Tuleeko ekojeesus hulluksi eduskunnassa?

On korkea aika aloittaa vaalien käsittely! Ja mitkä vaalit onkaan tulossa: tarjolla on neljä suurta ja monta pientä, mielipiteitä suuntaan jos toiseen, perusteluilla ja ilman. Valkkasimme kaikista suurista puolueista kiinnostavia kansanedustajaehdokkaita Uuden Mustan syvähaastatteluun.

Vaikka minua tituleerataankin "luonto-ihmiseksi" (mikä ikinä se onkaan), olen ekojeesustelussa korkeintaan opetuslapsi. On nimittäin olemassa mittakaava, jossa pesupähkinäni eivät paljoa paina. Kaikkien ekohippien hengellinen johtaja on saletisti Leo Stranius, joka on valittu Vihreiden ehdokkaaksi. Luonto-liiton pääsihteeri elää onnellisessa asketismissa ja pyöräilee silloin, kun muut eivät meinaa pysyä pystyssä kävellenkään. Kävin kysymässä, eikö hän ikinä horju.

Jos ette tiedä, kuka Stranius on, saatte hyvän käsityksen lukaisemalla vaikkapa tämän blogipostauksen miehen viikkopäiväkirjasta. 

1. Määrittele lyhyesti kenen joukoissa seisot?

Elämä on näillä näkymin maailmankaikkeudessa suhteellisen harvinaista. Minä haluan säilyttää ainutkertaisen maapallomme monimuotoisuuden.

2. Kaltaiselleni wanna-be ekojeesukselle blogisi on kerrassaan kauheaa luettavaa. Minä suorastaan masennun, kun luen että olet juossut Helsingistä Lahteen ja tehnyt sata tuntia vapaaehtoistyötä. Samassa ajassa olen saanut syötyä yhden suklaalevyn ja täytettyä astianpesukoneen. Onko jengin masentaminen tarkoituskin?

Voi ei, mä haluaisin mieluummin kannustaa ja insprioida ihmisiä kuin masentaa! Toki tiedän, että pyöräilyn hehkuttaminen näillä pakkasilla ei saa mukaan uusia pyöräilijöitä, mutta kun mä vaan tykkään siitä. Olen kai epätyypillinen suomalainen mies. Olen kokeilunhaluinen enkä pelkää vierailuja tai jopa oleskelua epämukavuusalueilla. Tiedostan hyvin, että kaikki eivät ole samanalaisia friikkejä kuin minä, ja taistelenkin lujasti sen puolesta, että ilmastonmuutos ei aiheuttaisi tulevaisuudessa pakollista epämukavuusalueelle siirtymistä kenellekään.

3. Todista mulle, että olet ihminen etkä V:stä ja kerro mistä olet tinkinyt viimeksi? Mistä et tingi?

Mä olen tyyppi, joka on aiemmin polttanut askin röökiä päivässä! Olen tehnyt elämässä ihan tavallisia asioita, käynyt armeijan ja katsonut lätkää. Mun kasvissyöntiin ja siitä veganismiin siirtyminen oli 10 vuoden prosessi ja pyöräilyvimmankin kehitin aloittamalla ensin kesäfillaroinnilla ja sitten kokeilemalla talvipyöräilyä. Hitaat muutokset ovat auttaneet mua muuttamaan elämäntapojani pysyvästi. Muutoksia teen pienten "havahtumisten" kautta: viimeksi havahduin siihen, että meillä on kahdelle henkilölle 60 neliömetrin asunto ja se lämpenee Helsingin Energian fossiilisilla. Tälle en voi mitään. Syön myös tyhjiä hiilihydraatteja nuudeleiden muodossa.

4. Vaikutat aika leppoisalta luonteelta. Eikö sinua koskaan raivostuta muiden ekolöysäily tai se, että jengi kuvittelee olevansa ekoja tankatessaan etanolilöpöä katumaasturiin?

Mua masentaa eniten se, että ihmiset eivät tiedä, mistä päästöt oikeasti syntyvät, mutta mä kyllä näen ne pienetkin jutut positiivisina signaaleina. Esimerkiksi jätteitä kierrättämällä maailma ei pelastu: 3% Suomen hiilidioksidipäästöistä syntyy jätteestä ja häviävän pieni osa tästä tulee yhdyskuntajätteestä. Myös valintojen tiheys vaikuttaa: ruokaan liittyviä valintoja tehdään joka päivä. Asunnon vaihtaminen sen sijaan on iso ratkaisu, koska se liittyy muihin isoihin asioihin: asumisen ekotehokkuuteen ja liikkumiseen. 

5. Puhut blogissasi kohtuullisuuden puolesta, mutta mistä tietää, mihin raja vedetään kun pakko ei ole. Olisiko kohtuullista, että mä vetäisin fillarilla Tapiolasta Vallilaan kelissä kuin kelissä?

Kohtuullisuudessa on oikeastaan kyse ideologiasta: en halua pidättää itselläni etuoikeutta käyttää luonnonvaroja enempää kuin mitä kaikilla maailman ihmisillä on ekologisissa rajoissa mahdollisuus. Jos näet itsesi osana jatkumoa ja suurta kokonaisuutta, osaat kyllä elää kohtuullisesti. Usein kohtuuskeskustelussa, kuten koulujen kasvisruokapäivässä, ajaudutaan puolustamaan yksilönvapautta, vaikka siihen puututaan koko ajan. Ei taloaan saa maalata minkä väriseksi tahansa, kaupasta ei saa heroiinia tai uraania ja nopeusrajoitukset koskevat kaikkia autoilijoita. Kohtuullisuutta voi mitata myös "viimeisen ihmisen periaatteella": yhteiskuntamme mitta on se, miten kohtelemme kaikkein vähäosaisimpia. 

6. Vihreät on saanut paljon kuraa niskaansa siitä, että eivät lähteneet hallituksesta ydinvoimapäätöksen myötä. Mitä olisit itse tehnyt?

Mielestäni hallituksessa kannattaa olla mukana, sillä eroaminen ei ratkaise mitään. Olen muutenkin valinnut elää ja toimia maassa, jossa rakennetaan ydinvoimaa enkä polta passiani sen takia. 

Nämä ovat kuitenkin ihan hirveän vaikeita asioita. Järjestötoiminnan kautta voi vaikuttaa polittiseen keskusteluun ja poliittisen järjestelmän tehtävä taas on sovittaa intressit yhteen. Haluan mukaan politiikkaan varmistamaan, että marginaalin ääni kuuluu loppuun asti, ja tiedän joutuvani tekemään kompromissejä tyydyttävän lopputuloksen eteen. Hallitusneuvotteluissa ratkaistaan, kenen kanssa leikitään ja sen päätöksen kanssa täytyy sitten sompailla. Itse olen valmis toimimaan kenen kanssa tahansa. 

7. Minä olen aivan superpettynyt Vihreisiin, sillä puolue on mielestäni ihan liian nössö. Millaisen muutoksen sinä toisit puolueeseen?

Toisin puolueeseen lisää napakkaa ilmasto- ja ympäristöosaamista, joka siltä on viime aikoina ollut kadoksissa. Olen varmasti hyvä ehdokas niille, jotka ovat kiinnostuneita ihmisten hyvinvoinnista ja onnellisuudesta ekologisissa rajoissa ja jotka ovat ympäristökysymysten suhteen todella tosissaan. Myös avoimuus ja läpinäkyvyys ovat mulle tärkeitä teemoja.

8. Eduskunta on täynnä todella kummallista porukkaa ja ihmettelen miten kukaan täysjärkinen voi kuunnella niitä juttuja joutumatta psykoosiin. Kuvaile tilanne, jossa tulet hulluksi?

En mä tule hulluksi, kyllä täällä järjestöpuolellakin kuulee niitä absurdeja puheenvuoroja. Täytyy vaan yrittää kääntää kaikki hämmästyttävät jutut inspiraatioksi. Voin kyllä hyvin ymmärtää niitä spontaaneja, sopimattomia reaktioita, mitä joistain lausunnoista tulee, mutta olen niin kovapintainen, että uskon selviäväni ilman valkotakkisia.

9. Poliittista keskustelua leimaa mediassa turha diibadaaba, kuten pakkoruotsi verrattuna nyt esimerkiksi energiapolitiikan painoarvoon. Onko sinulle olemassa asioita, jotka eivät ole tärkeitä?

On tietysti asioita, joissa olen valmiimpi kompromisseihin kuin pääteemoissani, jotka ovat sydäntäni lähellä. Toisaalta kaikkiin keskusteluihin on löydettävissä arvojeni mukainen ratkaisu. Olen muuan muassa miettinyt, mitä sitten teen, jos joudun vaikka puolustusvaliokuntaan, mutta loppujen lopuksi voin vaikuttaa ja tarjota asiantuntemustani sielläkin: ajaa yleisen asevelvollisuuden lakkauttamista ja yrittää tehdä armeijastakin vihreämpi. 

10. Lapsiperheitä ei tunnu enää mikään puolue edustavan. Paitsi että käytän lapsia keppihevosena helppojen valintojen tekemiseen, tuhoanko mä maapallon, kun kasvatan perhettäni kesällä toisellakin ipanalla?

Tämä aihe on aikamoinen tabu. Lisääntyminen tai lisääntymättä jättäminen on toki tärkeä ympäristövalinta, mutta tässäkin on olemassa kohtuus - haluaisin itsekin joskus lapsia. Kannattaa syyllistyä mieluummin siitä, että emme ole kantaneet korttamme kekoon kehitysavun korotusta varten, mikä auttaisi kehitysmaiden naisten tilannetta ja tätä kautta vastaisi väestöräjähdykseen. Sitäpaitsi Amerikassa syntyvyys on korkeampi ja lisäksi siellä on kauhea kulutustaso.

Oikeudenmukaista voisi olla se 2,1 lasta, joka laskennallisesti takaa ihmisen säilymisen. Hyvä strategia voisi olla yksi oma lapsi ja toinen adoptoitu, mutta adoptoiminenkin on hirveän vaikeaa. Prosessi on pitkä ja neuvontaan joutuu jonottamaan. Adoptiota voisi kehittää osana kehitysyhteistyötä.

Perinteinen perhenormi on hirveän vahva, meidän pitäisi olla herkempiä havaitsemaan normien ja totuttujen tapojen ulkopuolella olevia perheitä ja ymmärtää erilaisia valintoja. 

KUVA: Leo Stranius