Eläinten syömisestä Suomessa

Äskettäin suomennetun Jonathan Safran Foerin teos Eläinten syömisestä tekee lihansyönnistä vaikeaa. Kirja kertoo järkyttäviä yksityiskohtia Jenkkien teholihantuotannosta. Kirjaa lukiessa mieleeni nousee erityisesti kaksi kysymystä: Onko tilanne Suomen eläintenpidossa yhtä hirveä? Ja kuinka paljon lukemisesta nouseva paha olo johtuu yksityiskohtia korostavasta kirjoitustyylistä? Lihantuotantokeskustelussa tuntuu sekä tuottajilla että eläintensuojelijoilla olevan sanankäyttö hallussa myös Suomessa, joten päätin kysyä molempien osapuolien näkemystä kirjan väitteisiin.

Eläinten syömisestä on kokoelma dokumentaarisia kertomuksia yhdysvaltalaisilta eläintiloilta sekä henkilökohtaisia ja filosofisia pohdintoja lihansyönnin eettisyydestä. Hieman sekava siis, mutta vaikuttava - toki myös tarkoitushakuinen, likaisilla yksityiskohdilla mässäilevä. Numeerisia faktoja on vaikeampi epäillä.

Välillä on hankala seurata, puhutaanko nyt 1990-luvusta vai ovatko asiat edelleen yhtä huonosti. Kirjassa verrataan usein EU:hun ja joskus Kanadaan, joissa asioiden kerrotaan olevan järjestäen paremmin. Kirjassa on Animalian laatima vertailu Suomeen, mistä jää päällimäiseksi mieleen, että ”yhtäläisyydet ovat oleellisempia kuin eroavaisuudet”.

Poimin valittuja paloja Foerin kirjasta ja lähetin niitä sekä valtion, eläinsuojelujärjestöjen että tuottajien edustajille. Pyysin haastasteltaviani vertaamaan tilanteita Suomen vastaaviin. Kysymyksiini vastasivat

• Eläinten hyvinvointikeskuksen johtaja Satu Raussi  ja tiedottaja Tiina Kauppinen (vastauksia koottu Helsingin yliopiston eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskuksen eläinlääkäreiltä),
• Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö, 
• Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran eläinlääkäri Sari Salminen,
• Eviran eläinlääkäri teurastamolla, Juhani Koivumäki,
• Oikeutta Eläimille -järjestön tiedottaja Anne Nieminen,
• Ojanperän broileri- ja munatilan tilallinen Matti Yli-Ojanperä (joka konsultoi vastauksissaan myös Atria-Chickin Harri Rosenbergiä ja Siipikarjaliiton Lea Lastikkaa)
• Vainion teurastamon yrittäjä Miikka Depner

Miten Suomen eläintuotannossa toimitaan?

1. ote: Yhdysvalloissa 99 prosenttia kaikista syödyistä tai maidon ja munien tuotantoon käytetyistä maaeläimistä on tehotuotettuja. (s. 46)

Vastaus riippuu tehotuotannon määritelmästä; jos se määritellään Foerin tapaan vastakohdaksi perhetilalle, jossa perhe omistaa eläimet, johtaa toimintaa ja osallistuu töihin, Suomessa ei ole tehotuotantotiloja lainkaan, sanoo Eläinten hyvinvointikeskus.

Toisaalta Ojanperän broileritila määrittää itsensä tehotuotantolaitokseksi: "Englanninkielisen Wikipedian mukaan intensiivinen (teho)maatalous tarkoittaa maataloustuotantoa, jossa käytetään merkittävästi pääomaa, työvoimaa ja teknologiaa. Tämä määritys sopinee tilaamme." 

Missä suomalaisessa tuotannossa menee tehotuotannon ja perhetuotannon raja, sitä ei kai kukaan ole määritellyt. Myös Animalian Salla Tuomivaara muistuttaa, että omistusmuoto (perhetila) ei sulje pois tehotuotantomenetelmiä. 

2. ote: Kaikki koiraspuoliset munijakanat tuhotaan. -- Useimmat koiraspuoliset munijakanan poikaset tuhotaan imaisemalla ne putkisarjaston läpi sähköiselle levylle.  -- Osa sullotaan muovisiin säiliöihin. Heikot tukehtuvat hitaasti talloutuessaan pohjalle. Vahvat tukehtuvat hitaasti niiden päällä. Osa taas lähetetään tajuissaan murskainten läpi. (s. 63)

- Suomessakin munituspuolen kukot lopetetaan, koska niille ei ole löytynyt kaupallista käyttöä. Eräs tilallinen kokeili kasvattaa näitä kukkoja lihaksi, mutta hänkin siirtyi liha- eli broilerirotuisiin lintuihin, kertoo Matti Yli-Ojanperä Ojanperän tilalta, jolla on sekä broilereita että munijakanoja.

- Kukkojen lopetuksesta varmistimme Siipikarjaliiton toiminnanjohtajalta Lea Lastikalta, että Suomessa ei käytetä murskaimia tai muita hitaan tukehtumisen keinoja, vaan linnut lopetetaan tehokkaalla, mutta mahdollisimman kivuttomalla kaasuseoksella, Yli-Ojanperä sanoo.

- Käytännössä lopettamiseen käytetään hiilidioksidia, kertoo Eläinten hyvinvointikeskus.

Oikeutta eläimille -järjestön mukaan Suomessa olisi käytössä silppureita. Ainakin Suomessa on yritys, joka valmistaa niitä, tosin kohteena ei välttämättä ole nuoret kananpojat.

3. ote: Hiljattain USDA (Yhdysvaltain maatalousministeriö, T.U) asetti 8% rajan sille, kuinka paljon imeytettyä nestettä saa olla kuluttajalle myytävässä kananlihassa ilman, että hallitus puuttuu asiaan. -- Teollisuuden konsultaation jälkeen uusi maalaki sallii hieman enemmän kuin 11 prosenttia imeytettyä nestettä (USA:ssa täsmällinen prosenttiosuus on painettu pienellä lihapakkaukseen). (s. 167)

Lähes kukaan ei osannut vastata, mutta broilerinkasvattaja Yli-Ojanperä kysyi asiaa Atrialta. Atria-Chickin Harri Rosenbergin mukaan Suomessa broilerit jäähdytetään ilmalla eikä nesteellä, joten tässä vaiheessa lihaan ei imeydy nestettä.

Eviran teurastamolla työskentelevä eläinlääkäri Juhani Koivumäki sanoo, että "EY-lainsäädäntöön perustuen Suomessa säädös, joka määrittelee paljonko teurastusprosessissa saa vettä imeytyä. Jalostusprosessissa valmistaja määrittelee suolaveden määrän."

Toisin sanoen kuluttajalle päätyvässä lihassa saa olla jonkin verran vettä, mutta se vesi ei imeydy jäähdytysvaiheessa (mikä onkin hyvä, sillä jäähdytysnesteessä voi lillua vaikka aina yhtä puhdasta kanankakkaa, kertoo Foer).

4. ote: (sianlihantuotannosta:) Neljässä tapauksessa viidestä emakko viettää tiineysaikansa kuusitoista viikkoa "tiineyshäkkiin" suljettuna, joka on niin pieni, ettei eläin pysty kääntymään ympäri. (s. 222)

Suomessa pikkuruiset porsimishäkit ovat hyvin yleisiä. Vuonna 2013 tulee voimaan EU-laki, joka rajoittaa emakon pitoa pikkukarsinassa; muu aika niiden pitää saada viettää muiden emakkojen kanssa yhteishäkissä. Käytännössä emakkoja saa pitää lain voimaan tulemisen jälkeen pikkuhäkissä (tiineys- tai astutushäkki) vajaa puolet yhdestä viiden kuukauden tuotantokierrosta, kertoo Eläinten hyvinvointikeskus. 

Tiineyshäkkiä käytetään, koska betonilattiaisissa karsinoissa possuja jää helposti emakon alle.

- Luonnonoloissa emakko rakentaa valtavan, pehmeän pesän. Possuja voi siinäkin jäädä alle, mutta niille ei käy kuinkaan. Tuotanto-oloissa vastaavanlaisen pesän rakentaminen ei ole mahdollista, vaikka emakot sitä luontaisesti yrittävätkin, Tiina Kauppinen Eläinten hyvinvointikeskuksesta kertoo.

5. ote: Tyypillisessä teurastamossa -- tainnuttaja ampuu suurella paineilmakäyttöisellä tainnuttimella lehmää silmien väliin. Teräspultti osuu lehmän kalloon ja palautuu sitten takaisin tainnuttimeen. Tavallisesti eläin joko menettää tajuntansa tai kuolee. Toisinaan pultti pökerryttää eläimen vain osittain: se joko jää tajuihinsa tai herää myöhemmin, kun on jo "käsiteltävänä". (s.276) -- Viimeisissä arvioissaan (vuodelta 2008, T.U.) - jotka optimistisesti perustuvat ennalta varoitettujen tarkastusten tietoihin - Grandin havaitsi, ettei eläimiä edelleenkään saatu joka neljännessä teurastamossa varmasti tajuttomiksi ensimmäisellä tainnutusiskulla. (s. 277)

- Meillä ainakin ollaan tarkkoja eläimen tainnutuksesta, sillä on liian suuri riski työskennellä samassa tilassa tainnuttamattoman tai huonosti tainnutetun, tuhat kiloa painavan eläimen kanssa, Miikka Depner Vainion teurastamolta sanoo. Vainion teurastamo käsittelee nautoja, lampaita ja hevosia.

- Suomen teurastamoissa käytetään nautojen tainnutukseen pääsääntöisesti aivoihin tunkeutuvaa mekaanista laitetta eli pulttipistoolia, joka aiheuttaa naudalle tajunnan menetyksen, kertoo Eviran eläinlääkäri Sari Salminen.

- Pääsääntöisesti nautojen tainnutus onnistuu ensimmäisellä tainnutusiskulla, mutta jos tainnutus ei ole onnistunut, annetaan uusi tainnutusisku.

- Varsinaista tutkimustietoa tainnutuksen onnistumisesta ensimmäisellä tainnutusiskulla suomalaisissa teurastamoissa ei meillä ole käytettävissä, vaan tieto perustuu virallisesta valvonnasta saatuihin havaintoihin, Eviran Salminen kirjoittaa.

Oikeutta eläimille -järjestön mukaan "nautojen kohdalta ei ole paljastunut tapauksia, jossa eläin olisi ollut tajuissaan joutuessaan "käsiteltäväksi", mutta sikojen kohdalla sitä on tapahtunut".

Mitä tästä ajattelen?

Tässä aihepiirissä todellakin pelataan tunteilla. Se, onko ero Suomen ja USA:n välillä merkittävä, riippuu näkökulmasta: kyllä eläimet kärsivät täälläkin, kun lihaa yritetään tuottaa mahdollisimman tehokkaasti. Mutta jos asiaa katsoo ihmisen terveyden kannalta, asiat näyttäisivät täällä olevan jenkkeihin nähden melko hyvin.

Suurin oivallus itselleni kirjassa oli, miten ongelmallista lihan tehotuotanto on ihmisen terveyden kannalta. Olen pitänyt kasvissyöntiä pääasiallisesti eläinten hyvinvointiin, ilmastonmuutokseen ja ihmisten tasa-arvoon liittyvänä valintana. Kasvisruoan terveellisyyden yhdistän siihen, että uskon saavani monipuolisesta kasvisruoasta paremmin ravintoaineita kuin keskiverrosta sekaruokavaliosta.

Kirjasta saa vahvasti sellaisen kuvan, että lihansyönti Jenkeissä on sama asia kuin vetäisi suoraan naamariin hormoneja, antibiootteja, vastustuskyvyn menetystä ja kananpaskaa. No thanks! Toki tämä on juuri se mielikuva, jota kirjoittaja haluaakin viljellä, mutta toisaalta tueksi on myös faktaa.

KUVA: Flickr / Gamene