Lanttu kuoriutui joulujuureksen maineesta
Sormi ei mennyt suuhun, kun Uuden Mustan Paluu juureksiin -haasteen osallistujat ottivat käsittelyyn lantun. Sen sijaan suuhun päätyi muuntautumiskykyiseksi osoittautunut lanttu, jonka multaisilta hartioita ruokabloggaajat riisuivat maineen joulupöydän pakkoloorana. Lanttu pääsi haasteen myötä makumatkalle esimerkiksi Japaniin, Meksikoon ja Intiaan. Näillä resepteillä maailmanympärimatka lanttu kainalossa onnistuu myös sinulta.
Kuva: Hanna soppa
Vuoden vihannes 2011 -tittelin nauriin kanssa jakava lanttu on kuin menneiden aikojen suomalainen itse: muhkeloinen, vaatimaton, vaikeuksia pelkäämätön ja talvikestävyydeltään hyvä. Molempien maine on monipuolistunut sitten keskiajan, jolloin lanttu syntyi Pohjolassa nauriin ja kaalin risteytyksenä. Silti lanttua vaivaa edelleen maine juureksena, josta ei synny kuin lanttulaatikkoa joulupöytään.
Onneksi Uuden Mustan Paluu juureksiin -marraskuuhun osallistuvat ruokabloggaajat näyttivät, että syy yksipuolisuuteen ei ole lantussa, vaan siinä, että kokilla ei lanttu leikkaa. Vai mitä sanot näistä oivalluksista:
Alkupalat:
Lanttusalaatista minulle tulee mieleen peruskoulun kolkko sekä meluisa ruokala, tuimat keittäjätädit ja mauton lantturaaste, jonka sekaan on ehkä heitetty rusinoita ja muutama ananaksen pala. Unelias kokki -blogin Annan salaatti sen sijaan vie ajatukset kuumaan ja värikkääseen Meksikoon tai ainakin Yhdysvaltain texmex-areenoille. Annan ohjeilla himoitsemani coleslaw-salaatti muuntautuu yhdessä lantun kanssa swedeslaw-salaatiksi. Oivaltava nimiväännös johtuu siitä, että ruotsalaiset keksivät ensimmäisenä tutustuttaa myös engantilaiset lantun makuun (kaikessa ne ehtivätkin olla ensimmäisiä). Niinpä englannin- ja ranskankielessä lanttua kutsutaan myös nimellä on "swede", ruotsalainen.
Kuva: Onneksi
Onneksi -blogin Tiia pitää vie raa'an lanttusalaatinsa pois koulun ruokalatunnelmista aasialaisin maustein ja saksalaisilta kähvelletyin ideoin. Japanilaisen ruuan ystävien kannattaa kokeilla Etikkaa ja suolaa -blogin Kaisan tapaan, miten lanttu soluttautuu miso-kasviskeittoon.
Pääruuat:
Empiirisen tutkimukseni perusteella Intiassa ei koskaan joudu kärsimään annoskateudesta, jos tilaa itse ravintolassa kasvisruuan. Hannan Soppa -blogin Hanna vie lantun intialaisiin tunnelmiin lanttufrittereissään. Kun hän vielä kuorruttaa herkut korianterichutneyllä, voin mielikuvissani tuntea jalkojeni alla rantabaarin hiekkalattian ja hartioillani lempeän ilta-auringon.
Kuva: Pumkin Jam
Intialaisten makunystyröihin luottaa ohjeessaan myös Pumkin Jam -blogin Mari, jonka keittiössä syntyi mausteinen lanttu-kikhernecurry, jota pehmentää kurkkuraita. Intialaista makua on aistittavissa myös Hopeaseitti-blogin Tanjan trooppisessa lanttukeitossa. Kaunis päivä tänään -blogin Jutta haki niin ikään innoituksensa Intiasta ja valmisti lanttupastaa kermaisella korianteri-sitruskastikkeella. Veikeä verso -blogin Paula teki lastenkin suuhun sopivaa lempeää lanttucurryä ja intialaisista katukeittiöistä tuttuja samosa-nyyttejä, tietenkin lanttutäytteellä.
Katukeittiön kuumissa tunnelmissa pysytään myös Kissoja & Kasvisruokaa -blogin Liisan ohjeessa, mutta nyt Intiasta matkataan Malesiaan. Lehtitaikinalevyistä valmistuvat vegaaniset popiah-kääröt saavaat potkua chilisestä sambal-kastikkeesta.
Kuva:Kissoja & Kasvisruokaa
Takaisin Eurooppaan meidät kuljettaa reseptillään Mahatar-blogin Massu, joka loihti lantusta sottuisten treffiruokien italialaista aatelia, lanttuspagettia.
Naposteltavat ja lisäkkeet:
Rakastan sipsejä ja ylipäätään kaikkea rapeaa ja suolaista. Niinpä olenkin yrittänyt muutamaan kertaan valmistaa itse sipsejä. Koko illan aherruksesta palkintona on joka kerta ollut pari desiä nahistuneita juureksia ja keittiö, joka näyttää siltä kuin alkuräjähdys olisi saanut kipinänsä sieltä.
Kuva: Halo
Mutta eihän se nyt voi olla niin vaikeaa. Chez Jasu -blogin Jaakko askarteli lanttulastuja Lähi-idän fiiliksillä. Sauvajyvänen-blogin Sanna taas valmisti rapsakat lanttulastut meksikolaisittain. Halo-blogin Hannamari teki omat lanttusipsinsä raakaravinnon oppien mukaan. Kuvia katsellessa ja ohjeita lukiessa saa taas uskoa siihen, että ehkä minäkin itsetehtyihin sipseihin kykenen – pakko saada näitä ja heti!
Jos sipsit eivät innosta, kokeilepa Ankerias Vipunen -blogin ohjeiden mukaan valmistaa lisäkkeeksi japanilaista pikapikkelsiä, asazukea.
Jälkiruuat:
Lanttu taipuu myös jälkkäriksi. Sen todistaa Keittiökameleontti-blogin Outi, jonka näppärissä käsissä ruma lanttumöhkäle muuttui lanttukakuksi, joka oli saanut hyvän vastaanoton myös maistajina toimineilta lapsilta.
Kuva: Keittiökameleontti
Seuraavana vuorossa palsternakka
Lanttuhaaste on nyt pureskeltu valmiiksi ja vatsat saatu pullolleen bloggareiden herkuista. Mutta miten tämän viikon juures, palsternakka, taipuu ulkomailta lainattujen ideoiden sekametelisoppaan? Se selviää palsternakka-viikon aikana, joka kestää tiistaihin 22. marraskuuta asti. Viikon anti pistetään pakettiin Uuden Mustan sivuilla ensi viikon loppuun mennessä.
Jos sinäkin haluat osallistua palsternakka-haasteeseen, toimi näin:
-
Kehittele tiistaihin 22. marraskuuta mennessä ulkomailta fiiliksiä lainannut palsternakkaresepti, toteuta se ja tee reseptistä postaus. Ideoiden lainailu on tietenkin sallittua, joten ihan ikiomaa ohjetta ei nyt vaadita. Lähetä minulle sähköpostiin (hanne.valtari/at/tarinatalo.fi) linkki, kun reseptipostauksesi on valmis.
-
Haasta yksi tai useampi blogi viimeisen viikon haasteeseen, jossa keskitytään nauriiseen. Lähetä haastettaville tieto haasteesta mahdollisimman pian, niin että bloggaajat ovat valmiina, kun haaste käynnistyy 23. marraskuuta. Lähetä haastamasi blogin yhteystiedot minulle mahdollisimman pian, jotta osaan informoida heitä tarkemmin haasteesta.
-
Jos haluat osallistua useampaan viikkohaasteeseen, se on tietenkin enemmän kuin sallittua!
Aiemmin Uudessa Mustassa








Hanne Valtari
Reader Comments