DIY: Omenamehu

Vanhassa talossa asuessa saa nauttia myös perinnepihapiirin omenapuiden luotettavasta ja runsaasta sadosta. Olen laulattanut mehumaijaa ja vienyt omenakiloja mehuasemalle joka vuosi. Nyt on taas mehutalkoiden aika!
Mehua on helppo tehdä kotikonstein, etenkin mehumaijalla. Jos ei omista omaa mehumaijaa, voi sitä kysellä lainaan tutuilta tai hankkia yhteisen kaveriporukan kesken. Jotkut astiavuokraamot myös vuokraavat höyrymehustimia 5 eurolla päivä.
Meidän maija on kiertänyt muissa perheissä monena vuotena. Hankintana se ei ole kallis (omani ostin 30 eurolla), mutta suurikokoinen kattila on hankala säilyttää.
Mehukattilana toimii toki ihan perusmallikin ja siivilöiminen onnistuu tavallisella siiviilällä. Mehumaijaan omenoita ei tarvitse kuoria, eikä marjoja perata. Maija keittää seosta hissukseen mehuksi.
Omenamehun sekaan sopivat erittäin hyvin myös viinimarjat tai karviaiset, miksi ei myös mansikka, mustikka, vadelma, pihlajanmarja, raparperi tai sitruuna.
Sokeria oman maun mukaan
Sokeri parantaa marjojen väriä ja makua sekä auttaa c-vitamiinia säilymään. Sokeroimatonkin mehu säilyy viileässä jonkin aikaa ja pakastettuna hyvin. Säilöntäaineeton mehu kannattaa kuitenkin ennen nauttimista haistaa ja koemaistaa.

Omenamehu mehumaijalla:
- Pese ja pilko omenat.
- Täytä kolmiosaisen mehumaijan alaosa vedellä ja siivilällä varustettu yläosa omenoilla.
- Laita kattila kiehumaan ja kansi päälle. Valvo kattilaa aina välillä, että vesi ei lopu.
- Survo ja lisää omenoita kiehumisen aikana.
- Valmistusaika vaihtelee, riippuen omenalaadun mehukkuudesta. Kattila kiehuu melko huolettomasti 1-3 tuntia. Valmis mehu valuu mehumaijan keskiosaan, josta se valutetaan letkulla astiaan tai suoraan pulloihin.
- Lisää sokeria (1-4 dl/mehulitra) ja sulje pullot heti. Mehumaijasatsillisesta valmistuu 4-8 litraa ehtaa vitamiinimehutiivistettä (jotkut onnistuvat saamaan vieläkin enemmän litroja, jos jaksaa lisäillä omenaa koko kiehumisajan).
- Anna pullojen jäähtyä ennen jääkaappia tai pakastamista.





Omenamehuun saa makua ja lisäpotkua marjoilla. Jos omassa pihassa ei ole viinimarjoja, ovat pihlajanmarjat hyvä vaihtoehto.
Marja-omenamehu kattilassa:
- 2 l perattuja pihlajanmarjoja tai puna- ja mustaviinimarjoja
- 2 l omenalohkoja
- vettä
- 4 dl sokeria/mehulitra
Kaada kattilaan marjojen ja omenoiden päälle vettä sen verran, että ne peittyvät. Keitä noin 20 minuuttia, kannen alla. Siivilöi mehu sideharsolla vuoratun siivilän läpi. Mittaa, lisää sokeri ja kiehauta. Pullota mehu puhtaisiin pulloihin (kiehauta lasipullot) ja sulje heti. Anna pullojen jäähtyä ja laita säilytykseen kylmään.


Ps. Haluatko kotimaisia omenoita vai hukutko omaan satoosi?
Meillä on omenaa taas piha täynnä, muina syksyinä sitä on roudattu peuroille, hevosille, naapureille, kavereille ja työpaikoille. Ilmoittaudu omenapörssissä tai tämän postauksen perässä, jos haluat omenoita tai olet samassa pulassa omenasatosi kanssa ja jakaisit sitä mieluusti muille!








Viivi
Reader Comments