Punajuuri block party tuo olohuoneen kadulle
Kuvataitaiteilija Heta Kuchkan mukaan korttelibileiden ydinajatuksia ovat yhteisöllisyys ja ihmisiin tutustuminen. Tarkoitus on esitellä näin myös paikallista kulttuuria, osaamista ja yrityksiä. Peruselementit ovat luovuus, myönteisen ilmapiirin luominen naapuruston hyvinvoinnin edistämiseksi sekä kaupunginosien välisen vuorovaikutuksen ja yhteistyön edistäminen.
Heta on asunut Punavuoressa koko ikänsä ja samassa talossa 7-vuotiaasta asti. Hän kokee kadut omaksi etupihakseen ja tuntee lähes kaikki kantikset. Lapsuudenystävä, ohjaaja-käsikirjoittaja Jon Sundell lähti mukaan joukkoihin:
- Haluamme tehdä yhdessä, tuoda taidetta ja kulttuuria kaduille: installaatioita kulmille ja ikkunoihin, musiikkia ja muita yllätyksiä sekä uusia kohtaamisia. Toivomme, että kaikki osallistuvat tunnelman luomiseen, mukaan voi ottaa myös oman radion tai soittimen.
- Yleisön kannalta kokemus on kuin spontaania aarteenetsintää, jossa kukaan ei tiedä mitä kulman takana odottaa. Pyrimme välttämään kaikki tyypilliset keikkojen ja tapahtumien puitteet ja luomaan hallitun kaaoksen sähkön.
Ohjelman alkaa kello 17 Timo Kaukolammen K-X-P bändin keikalla Viiskulmassa. Tapahtuma huipentuu Kankurinkadulle, joka suljetaan liikenteeltä. Katutilassa esiintyvät Punavuoren kasvatti Manna kello 18 sekä kulmilla vaikuttavat 22-Pistepirkko kello 19 ja Uusi Fantasia kello 20. Kuvittaja Eero Johannes projisoi musiikkiin oman visuaalisen näkemyksensä.
Kuvataiteilijat Anssi Kasitonni, Liisa Lounila, Susanna Majuri, Marjatta Oja sekä Anssi Pulkkinen esittävät teoksiaan katukuvassa. Paikalliset asukkaat ja yritykset järjestävät yksityistilaisuuksia Pursimiehenkadulla ja Kankurinkadulla ja moni liike aikoo pitää ovensa auki läpi tapahtuman. Punajuuri-jatkot siirtyvät siivoustalkoiden jälkeen Suvilahden Tiivistämöön (kello 21-).

Katujuhlaa ovat ideoineet ja järjestäneet Kuchkan ja Sundellin lisäksi punavuorelaiset eri alojen osaajat: helsinkiläistynyt tutkija Myles Byrne San Franciscosta, Teemu Suviala ja mainostoimisto Kokoro & Moi sekä kirjailija Sari Pesonen ja moni muu.
Koko happeninki streamataan suorana punajuuri.org -sivustolle. Ajatuksena on myös dokumentoida tunnelmat Jon Sundellin tulevaa elokuvaa varten, jonka esikuvaksi hän mainitsee Dave Chapellen Block Partyn Brooklynista.
Tapahtumasta toivotaan viihtyisää yhdessäoloa, kuin omassa olohuoneessa kävelisi ja järjestäjät ovatkin julkaisseet omat periaatteensa, joita osallistujien toivotaan noudattavan. Punajuuri on täysin omaehtoisesti toteutettu ja se rahoitetaan ystävänpalveluksilla, vapaaehtoisilla tukilipputuloilla sekä t-paitojen myynnillä.
- Aiomme antaa Punajuuri t-paidat tutuille punavuorelaisille: spurguille, kukkamyyjille, eläkeläisille ja Kanniston leipomon myyjille, jatkaa Heta Kuchka.
- Tämä on idealistinen ja uniikki tapa organisoida ja rahoittaa tapahtuma, emme myy alkoholia tai ota mainossponsoreita mukaan. Ja jaamme ehdottomasti jatkossa tietämystämme myös muille, kertoo Jon Sundell.
- Tervetuloa Punavuoreen ja mieluiten pyörällä tai julkisilla!
*****
Kyläjuhlia on järjestetty Helsingissä ainakin Kumpulassa, Käpylässä, Kalliossa ja Puu-Vallilassa. Punavuoressa on myös 2.9. kaupunginosajuhla: Rööperifest. Onko tämä vain helsinkiläisten villitys vai onko sinun kotikaupungissasi kylä- tai korttelitapahtumia?
KUVAT: punajuuri.org ja Flickr / Greenkozi


Uusi Musta kävi Punajuuressa - katso kuvareppari >
(kuvat Viivi Lehtonen ja Hertta Päivärinta)








Viivi
Reader Comments (4)
Ooookei, mutta ei sitten mitään kaljakellunta kakkosta, eli ei jätetä oman hauskanpidon jälkiä toisten korjattaviksi. Joo? Joo.
Mukavasti ja fiksusti meni, normiviikonlopun jäjet jäi vain kaduille.
Vähän OT mutta aina ei edes tarvitse järkätä isoja juhlia: me koottiin lähitalojen lapsiperheistä pieni porukka ja kannettiin sunnuntaina läheiseen leikkipuistoon kaasugrilli ja grillailtiin siellä nyyttärimeiningillä koko iltapäivä. Superhelppoa yhteisöllisyyttä, jossa kaikilla on kivaa.
Hienolta kuulostaa leikkipuistogrillaus. Me ollaan treffattu vappuna Vallilan asukaspuistossa lapsiperheiden piknikillä; se on kiva tapa viettää juhlaa lasten ollessa mukana. Ja tuo Punajuuri oli myös hauska lapsiperheille!