Oho, yhtäkkiä saan keuhkot täyteen

Vaikka viime kerralla akupunktiohoitoni lähinnä sattui, palaan urhollisesti hoitopöydälle. Kolmannella hoitokerralla ihooni työnnetään laskujeni mukaan yhdeksän neulaa, joista yksi keskelle otsaa - kymmenen kerralla on kuulemma maksimi. Tällä kertaa huomaan hoidon hyödyt konkreettisesti illan juoksulenkillä. 

Oikeanpuoleiseen jalkaan on tullut hoitojen ansiosta jo komea mustelma. ”Toivottavasti ei tule tuohon otsaankin”, hoitaja sanoo, ja samaa toivon minäkin. Joltakulta asiakkaalta on kuulemma otsan piikittelyn jäljiltä valunut verta pitkin naamaa. Onneksi työskentelen kotona.

Viimeviikkoisen lievän pettymyksen jälkeen nyt tuntuu taas enemmän: rentous pakkautuu lantion seudulle ja alaselkään – ihan kuin takapuoleni painaisi tonnin. Kun neuloja taas hoidon puolivälissä säädetään, paine ja lämpö siirtyvät hetkeksi voimakkaasti pään etuotsaan. Sitten lämpö kulkee hartiaseudulle ja yläselkään.

Kotona panen merkille, että aivan kuin saisin aiempaa paremmin happea ihan vaan normaalisti hengittäessäni. Illalla käyn juoksulenkillä ja ylitän kevyesti mäen, jossa normaalisti pitää vaihtaa kävelyyn. Yläselkään sijoittunut lämmöntunne taisi laukaista joitain keuhkojani puristaneita jännityksiä.

Uskoni akupunktioon palautuu hapenottokyvyn kasvun myötä ensimmäisen hoitokerran tasolle. Tarkemmin ajateltuna huomaan senkin, etten ole saanut pulssia nostattavia stressikohtauksia muutamaan viikkoon. Hermoiluni on ollut satunnaista, lyhytkestoista ja luonteeltaan aika kevyttä.

Mitä sain: Tehokkaampia juoksulenkkejä – miten konkreettinen osoitus akupunktion tehoista! Otsassa ei onneksi näy mustelmaa edes kolmen hoitokerran jäljiltä. Mielikin tuntuu keventyneen.

Ensi viikolla kerron, miksi näytän akupunktiohoitajalleni kieltä, ja oliko hoito todella 180 euron arvoinen!

Lue lisää

• akupunktiosta ja ensimmäisestä hoitokerrasta eli nukuttavista neulatreffeistä
• sekä tuskallisesta kakkoskäynnistä: Auts!

Kuva: Hanne