Palan painiketta
Ulkomaanmatkoilla ehdottomasti parasta antia on paikallisten ruokakauppojen penkominen. Minua yksinkertaisesti kiinnostaa, mitä ihmiset syövät ja juovat. En tiedä olenko ainut, joka nauttii tällaisesta virtuaalishoppaamisesta: purkkien ja pakettien kääntelystä, altaiden ja tiskien valkoimien haistelusta ja kanssaostajien stalkkaamisesta!
Taannoisella Ranskan visiitilläni löysin hyllystä luomuolutta, johon en kotimaisena ole vielä törmännyt.
Heti kotiin päästyäni tein pikaisen surffauksen ja kas: Alkoihin on tänä keväänä saapunut suomalainen luomuolut, jonka takana on lahtelainen ravintolapanimo Teerenpeli. Olutta kuvaillaan "väriltään kullankeltaiseksi ja maultaan tasapainoisen raikkaasti kuplivaksi ja maltillisesti humaloiduksi lagerolueksi" - kertokaa kokeilleet miltä maistuu! Myös Vakka-Suomen panimo on tehnyt luomuoluen, joka tosin on vain ravintolamyynnissä.
En ole itse suuri olutfani, mutta ilahduin näistä uutisista eniten siksi, että luomuoluen toivat kansan ulottuville pienet panimoyrittäjät, jotka liikkuvat nopeammin kuin perinteiset panimojätit. Juuri näin pienet kotimaiset yritykset voivat pärjätä! Lisäksi tämä tuo oman ulottuvuutensa olutkulttuuriin: kun tarjolla on kotimaisia vaihtoehtoja, jotka eivät maistu kaikki samalta (anteeksi vain), ehkä pullojen ja tölkkien raahaaminen kaukomailta vähenee, ja toisaalta silloin oluessa nähdään ehkä kulinarististakin arvoa eikä vain pussikaljoittelun riemu.
Viinifani sen sijaan olen. Aloin testailla luomuviinejä jo muutama vuosi sitten, mutta suosikit ovat löytyneet vasta viimeisen vuoden sisään, kun valikoimat ovat hiljalleen kasvaneet: Alkossa on tällä hetkellä tarjolla nelisenkymmentä luomuviiniä. Ja ainakin minua lähimmässä pitkäripaisessa hyllyt ovat luomutuotteiden osalta usein tyhjät!
Juomaa löytyy nyt myös ilmastotietoiselle: chileläinen hanapakkausviini Santa Inés Reserva on ensimmäinen hiilidioksidineutraali viini Alkon valikoimassa. Carbon Neutral -merkinnän myöntää riippumaton tutkimuslaitos CRI (Carbon Reduction Institute). Merkintä takaa CO2-neutraalin tuotanto- ja jakeluketjun aina hyllyille asti. Ja mitä yksi edellä, sitä toiset perässä. Kannustankin lämpimästi Alkoa ottamaan toiminnassaan huomioon myös ilmastohaasteet.
Aion itse tänä kesänä testata suomalaisia tilaviinejä, joista en häpeäkseni tiedä mitään! Suomessa toimii tällä hetkellä useita kymmeniä viinitiloja Ahvenanmaalta Saariselälle asti, ensimmäiset tilat ovat aloittaneet toimintansa jo vuonna 1995 alkoholilain muutoksen myötä. Muistan saaneeni noihin aikoihin joululahjaksi pullon jotain todella makeaa juomaa enkä sen koommin ole tilaviinejä maistellut. Ruokatieto kuitenkin kertoi, että vuoden tilaviini 2010 -kilpailun korkea taso oli yllättänyt tuomariston positiivisesti. Ehkä kehitys on kehittynyt tälläkin saralla!
Jotkut viinitilat tarjoavat viininmaistatuksen lisäksi myös ravintola- ja majoituspalveluita sekä muuta oheistoimintaa, joten suomalainen viinitila sopinee myös kesälomareissun etapiksi. Onko teillä hyviä tilaviinivinkkejä?
Tsekkaa myös
- Viinipirun blogista hyvä keskustelu Alkosta, luomuviineistä ja kuluttajista.
- Elleistä löytyi Tuomas Meriluodon artikkeli luomuviininviljelystä.
- Viinitilat.net sivustolla on listattuna kaikki Suomen viinitilat.
Mainiota juhannusta kaikille!
KUVAT: Luomuolut/Katja, viinilasi Flickr/technicolor, viinipullo Lepaan viinitila










Katja Lahti
Reader Comments (6)
Vakka-Suomen panimon olut tulee heinäkuun alusta myös alkoon myyntiin, se on 5,2 prosenttista, jotten ruokakaupoista sitä ei saa, mutta näin uutisoivat vime viikolla.
Teerenpelin tuote on vielä maistamatta, mutta Saison Dupontia voi suositella aiheeseen liittyen. Oikein maukasta ja kesäisen raikasta!
Ylläksen viini&villa Ylläksen kupeessa Kurtakon kylässä on kiva paikka, ja viinit ovat olleet ainakin meikäläisen makuun. Jos ei kuulu kasvissyöjiin, paikalta saanee myös lähilampaitten lihaa. Paikka sijaitsee tosi kauniilla Kurtakon kylällä, semmoiset parikymmentä km Yllästä ennen (jos ajaa Kolarin kautta). Viinit ovat marjaviinejä. Oma herkkuni on kyllä Taamottu viini, joka tehdään tilan omista raparpereista. Viinit näyttävät olevan enimmäkseen vaaleita ja ehkäpä kallistuvat hiukan sinne makeamman (tai ainakin puolimakean) puolelle, joskin ainakaan Jänkäkoira ja Musta lammas olivat reilusti kuivia.
Laitetaan olutsuosituksista vielä Alkon Schmucker Bio-Pils ja Wild Hare, jotka ovat molemmat luomuoluita, ja pärjäävät hinnallaan että laadullaan Teerenpelin luomuoluelle. Teerenpelin luomu on ihan jees vaalea lager, mutta ei siinä sen ihmeellisempää ole. Bio-Pils on hieman saman tyylinen saksalainen olut, ja Wild Hare taas briteistä kotoisin, paljon pehmeämpi ale.
Ala-Tennilän viinitila Rovaniemellä on kans mukava paikka, sijaitsee noin 50 km Rovaniemeltä Kuusamoon päin. Hääviinimme haettiin kyseisestä paikasta 4 vuotta sitten, viini oli nimeltään Kaamoksen kaataja, ja sisälsi mustikkaa,juolukkaa, kaarnikkaa ja puolukkaa. Toimi oikein hyvin, varsinkin kun ruokalistalla oli poronkäristystä =).
Myös Viiniverla on käymisen arvoinen paikka kouvolan lähellä, sieltä sai ainakin viime kesänä suomen ainoita luomutilaviinejä.
Kantsii muuten tsekata myös Alkon luomusiiderivalikoima. Meidän juhannuskärryyn lähti ainakin namia siideriä (A:lla se alkoi..)