Reseptikoulu pt. 16: uunitomaatit halloumin ja sienten kera
Kyproslainen halloumi, joka on alun perin ollut vain maidon säilönnän tarpeesta syntynyt juusto, on nykyään maailmanlaajuinen herkku, joka on vakiinnuttanut paikkansa myös suomalaisten ruokapöydässä.

Halloumin sulamispiste on korkeampi kuin muissa juustoissa, minkä vuoksi se sopii erityisesti kuumennettavaksi. Halloumi valmistetaan perinteisesti lampaan- ja vuohenmaidosta, mutta myös lehmänmaidosta valmistettuja versioita löytyy. Kyproksella halloumi on muuten jonkinlaisessa kansallisjuuston asemassa. Sitä tarjoillaan esimerkiksi oluen kylkiäissnäkkinä. Suolaisuutta saa poistettua liottamalla, mutta minä haluan kyllä halloumini ihanan suolaisena.
Halloumia voi käyttää kaikenlaisiin ruokiin. Yksi hyvä vinkki on maustaa halloumia yrteillä, erityisesti mintulla, ja jotkut kokkaavat sitä myös hedelmien kanssa. Meri-Tuulin reseptissä halloumi yhdistettiin uunissa paahdettuihin tomaatteihin ja herkkusieniin. Tämän mainion ruoan kaikki raaka-aineet oli muuten mahdollista hankkia Hakiksen hallista, eikä kivijalkahoito-liikkeen mukaisesti tarvinnut piipahtaa ketjuliikkeissä ollenkaan.
Näitä tarvitset:
- 1 kg kypsiä kotimaisia tomaatteja
- 1/2 dl oliiviöljyä
- 2 tl merisuolaa
- 1 oksa tuoretta rosmariinia
- 3 valkosipulin kynttä
- 200 g herkkusieniä tai siitakesieniä
- 200 g halloumia
- n. 2 rkl hunajaa
- balsamiviinietikkaa
- rucolaa
- maalaisleipää
Kuumenna uuni 180 asteeseen. Levitä oliiviöljy uunivuoan pohjalle. Puolita tomaatit ja lado ne leikkauspinta alaspäin vuokaan ja ripottele päälle merisuolaa. Leikkaa valkosipulin kynnet karkeasti ja leikkaa tomaattien joukkoon rosmariinin lehtiä. Paahda tomaatteja uunissa ylätasolla noin 40 minuutia tai kunnes niiden kuoret alkavat ruskistua. Itse paahdoin vahingossa keskitasolla, joten varmaan sen vuoksi eivät tomaattini kummoisesti tummenneet.
Nosta vuoka uunista, kun tomaatit näyttävät kypsiltä, ja ripottele päälle sienet ja murenna joukkoon halloumi haluamasi kokoisina palasina. Valuta päälle vielä hunajaa ja nosta takaisin uuniin vielä vartiksi.
Kun herkkusienet ja halloumi ovat saaneet vähän väriä, nosta vuoka uunista ja pirskota koko komeuden päälle balsamiviinietikkaa. Leipäpalojen päälle asetellaan valmista paistosta ja ruoka viimeistellään tuoreella rucolalla ja mustapippurilla.

Voin kertoa, että paistoksesta tuli aivan yhtä hyvää kuin miltä se näyttää. Tämä on ehdoton lempparini reseptikoulun ruoista tähän asti. Tämä sopii hyvin kesäiseksi alkupalaksi, mutta myös pääruoaksi, vaikka salaatin kanssa. Paistosta voisi tarjoilla myös tapaksen omaisesti. Kaikki ainekset ovat myös mainioita grillikasviksia, joten grillivariaatiota myös kokeilemaan.
KUVA: halloumikuva Wikimedia Commons










Hertta Päivärinta
Reader Comments