Kuka omistaa luonnonkasvit?

Louis Vuittonin kosmetiikkabrändi Christian Dior käyttää anti age -voiteessaan afrikkalaisen A angustifolium -kasvin (kuvassa) siementen uutetta. Se on saanut uutteelle patentin Yhdysvalloissa ja hakenut patenttia Euroopassa, Japanissa ja Venäjällä. Syy, miksi tällainen patentti on saanut kritiikkiä esimerkiksi African Centre for Biosafety -kansalaisjärjestöltä, on juuri uutuuden ja keksinnöllisyyden kyseenalaisuus. A angustifolium -kasvia on käytetty iät ja ajat luontaislääkinnässä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, mutta kukaan ei vain ole aiemmin keksinyt patentoida tuota perimätietoa omakseen.

Ei sovi minun oikeustajuuni, eikä monen muunkaan. Tämänkaltaisia tapauksia kutsutaankin usein biopiratismiksi.

Poliittisesti latautunutta käsitettä on tuonut esiin muun muassa intialaistutkija Vandana Shiva, joka alkoi taistelunsa ruokakasvien siementen patentointia vastaan jo 90-luvun alussa. Kriitikkojen nykypäivän kolonialismiksi kutsuma ilmiö syntyy siitä, kun länsimaiset yritykset tai tutkijat käyttävät hyväkseen kehitysmaiden luonnon resursseja tai alkuperäiskansojen perimätietoa kaupallisia tarkoituksia varten ilman lupaa tai korvausta.

Mitä tahansa luonnonvarojen kaupallista hyödyntämistä ei toki voi kutsua biopiratismiksi. Monet lääke- ja kosmetiikkayritysten keksinnöt kuitenkin lepäävät pitkälti kehitysmaiden paikallisen perimätiedon varassa. Patentin myötä tuosta tiedosta tulee yritysten yksityisomaisuutta, josta ne myös saavat kerätä taloudellisen hyödyn. Biopiratismi kohdistuu pääasiassa kehitysmaihin, sillä trooppisesta Afrikasta, Aasiasta ja Etelä-Amerikasta löytyvät maailman rikkaimmat luonnonvarat. Esimerkiksi superfood-villitys on saanut useat tahot hakemaan patentteja terveysvaikutteisille elintarvikkeille: esimerkiksi brasilialaisia acai-marjoja ovat monet tahot hamunneet omaksi tuotemerkikseen.

Luonnon ohella myöskään ihmiskeho ei ole turvassa. Yhdysvaltain terveysvirasto on pyrkinyt patentoimaan alkuperäiskansojen verestä eristettyjä viruksia hyödyntääkseen niitä rokotteiden kehittämisessä!

Luonnonkasvien hyödyntäminen on kulkenut suuressa osassa maailmaa suullisena perimätietona. Maanviljelijät ovat risteyttäneet lajikkeita kehittääkseen uusia, mutta näillä dokumentoimattomilla keksinnöillä ei ole ollut oikeudellisesti tunnustettua asemaa. Perinnetiedon avulla kehitetyt geneettiset resurssit ovat ns. vapaata riistaa niin pitkään, kunnes niitä koskeva tieto on kuvattu patenttijärjestelmän tunnustamassa muodossa”, toteaa tutkija Ilkka Kauppinen Jyväskylän yliopistosta. Kauppinen käsittelee globalisoituvaa patenttijärjestelmää väitöskirjassaan "Tiedon omistaminen on valtaa". Tietopohjainen kapitalismi on tuonut meidät uusien kysymysten eteen: mitä ylipäätään voi omistaa? Elämää? Geenejä? Perimätietoa? Ja miten tätä omistusta saa hyödyntää?

Kun tutustun biopiratismin lähihistoriaan, minulle selviää, että vielä 90-luvulla ja 2000-luvun alussa elettiin hulluja vuosia. Niin intialainen kurkuma, basmatiriisi kuin Andien kvinoa on takavuosina härskisti patentoitu yhdysvaltalaisina ”keksintöinä”. Monia kiistanalaisia patentteja on jälkikäteen purettu.

Suomen Patentti- ja rekisterihallituksen toimistopäällikölle Ritva Oinoselle ei tule mieleen tapauksia suomalaisyrityksistä, jotka olisivat hakeneet patentteja kehitysmaiden geenivaroille. Sen sijaan Euroopan patenttitoimistosta uusin uutinen kantautui huhtikuussa, kun toimisto hylkäsi luontaislääkeyritys Schwaben flunssalääkepatentin. Schwabe hyödyntää tuotteessaan eteläafrikkalaista pelargonialajia, jonka uutteella on hoidettu Etelä-Afrikassa hengitysvaikeuksia jo useiden sukupolvien ajan.

Mitä on tehtävissä? Monet maat ovat alkaneet koota tietokantoja geneettisistä resursseistaan ja luonnonvarojen käyttöön liittyvästä perimätiedosta, jotta biovarkauksia ei enää tapahtuisi. Kansainvälistä teollis- ja tekijänoikeuksia säätelevää TRIPS-sopimusta on kritisoitu siitä, että se heijastaa liikaa teknologisesti ”rikkaiden” länsimaiden ja niistä lähtöisin olevien yritysten intressejä.

Ilkka Kauppisen mukaan eräs ehdotettu parannus olisi se, että kehitysmaille ja niiden yhteisöille taattaisiin korvaus alueensa luonnonvarojen hyödyntämisestä, esimerkiksi patenteista saatavina tuloina tai kertakorvauksena. Toisten mielestä nykyinen kansainvälinen patenttijärjestelmä pitäisi purkaa ja tulisi puolustaa ajatusta ihmiskunnan yhteisestä perinnöstä. Yhden ehdotuksen mukaan taas tulisi rakentaa palkitsemisjärjestelmä, jossa kertakorvauksen saisivat uuden hyödykkeen kehittäjät sekä lisäksi ne yhteisöt, joiden käytännön tietoon hyödyke osaltaan perustuu. Tämä jälkeen hyödyke olisi vapaasti käytettävissä ja edelleen kehitettävissä”, Kauppinen kertoo. Se kuulostaisi hyvältä, jos onnistuisi. Näin vastustettaisiin tiedon käyttöoikeuksien monopolisoitumista, ja kuluttajahinnat pysyisivät kohtuullisina myös alemman tulotason maiden kansalaisille.

Lähteet:

• Pirating African heritage: the pillaging continues (www.biosafetyafrica.net)
• Daniel F. Robinson: The Biological Patent Predicament (www.unutki.org) 

KUVAT: WikiMedia Commons, Flickr / Coda