Makea punajuuripiirakka Ameriikan malliin
Isossa maailmassa isojen merien tuolla puolen osataa tehdä piiraita. Yhdysvalloissa piirakasta ei tule assosiaationa mieleen kirkkoveneiden kuvat koulujen vessoissa, vaan kulinaristinen taide. Täällä Suomessa taas punajuuria ei pidetä vain multaisina ja muhkuraisina juureksina, vaan kansallisaarteena. Tässä makeassa punajuuripiirakassa Suomi ja Yhdysvallat kohtaavat niin intohimoisesti, että treffeille osallistuvien huulet muuttuvat vaaleanpunaisiksi.
Marraskuu on epäkuukausi, joten kaikenlainen itsensä aktivoiminen ajattelemaan muuta kuin pimeyttä, kylmyyttä, väsymystä ja ketutusta on tarpeen tulevan epäinhimillisen kuukauden selättämiseksi. Uudessa Mustassa ajatuksia siirretään ulkona ja pääkopassa vallitsevan synkkyyden märehtimisestä juureksiin. Paluu juureksiin -haasteen aikana marraskuussa otetaan haltuun neljä perisuomalaista juuresta ja tuodaan niihin säväys jotain ulkomailta lainattua.
Ensimmäinen viikko - Halloween-aika - on punajuuren juhlaa. Niinpä päätin ujuttaa punaisen lempijuurekseni sellaiseen paikkaan, jossa se ei vielä omassa keittiössäni ole koskaan ollut: makeaan piiraaseen. Ulkomaiset ajatukset piiraaseen tulevat Yhdysvalloista, jossa jokaiselle pyhä- ja arkipäivälle tuntuu olevan omistettuna oma piirakkansa.
Mukailemani ohje on perin amerikkalainen. Yhdysvalloissa kakun kuin kakun valmistukseen myydään supermarketeissa jauhopusseja, josta komea kaakku saadaan aikaiseksi suurinpiirtein vain vettä lisäämällä. Tässäkin ohjeessa monia mutkia on vedetty suoraksi. Sinä voit toki väsätä murotaikinan alusta lähtien tai keittää raa'at punajuuret omalla liedelläsi. Minä tein homman kuitenkin Ameriikan malliin puolivalmiista aineksista.
Makea punajuuripiirakka säväyksellä Ameriikan taikaa
Pohja:
- 250 g murotaikinaa
- 400 g keitettyjä ja tyhjiöpakattuja punajuuria valutettuna (tai mieluummin 250 g, katso tarkemmin ohjeesta)
- 4 munaa
- 85 g fariinisokeria
- 1 tl neilikkaa
- 1 tl kardemummaa
- 2 tl vaniliinisokeria
- 0,5 tl jauhettua mustapippuria
- 0,5 tl jauhettua inkivääriä
- 250 ml kuohukermaa
Koristeluun:
- tomusokeria
Tarjoiluun:
- ranskankermaa (creme fraichea)
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Asettele piirakkapohja vuuan pohjalle ja reunoille. Peittele pohja leivinpaperilla ja paista pohjaa noin 20 minuuttia.
Soseuta punajuuret yhdessä kananmunien kanssa monitoimikoneessa tai blenderissä, jos omasi on tarpeeksi jykevää tekoa. Alkuperäisessä ohjeessa oli lähes puolet vähemmän punajuuria, mutta minähän en suomalaisena halunnut ottaa sitä riskiä, että yli jääneet punaposket unohtuvat jääkaapin perälle ja jäävät pahimmassa tapauksessa käyttämättä. Heitin siis koko paketillisen blenderiin.
Sitä sitten harmittelin mutustaessani piirasta. Siinä on aineksia ihan suvussa kiertäväksi perintöreseptiksi, mutta kinuskisen maun seasta puskee liiaksi esiin punajuuren makean mutainen maku. Noudata siis sinä ohjetta: vähemmän on enemmän.
Mittaa kattilaan sokeri, kaikki mausteet ja kerma. Kuumenna aineksia hitaasti, kunnes seos kiehuu. Kaada seos monitoimikoneeseen ja sekoita se punajuurisoseen kanssa.
Ota piirakkapohja uunista ja pienennä uunin lämpötilaa 180 asteeseen.
Kaada täyte piirakkapohjan päälle ja paista koko settiä noin 25–30 minuuttia. Piirakka on valmis, kun sen keskusta on edelleen hieman löllö. Jäähdytä piirakka, ripottele päälle tomusokeria ja tarjoile se jääkaappikylmänä ranskankerman kanssa. 
Lue myös:
Paluu juureksiin,
halloween,
juurekset,
juures,
makea punajuuripiiras,
punajuuri | in
Resepti,
Ruoka |








Reader Comments (2)
Onpas aivan mahtava idea! Odotan reseptejä innolla.
(hosuli.blogspot.com)
Täälläkin odotellaan täydellä täpinällä reseptejä! Olen jo kuullut vähän huhuja siitä, mitä tuleman pitää. Voin kertoa, että hyvää kannattaa odottaa!