Missä luuraavat reilut alushousut?
Järkytyin hakiessani tuotteita Uuden Mustan alusvaatetestiin. Ei ole uutta, että suomalaiset eivät satsaa alusvaatteisiin, mutta eivät näköjään ainakaan reiluihin sellaisiin. Suomesta saa tällä hetkellä vain kahta naisten alushousumallia, joita voi kutsua sekä reiluiksi että luomuiksi. Uuden Mustan lukijatestaajat vetävät nyt nuo pöksyt jalkaan ja kertovat meille muille, miltä reilu tuntuu ihoa vasten.

Alusvaatteet eivät ehkä ole ensimmäinen tuote, josta lähdetään syynäämään reilun kaupan merkkiä. Mutta miksei yhtälailla kuin muutkin vaatteet? Reilun kaupan puuvillasta tehdään jo vaikka mitä, ja vaateteollisuuden työntekijöiden olot ja liian pienet palkat ovat asia, jonka pitäisi kiinnostaa kaikkia.
Uuden Mustan alushousutestiin löytyi kokonaiset kaksi testituotetta, jotka ovat reiluja sekä luomuja ja joita molempia saa ainakin yhdestä suomalaisesta nettikaupasta.
Testituotteet ovat
1. Monkee Clothingin hipstersit
Monkee on saksalainen merkki, jonka tuotteet on valmistettu GOTS-sertifioidusta luomupuuvillasta. Puuvillan lisäksi kankaassa on 5 prosenttia elastaania. Pöksyillä ei ole kansainvälistä FLO- eli reilun kaupan sertifikaattia, vaan se on Fair Wear Foundationin (FWF) jäsen.
Reilun kaupan järjestelmä eli FLO sertifioi puuvillan tuotannon reiluutta pelloilla, kun taas FWF valvoo (auditoi) myöhempää tuotantoprosessia. Jotta esimerkiksi puuvilla voisi saada reilun kaupan (FLO) merkin, sen pitää todistaa jollain muulla tavalla, että myös myöhempää tuotantoketjua valvotaan. FWF:ssa mukanaolo on yksi tapa todistaa, että tuotantoketjua valvotaan ja että ILO:n sopimuksia ja kyseisen maan lainsäädäntöä noudatetaan (tai pyritään noudattamaan). FWF ei siis ole sertifikaattijärjestelmä, vaan vastuullisuusaloite, jolla on jäsenyrityksiä.
- Tällä hetkellä (reilun kaupan) kriteereitä ollaan tarkastelemassa koko tuotantoketjun osalta niin, että mukaan saataisiin myös pellon jälkeen tapahtuva prosessiketju, kertoo Reilun kaupan edistämisyhdistyksen viestintäpäällikkö Suvi Reijonen.
Karmashopin blogin mukaan FLO tekee erilaisia pilottiprojekteja tekstiiliteollisuuden työolojen parantamiseksi, ja yhdessä näistä on yhteistyökumppanina juuri FWF.
- FWF on yksi monista tekstiilialan vastuullisuusaloitteista. Siinä on hyvää se, että se on ns. multistakeholder-aloite, eli mukana on sekä firmoja, kansalaisjärjestöjä että ay-liikettä. Vastaavia aloitteita on muitakin, monet kansalaisjärjestöt pitävät vahvimpana SA 8000 -standardia, Reijonen arvioi.
Monkee Clothing sai "parhaan tulokasbrändin" palkinnon ISPO-messuilla 2010 eko- ja Reilun kaupan sarjassa.
Monkeeta myy Suomessa ainakin nettikauppa Karmashop, jonka kautta myös saimme tuotteet testattavaksi.
Vuonna 2005 perustetun brittiläisen Pants to Povertyn vaatteet valmistetaan Intiassa GOTS-sertifoidusta luomupuuvillasta. Puuvillalla on reilun kaupan merkki, ja tuotantoprosessi on lisäksi SA 8000 -sertifioitu. Puuvillan lisäksi pöksyissä on kolme prosenttia lycraa.
Alushousut valmistetaan Intiassa, jossa Pants to Poverty tekee yhteistyötä Zameen Organic -viljelyorganisaation kanssa. Ensimmäiset alushousut valmistettiin Make Poverty History -kampanjan yhteydessä vuonna 2005, ja yrityksellä on senkin jälkeen ollut erilaisia hyväntekeväisyyskampanjoita.
Pants to Poverty -nimi viittaa sekä köyhyyden kamaluuteen että reiluun kauppaan. Yritys selittää nimen näin:
If something is pants, then that means it’s terrible! So, “Pants to Poverty” means Poverty is terrible, as well as saying that they are fairtrade and organic underpants!
Testikappaleet saimme nettikauppa Green Streetin kautta, jonka edustaja Anniina Nurmi kertoo, että merkkiä myy viitisen muutakin jälleenmyyjää Suomessa.
Reiluja pöksyjä tulee ja menee
Soittelin läpi liudan ekologisia ja eettisiä nettikauppoja, helsinkiläseen Nudge-liikkeeseen sekä reilun kaupan edistämisyhdistyksen puuvillavastaavalle Jenni Miettiselle. Soitin Nansoon, jonka tuotemerkillä Black Horsella on reilun kaupan kalsareita miehille, mutta ei naisille.
Soitin myös Lindexiin, jolla on peräti parikymmentä luomupuuvillaista alushousumallia. Lindexiltä en ole saanut vielä vastausta – voi olla, että saamme heiltä vielä testin aikana kokeiluun tuotteen, joka ei tietystikään ole reilu-sertifoitua, mutta olisi edes luomua.
Kaiken etsinnän tuloksena en löytänyt Monkeen ja Pants to Povertyn lisäksi muita reiluja alushousujamerkkejä, joilla olisi ollut antaa kokonaiset viisi kappaletta pöksyjä tähän testiin.
Suurin osa niistä nettikaupoista, joilla pöksyjä on ollut, ovat lopettamassa myyntiä ja jäljellä on vain hajakokoja. Osa kaupoista siksi, etteivät alkkarit ole menneet kaupaksi, osa on todennut kannattavammaksi keskittyä muihin tuotteisiin kuten kosmetiikkaan, koruihin tai muihin vaatteisiin. Osalla ongelmana on, ettei ulkomainen valmistaja enää toimi tai yksinkertaisesti vastaa kyselyihin.
g=9.8Esimerkki loppuvista tuotteista on Nudgessa myytävät ranskalaiset g=9.8-alusvaatteet, joilla ei kuitenkaan ole reilun kaupan merkkiä. Ne ovat siitä kiinnostavia, että ne valmistetaan viljellystä männystä ja ne ovat myös erityisen elegantteja, kuten ranskalaisten alusvaatteiden kuuluu.
G=9.8-merkkiä maahantuonut Laura Hyytiäinen Nudgesta ja Unkaista kertoo, että joku toinen on mahdollisesti jatkamassa merkin maahantuontia Suomessa. Mutta koska asia ei ole varmistunut, hän ei voi vielä kertoa nimeä. Kyseessä on kuitenkin yritys, jolla on sekä nettikauppa että konkreettinen myymälä.
Verkkokauppa Sidailla on myynnissä muutamia kappaleita Life's not fair...but my knickers are -alushousuja, joilla on reilun kaupan (FLO) merkki. Karmashop on myynyt aiemmin myös People Tree -merkin pöksyjä, mutta niitä ei ole merkin mallistossa tällä hetkellä eikä ilmeisesti tulossa keväälläkään, Karmashopista kerrotaan.
Myös Me and Mama -kauppa ja -verkkokauppa on myynyt reiluja alkkareita, mutta sielläkin ne ovat poistumassa valikoimasta. Yrittäjä Kati Sormunen kertoo, että alusvaatteiden reiluuden perään ei paljon kysellä. Luomu-ominaisuus kiinnostaa hänen mukaansa asiakkaita paljon enemmän.
Aika reilut pöksyt, tosin ei taida olla reilun kaupan puuvillaa.
Alushousutestin kulku
Alusvaatetestiin ilmoittautui kymmeniä lukijoita, joista valitsimme viisi mahdollisimman erilaista, aktiivista naista.
Yksi testaajista kertoo pyöräilevänsä 35 kilometriä päivässä, toinen lupaa testata pöksyjä kestositeiden kanssa sekä testata, miten ne kestävät kuivausrumpukäsittelyä. Yksi vannoo seksikkäiden pitsihepeneiden nimeen ja yrittää purkaa ennakkoluulojaan. Yksi on raskaana melkein viimeisillään ja kertoo yhdistävänsä huonosti istuvat alkkarit hiivatulehdukseen. Viimeisenä muttei vähäisimpänä on mukana nainen, joka työskentelee erään vaateketjun hallinnossa ja voi vaikuttaa siihen, ottaako ketju kenties jatkossa myyntiin luomuja ja reiluja pikkupökysjä tai kenties rintaliivejä.
Testaajina toimivat nimimerkit
- sipumat
- SKO
- hannaj
- heidis
- Leopold
Testi käynnistyy heti ja kestää viikolle 50 asti. Tulokset julkaistaan jouluviikolla! Testaajien kommentteja voi seurata ja kommentoida keskustelupalstalla.
Lue lisää: Finnwatchin raportti, jonka sivulla 34 lisätietoa FWF-järjestelmästä.
Pääkuva: Ai Yah!/Flickr, pyykkinarukuva: TLVshack/Flickr
alushousut,
alusvaatteet,
luomupuuvilla,
reilu kauppa,
testi,
testiryhmä | in
Kulutus,
Muoti ja tyyli,
Testit |








Reader Comments