Lapsiperhe pärjää helposti ilman autoa

Kerroin alkuvuodesta, että perheemme luopuu peltilehmästä: muutimme kantakaupunkiin ja autosta tuntui olevan selvästi enemmän haittaa kuin hyötyä.

Vinttikamari-blogin Valpuri harkitsee samaa, joten listaan kokemuksiani hänelle ja muillekin siitä, miten siirtyminen on sujunut ja autottomuus muuttanut elämää. Meillä on siis kolmihenkinen perhe: minä, mies ja melkein kolmevuotias lapsi. Valpuri kaipasi neuvoja nimenomaan sellaiselta lapsiperheeltä, joka on ehtinyt autoiluun jo aiemmin tottua. 

Mitä olen oppinut reilussa puolessa vuodessa?

1. Uusiin tapoihin tottuminen vie hetken. Mutta kun niihin tottuu, ne tuntuvat helposti vähintään yhtä hyviltä kuin entiset. Kävin aluksi espanjantunneilla vanhan kodin lähellä, ja ajatus sinne siirtymisestä 20 asteen pakkasessa parilla eri bussilla tuntui aluksi ikävältä. Mutta sitten tajusin, että bussilla meneminen oli huomattavasti rentouttavampaa ja ehdin kerrata läksyt matkalla. Takaisinpäin sain kyydin kurssikaverilta, jonka kanssa oli kiva jutella vähän enemmän kuin mitä tunnilla pystyi.

2. Alun perin kuvittelimme käyttävämme enemmän taksia, mutta moneen paikkaan bussiyhteydet ovat olleet riittävän hyvät. Meillä on todella kevyt turvaistuin, joka on helppo kiinnittää mihin tahansa autoon. Eikä mene kauaa, kun lapselle riittää pelkkä koroke.

3. Aina kun olemme oikeasti tarvinneet autoa, olemme varanneet sellaisen City Car Clubista. Tosin tämä onnistuu tällä hetkellä ymmärtääkseni vain pääkaupunkiseudulla, jossa auton noutopisteitä on kuitenkin kattavasti, yhteensä 110.  Tämä on käytännössä ollut vaihtoehto vain silloin, kun molemmat vanhemmat ovat paikalla ja toinen voi odottaa lapsen kanssa kotona, kun toinen hakee auton. 

4. Mökeille olemme menneet bussilla ja junalla, ja loppumatkat isovanhempien kyydillä. Junalla matkustaminen esimerkiksi mökille on osoittautunut superpaljon mukavammaksi kuin autoilu. Toki se tarkoittaa sukulaisillemme vähän enemmän vastuuta ja säätöä, mutta eivät he ainakaan ole valittaneet systeemiä liian hankalaksi.

5. Autoa lainasimme ystävältä aluksi muutaman kerran. Loppujen lopuksi City Car Clubin ja junan käyttö ovat osoittautuneet yksinkertaisemmaksi ratkaisuksi mm. siksi, että meillä ei asu ihan lähellä ketään auton omistavaa ystävää.

6. Autottomuus on tuonut sekä taloudellista säästöä että henkistä helpotusta. Eniten iloa tuottaa se, ettei koskaan tarvitse etsiä parkkipaikkaa, kaivaa autoa lumesta, juuttua lumeen kuten viime talvena tai viedä autoa huoltoon (tosin tämä ei ole ollut koskaan minun vaan miehen vastuulla, näin perinteisesti). Vaikka taksilla ajelisi silloin tällöin, emme tällä menoa pääse mitenkään samoihin kuluihin kuin auton omistajina. Kyllä hevoseton nainen on onnellinen nainen.

PS. Bonuksena voisi vielä mainita, että autolla matkustaminen on lapsen mielestä nykyään tosi hauskaa, koska se on niin harvinaista herkkua. Ei kuulu enää marinaa takapenkiltä!

PPS. Tietenkään autottomuus ei ole vaihtoehto kaikkialla, mutta väitän, että lapsiperhe voi pärjätä autotta myös lähiöissä kantakaupungin ulkopuolella. Ystäväpiiriini kuuluu omakotialueilla asuvia lapsiperheitä, joilla ei ole autoa ja hengissä ovat!

Kuva: Flickr/nicephore