapoistovoiteita, mutta aiherajauksen vuoksi päätin keskittyä vain vähänkin ekoihin vaihtoehtoihin. Itse kokeilin voiteita joskus, mutta ihoni tuntui olevan niiden jälkeen vähän kuin tulessa. Mikä oli ehkä ihan oikea tuntemus, jos niissä tököteissä Shmiin kertoman mukaan on sama toimintaperiaate kuin permanentissa. Noihin Acorellen voiteisiin en ole tutustunut, kiitos vinkistä!
Itse käytän sekä vaihtopäällisiä että kertakäyttöisiä höyliä. Jälkimmäisiä tarttuu aina matkoilta mukaan, kun en hässäkässä tajua pakata karvakojeita mukaan. Vaihtopäälliset ovat minunkin järkeni mukaan ekompia. Metallinkeräykseen niitä en kuitenkaan ole heittänyt, joten kommenttisi laittoi miettimään, voisiko niin tehdä. Soitinkin ympäristöasiantuntija Minna Partille ja kysyin asiaa. Hän sanoi ohjesäännön olevan sen, että jos tuotteen materiaaleista eniten on metallia, silloin sen voi laittaa metallinkeräykseen. Tässä tapauksessa terä kuuluisi siis sekajätteeseen. Minna kuitenkin sanoi, että kyseessä on rajatapaus, eikä terän heittäminen metallinkeräykseen kaada maailmaa. Rajat kierrätykseen sopiville tuotteille on laadittu siksi, että "muuten metallinkeräykseen päätyisi pian asioita, joissa on vain yksi niitti". Kuljetus ja käsittely kuitenkin maksaa ja kuluttaa luontoa. Onpas kinkkistä!
Alruu: Sä olet mun idoli! Olet niin onnekas, että olet oppinut hallitsemaan sokeritempun!
Stu Salo: Kiitos vinkistä! Minulla ei tartu ainoastaan "mikroskooppisia" juttuja, vaan välillä terä on ihan tukossa karvoista…
Dawn Treader: Ehkä siis onni, että tekemäni mönjä kovettui kiviseksi ennenkuin ehdin sitä säärilleni lätätä. Verenpurkaumat au! Mutta mahtavaa, että sinäkin olet sokerikeitoksissa onnistunut. Ja olet ihan oikeassa, sokerimassojen välillä ainakaan noissa luomuissa ei ole suuria eroja.
Shmii: Kiitos tästä, tätä on varmasti pohtinut moni!
kaktus: Olen myös joskus miettinyt partaveitsen hankkimista, mutta unohtanut koko asian. Googletuksen perusteella niitä näyttää olevan vielä melko hyvin tarjolla. Eivätkä veitsen mukana tulevat tyylipisteetkään haittaisi yhtään. Itse olen kuitenkin sen verran sählä, että saan haavoja ihan perushöylälläkin, joten ihoni hyvinvoinnin kannalta joudun jättämään veitset tarkkakätisemmille. Mutta toivottavasti joku muu keksii tästä ekomman ja tyylikkäämmän tavan karvataisteluun!
Ja kiitos Saippuaa-kirjavinkistä, siitä ehkä lisää myöhemmin…
Korento: Puinen lasta levitykseen toimiii varmasti paremmin, sen uskon. Roll onnista oli hankala annostela oikeanpaksuista kerrosta iholle. Ehkä vielä joskus uskallaudun sokeripuuhiin. Sillä olisihan tuo 2 viikkoa ilman sheivausta lomaa sekä minulle että iholleni.
Irlin: Laskelmien tekeminen noista taitaisi vaatia parempaa matematiikkapäätä kuin omani… Kun tosiaan on niin monta asiaa, jotka pitäisi ottaa huomioon. Sokerissahan on se kiva, että jos sen kerran oppii tekemään kunnolla, voi kerralla tehdä vaikka kattilallisen sokeriseosta, jota säilyttää jääkaapissa. Mutta silloinkin se pitää ennen käyttöä lämmittää. Samaan johtopäätökseen kuitenkin päätyisin ilman tutkimuksia kuin sinäkin. Nyppiminen on ekompaa, ja kun sen tekee sokerilla, on se myös luonnonmukaisempaa.