Luomumargariinia on, mutta ei kuluttajalle
Saimme toimitukseen lähetyksen Myllärin Luomutuotteita. Kiinnitin huomioni Luomu Kaura Välipalakeksien tuoteselosteeseen, jossa mainitaan luomumargariini. En tiennyt luomumargariinia olevan olemassakaan!

Soitin Helsingin Myllyyn ja sain kuulla, että Leipurin Oy tuo maahan luomumargariinia teollisuuden käyttöön, kuluttajille tätä tavaraa ei siis ole tarjolla. Leipurin Oy:stä kerrotaan, että kyseessä on tanskalainen tuote, jota hommataan teollisuuden tilausten mukaan, sitä ei siis ole varastotavarana kelle vain.
Mistä luomumargariini sitten oikein on valmistettu? Tuoteseloste kuuluu näin:
- luomukasvirasvaa,
- luomukasviöljyä,
- vettä,
- suolaa,
- soijalesitiiniä (E322) ja
- sitruunahappoa (E330).
Esimerkki havainnollistaa sen, että luomutuotteissakin voi olla tiettyjä sallittuja lisäaineita.
Tuotteessa kiinnittää huomioni myös EU-lehtilippu, jonka alla lukee "Tuotettu EU:ssa ja EU:n ulkopuolella". Helsingin Myllyn Ulla Heiskanen kertoo, että tuotteen valmistuksessa käytetty luomusokeri tulee Brasiliasta ja Argentiinasta. Suomalaista — tai edes pohjoismaista — luomusokeria ei ole valitettavasti saatavailla. Ehkä tulevaisuudessa?
Vaikkei luomumargariinia kuluttajamarkkinoilla vielä olekaan, luomuvoita kyllä on. Luomuvoita ja ruisleipää, siinäpä täydellinen parivaljakko!








Noora Shingler
Reader Comments (5)
Pirkalla oli aiemmin Luomu Mainio -margariinia, mutta nyt sitä ei ole näkynyt kaupoissa pitkään aikaan. Olin vakkariostaja silloin, kun sitä vielä sai. :/ Ois mahtavaa, jos Uusi Musta soittais Pirkka-pomolle ja kysyis, mitä on tapahtunut!
Ystäväni kuskaa luomumargariinia Haaparannasta eli ilmeisesti sitä Ruotsin puolella myydään. Haaparannasta muutenkin voi bongailla luomutuotteita, mitä Suomessa ei vain kerta kaikkiaan tehdä - varsinkin meille pohjoisessa asustaville hyvin kätevää!
Tässäkin asiassa maanmainio blenderi pelastaa:
Meillä syödään margariinia, johon laitan puoli kiloa Juustoportin luomuvoita ja vajaan puoli litraa luomu kylmäpuristettua rypsiöljyä. Nämä kaikki blenderiin ja sursur. Säilytys tietenkin lasiastiassa ja jääkaapissa.
Mitä enemmän öljyä laittaa, sitä löysempää tulee.
Voi kannattaa ottaa pöydälle lämpiämään hyvissä ajoin, silloin rakenteesa tulee sileämpää, niinkuin kaupan margariinista.
Ja appiukko tiesi kertoa, että jos haluaa kevyempää levitettä, öljyn sijaan voi laittaa vettä. Mutta mä haluan mun omega kolmoset.
Hiukan kevyempää siitä saa jos laittaa voita, öljyä ja vettä kaikkia saman verran. Laitan ite puolet oliiviöljyä ja puolet rypsiä, ja pikkasen suolaa mausteeksi. Ja kun voi on pehmennyt kunnolla, saa ainekset ihan hyvin sekaisin myös käsivispilällä. Voittaa kyllä kaupan margariinimössöt mennen tullen.
Luomu Pirkka-margariinin valmistus/ pakkaus lopetettiin jossain vaiheessa, koska sillä ei vain ollut tarpeeksi menekkiä. On käsittääkseni ainoa luomu-Pirkka, joka on jouduttu lopettamaan em. syystä.