XL-rytkyistä valmistuu päheä mekko
Välillä vaatekaupoissa tulee ajatelleeksi, että tuo hame tai paita olisi niin helppo toteuttaa itsekin. Yleensä ideat jäävät kuitenkin vain mietintäasteelle, mutta tällä kertaa kaivoin ompelukoneen kaapistaan ja surautin vanhoista t-paidoista mekon. Helppoa se ei kuitenkaan ollut, vaan prototyypin kanssa ratkojan käyttöön kului enemmän aikaa kuin ompelukoneella ajeluun. Minä olenkin tehnyt mokat puolestasi, jotta sinä voit ommella mekon vaikka bileiltana höyryrullat päässä ja skumppalasi pyödän kulmalla.
Ollessamme Terhin ja Nooran kanssa Berliinissä syyskuussa, kävimme pläräilemässä rekkejä myös Cossin liikkeessä. Omat silmäni haravoivat vaatemerestä mekon, josta tekivät mielenkiintoisen sen väriyhdistelmä ja epäsymmetrinen helma. Hintaa tällä vaatekarkilla oli 60 euroa, vaikka tarkemmin katsottunahan se on vain jättimäinen t-paita, jonka helmaan on ommeltu kiinni kaistale toisen väristä kangasta. Mekko jäi roikkumaan henkariinsa, mutta idea matkusti mukanani Suomeen.

Tein tehoiskun Uffin ja Fidan liikkeisiin, jossa pengoin etenkin "isojen poikien" vaatevalikoimat. Ostin yhteensä neljä paitaa, sillä ensimmäiseltä kirpparilta ostin tarkoitukseensa vähän liian pienet t-paidat. Hintaa rytkyvalikoimalleni tuli lähes 20 euroa, joten jos olisin malttanut tonkia itsepalvelukirppiksiä, olisin luultavasti löytänyt paidat lähes ilmaiseksi. Päädyin yhdistämään armeijanvihreän telttapaidan ja neonkeltaisen mainoskaavun.
Mekko valmistuu näppärästi näin:
Tarvitset siis kaksi isoa t-paitaa. Leikkaa yläosaksi valitsemastasi paidasta irti helmasauma. Pyöristä helmaa halutessasi edestä. Pieni epäsymmetrisyys vain lisää mekon asennetta, joten saksien kanssa ei tarvitse olla niin varovainen. Leikkaa alaosaksi valitsemastasi paidasta haluamasi kokoinen kappale mekon alaosaksi. Itse totesin erehdyksen, ratkomisen ja lievän hermoromahduksen jälkeen, että alaosaksi valittu paita kannattaa yhdistää mekon yläosaan sen helmasta. Käännä siis alaosan t-paita ylösalaisin, kun alat hahmotella mekon helmaa.
Itse leikkasin, ompelin ja purin monenlaista helmaa, ennenkuin olin tyytyväinen. Vaikka takaosasta on tarkoitus tulla pidempi kuin etuosasta, epäsymmetrisyyden kanssa kannattaa pelata maltilla. Ihan ensimmäisessä versiossani takaosassa oli pitkä hulmuke, joka näytti kuitenkin päällä auenneelta vaipalta.
Kun olet leikannut toisesta t-paidasta haluamasi mallisen kaistaleen mekon alaosaksi, huolittele kaikki leikkauskohdat siksakilla. Käännä sen jälkeen kappaleet nurinpäin ja kiinnitä ala- ja yläosa toisiinsa nuppineuloilla oikeat puolet vastakkain. Ompele osat tosiinsa kiinni. Nyt mekko alkaa hahmottua ja voit jo välisovittaa sitä päällesi. Jos tahdot, tee helmaan muutoksia ja muista siksakata mahdolliset uudet leikkauskohdat.
Taita helmasta noin sentti sisään ja käännä vielä toinen sentti kangasta päälle, niin että siksak-reuna jää piiloon. Kiinnitä taitos nuppineulalla ja tee sama koko helmalle. Ompele taitokset kiinni.
Nyt mekko olisi esikuvansa näköinen, mutta minä halusin siihen vielä jotain extraa. T-paitayläosa oli jotenkin tylsä, joten hain siihen ryhdikkyyttä omepemalla olkapäille kiinnikkeet univormuviboilla. Jos haluat tehdä saman, leikkaa jäljelle jääneestä t-paitakankaasta, esimerkiksi alaosakappaleen hihoista, kaksi samankokoista palasta. Niiden koko riippuu siitä, miten tiukalle tahdot mekon hihat vetää.
Siksakkaa molempien kappaleiden reunat. Taita kumpainenkin kappale keskeltä kahtia (oikeat puolet taas vastakkain) ja omepele reunat kiinni. Näin sinulle muodostuu putkilo. Vedä putkilosta esiin oikeapuoli ja sujauta putkilo sen jälkeen mekon hihasta ja pääntiestä sisään. Asettele putkilon toinen pää toisen pään sisään ja taita ulommaiseksi jääneen reuna sisään, ettei siksak jää näkyviin. Omepele kiinni. Itse jätin putkilon pyörimään vapaasti hihaan, mutta toki sen voisi ommella myös kiinni mekkoon. Tyttömäisempään makuun ihastuneet voivat ommella jämäkankasta vain pitkät kappaleet, jotka sitovat hihoihin rusetille.

Valmista on. Jospa t-paitaa pitänyt XL-kokoinen mies tietäisi, että hänen vanha paitansa elää nykyään mekkona!
Terhi bongasi Berliinistä myös muita helposti toteutettavia tuunausideoita. Kaapin perukoille jämähtäneet mekot, sakset sekä jämäkankaat esiin ja uudistamaan!










Hanne Valtari
Reader Comments (2)
Haa, siitähän tuli hieno! Ja taas vältyttiin ostamasta ketjuliikkeen kamaa. Tiesitkö muuten, että COSlla on samat omistajat kuin H&Mlla. Kaikkialle ne ruotsalaiset ehtii :)
Eikös tullutkin! Ruotsalaisten pitkät lonkerot olivat tiedossani – on ne aika veijareita, kun joka paikkaan ehtivät.