Wanhan ajan lisäkeklassikot kunniaan
Lisukkeilla oli mummoni mukaan ennen vanhaan ihan tarkoituskin: etenkin pula-aikana kun ruokaa ei yksinkertaisesti ollut, annoksen kokoa ja näköä kasvatettiin lisukkeilla. Erilaiset lisukkeet saavat nykyäänkin tavalliseen ateriaan juhlan tuntua, vaikka ne olisikin valmistettu ihan yksinkertaisista aineksista, kuten nämä reseptit.
Tillikurkut
- 3-5 avomaankurkkua
- tilliä
- 1 dl vettä
- vajaa korkillinen väkiviinaetikkaa
- 0,5 dl sokeria
Kuori kurkut ja leikkaa viipaleiksi. Silppua tilli ja sekoita kastike: vesi ja sokeri, johon lisätään etikka. Sitten vain kurkut perään. Anna maustua hetki ennen tarjoilua.
Tomaatti-sipulisalaatti
- 5 tomaattia (tätä ei kannata tehdä ellei käsillä ole oikeasti laadukkaita tomaatteja)
- kevätsipulia varsineen
- 1 rkl ketsuppia
- 1 rkl sokeria
- 1 rkl öljyä
- ripaus mustapippuria
Sama juttu kuin edellä, tomaatit ja sipulit viipaleiksi ja ketsupista, sokerista ja öljystä pyöräytetty kastike sekaan.
Ei taatusti ole kallista eikä vaivalloista! Ja sopii vegaaneillekin.
Hertta pisti nämä reseptit käytännön testiin. Kommentti: "Etikkakurkut olivat tuttua tavaraa, mutta tomaatti-sipulisalaatti säväytti uutena tuttavuutena. Itse vedin lisukkeet punaisen peston ja pastan kanssa. Erityisesti tomaattihomma toimi peston vierellä. Illalla ja seuraavana aamuna ainakin kurkut maistuivat vielä myös leivän päällä."
Jos teillä on jotain mummon lisukereseptejä takaraivossa (esimerkiksi kaalista), laittakkaa kulttuuriperinnön vaalimisen nimissä jakoon! :) Tsekkaa myös








Katja Lahti
Reader Comments (8)
Kaali ja puolukka toimii tosi hyvin yhdessä. Eli pieneksi pilkottua raakaa kaalia, ja puolukkasurvosta sellaisenaan tai sokerilla pehmennettynä. =)
Meillä nuo kurkut tehtiin niin, että pilkottiin kurkut lautaselle ja suolaa ja sokeria ja tilliä ja tippaset etikkaa päälle. Sitten toinen lautanen päälle ja ravistamaan. Slurps, nää oli hyviä! Omasta pellosta käytiin kakarana kurkut ja tillit ja laitettiin ravistellen ;)
Yksinkertain kaalilisuke:
1 rkl viinietikkaa
1 rkl hienoa sokeria
2 rkl ruokaöljyä
Sekoita ylläolevat ainekset kulhossa ja lisää kaalisippua/raastetta. Anna maustua kylmässä puolesta tunnista pariin tuntiin. On hyvää myös seuraavana päivänä.
Kiitokset vinkeistä!
Sis, jee! Laitetaanko puolukka siis ihan tuoreena ja muussattuna kaalin sekaan?
LauraM, täähän oli hyvä versio noista tillikurkuista!
Erwin, kas, kaalille kelpaa siis sama käsittely kuin muille. Tätähän täytyy kokeilla!
Kaalista saa kyllä hyviä lisukkeita, välillä vatsani vaan tuntuu kestävän raakaa kaalia huonosti. Suosittelen muuten murskaamaan kaalin rakennetta rikki ennen minkä tahansa kastiikkeen sekoittamista joukkoon! Eli kaalisilppua voi painella ihan käsillä leikkuulauttaa vasten tai halutessaan vaikka nuijia sitä kulhossa pehmeäksi. Käsittelyn jälkeen kastike imeytyy paremmin ja kaali ei maistu yhtä voimakkaalle.
Itse olen maustanut kaalisalaattia niin ikään samoin kuin muitakin salaatteja usein, eli öljyllä ja viinietikalla (esim. omenaviinietikka tai vaalea balsamico on hyvää). Sokeria en ole käyttänyt, suolaa sen sijaan kyllä. Joukkoon olen sekoittanut esim. valkosipulia tai chiliä. Salaatista saa ruokaisamman lisäämällä muita kasviksia: porkkanaraastetta, avokadoa, papuja jne. Tosin sitten se ei ehkä enää ole niinkään lisuke! ;)
Unohtui sanoa, että kivat kuvat artikkelissa! :)
Kiitos vinkeistä! Kaalilisukkeeseen lisään vielä ripauksen rouhittua mustapippuria.
Kaaliraasteellehan sopii mainiosti myös kumina. Ripaus suolaa, mustapippuria ja kuminaa riittää. Kaaliraaste on helppo pehmentää ja mehustaa esim kaulimalla sitä leikkuulaudan päällä.
Lehtisalaatille sopii ihanasti mumin salaatinkastikeklassikko - pari tilkkaa kermaa ja yksi väkiviinaetikkaa, vähän sinappijauhetta ja haarukalla ihan hienoksi muussattua keitetyn kananmunan keltuaista. Ja tietenkin pikkuisen suolaa. Valkuaiset sitten silputtuna salaatin sekaan. Ai että on hyvää!