Superia ja luomua pikaruokaketjuista
Vaviskaa mäkki ja hese, nyt jäätte jalkoihin! Helsinkiin on avattu useita pikaruokaloita/baareja, jotka tarjoavat smoothieita eri konsepteilla ja suunnittelevat myös laajentumista ketjuiksi. Helpolle luomulle ja superille alkaa olla kysyntää, ainakin jos sijainti on tarpeeksi keskeinen Helsingin keskustan tuntumassa. Esimerkiksi Ruohonjuuren nurkkaan juuri avatun CoCoVi-baarin tiskille ilmestyy nopeasti jonoa, vaikka baaria ei ole markkinoitu vielä missään.

Kesällä 2010 Helsingissä alotti kaksi smoothiepaikkaa: Caneli (josta Noorakin blogasi) Iso-Roballa ja Greenshake smoothie Erottajalla (menu viereisessä kuvassa). Greenshake on toiminut Jani Toivolan ja Elina Järnefeltin Greendress-vaateputiikin yhteydessä. Se ei ilmeisesti kuitenkaan menestynyt vaatekaupan nurkassa, vaan siirtyy nyt Coronita-bistron yhteyteen Kamppiin. Siitä tulee siis shop-in-shop-in-shop, kun Coronita toimii jo Fressi-kuntosalin sisällä ja Greenshake sitten vielä sen sisällä. Greenshakellekin on tulossa lisäksi ihan oma tila "Erottajan tuntumaan". Canelin yrittäjä Nima Ehsani kertoo, että myös se suunnittelee laajentumista toiseen toimipisteeseen ehkä jo tämän vuoden aikana.
CoCoVin yrittäjä Jani Uusi-Ristaniemi kertoo, että suosio on yllättänyt, varsinkin, kun baaria ei vielä mainita edes yrityksen omilla nettisivuilla. Ajatuksena on paitsi tarjota helppoa ja terveellistä evästä, myös tehdä tunnetuksi CoCoVin maahantuomaa superruokaa. Sijainti ekokaupan sisällä on kieltämättä hyvä, kun Ruohonjuuren asiakaskunta on valmiiksi pro-supersmoothie-porukkaa.

Näitä baareja saisi toki tulla myös tavallisten ihmisten ulottuville. CoCoVin pari seuraavaa pikaruokalaa onkin suunniteltu avattavaksi itsenäisissä liiketiloissa Helsingin keskustassa. Jos asiakkaita riittää, ketju laajennee muuallekin Suomeen. Ensivaikutelman perusteella näyttää lupaavalta.
Alalla on ollut muitakin kokeilijoita, mutta laihemmin tuloksin. Esimerkiksi Hakaniemen hallissa toiminut Ph-baari on ehtinyt jo lopettaa.
Kuvassa CoCoVin baarimikko Jimi valmistaa itselleen muuttojuomaa, vehnänorasmehua yhdistettynä porkkana-inkiväärishottiin.
Sekä Ehsani että Uusi-Ristaniemi kokevat, ettei heillä oikeastaan ole vielä kilpailijoita alalla. Ehsani sanoo Canelin panostavan smoothieidensa terveysarvoihin ja Uusi-Ristaniemi keskittyy maahantuomaansa superruokaan. Ehsanin mielestä muut smoothiebaarit eivät ole siksikään pahoja kilpailijoita, koska on kaikkien baarien etu, "että suomalaiset oppivat juomaan smoothieita". Greenshakelta ei vastattu soittopyyntöihin.
Helsingissä - ja pian ehkä muuallakin Suomessa - on siis kohta jo useampi superpikaruokaketju. Vielä kun smoothieille keksittäisiin joku smoothimpi nimi! Smuuti?
Ilmianna, jos tiedät muita vastaavia paikkoja kotikulmillasi!

CoCoVin smoothielista.
KUVAT: Terhi








Terhi Upola
Reader Comments (2)
Hih, me käytetään jo nyt tuota "smuuti"-sanaa arjessa, koska se sopii suuhun ja on yksinkertaisena väännöksenä jotenkin hauska.
Saisi levitä tämmöiset laajemmallekin sieltä pk-seudulta!
Harmi, että "pehmis" on jo iät ja ajat ollut käytössä, se sopisi hyvin myös smoothieille. Mutta entäs sitten jokin ihan oikeaa suomen kieltä oleva sana, kuten tuorepirtelö? Pirtelöitähän ne nimittäin oikeastaan ovat. Ja tuore-etuliite kertoisi raaka-aineista lisäksi jotain oleellista.
Itse kaipaisin kuitenkin noihin hieman ilmastoystävällisempää, "fennovegaanisempaa" lähestymistapaa ja lähiruoka-aatetta, eli enemmän suomalaisia, läheltä saatavia raaka-aineita ja vähemmän maapallon toiselta puolelta roudattuja eksoottisia juttuja. Se yrittäjä, joka muuttaa tuorepirtelötarjontansa ainakin pääosin suomalaisilla raaka-aineilla toteutettavaksi, saa minusta varmasti asiakkaan.