Olet ehkä LOHAS!
Tuoreen kuluttajatutkimuksen mukaan ekologisuus ja eettisyys eivät ole enää pieniä ilmiöitä. Suomalaisista lähes joka kolmas, yli miljoona 15-75-vuotiasta, ovat vastuullisia kuluttajia, joiden valintoja kestävän kehityksen periaatteet ja terveyttä edistävät elämäntavat ohjaavat. Näitä kuluttajia kutsutaan termillä Lohas-kuluttajat (LOHAS =Lifestyles Of Health and Sustainability).
Vaikka ekotuotteiden, luomuelintarvikkeiden ja luonnonkosmetiikan valikoimat ovat jo parantuneet, on kauppiailla ja yrityksillä Suomessa vielä paljon tehtävää. Kuluttajat kokevat edelleen, että oikeaa tietoa tai tuotteita ei löydä helposti. Maailmalla yritykset tarjoavat kuluttajille mm. "eco-easy" vaihtoehtoja, joille nyt julkistettavan tutkimuksen mukaan näyttäisi olevan markkinaa myös Suomessa.
Nykyään vaate voi olla eettinen valinta siinä missä luomu tai reilu kahvi ja banaani. Lisääntynyt luomupuuvillatuotteiden tarjonta kertoo, että isotkin vaatevalmistajat ovat ottaneet tiedostavien kuluttajien vaatimukset huomioon. Kuluttajia siis kuunnellaan, kun ääni on riittävän kova.
Yritysmaailmassa vastuullinen liiketoiminta on päivän sana ja ympäristövastuusta puhutaan yhä enemmän. Nyt kun tuotevalmistajien ja yritysten tulisi ottaa ekoasiat huomioon, on markkinoinnissa nähtävissä myös ehkä vain imagon vuoksi toteutettavaa ympäristöystävällisyyttä sekä ekoilu- ja eettisyyskampanjoita. Jopa Kuluttajavirasto on joutunut puuttumaan mainoksiin, joissa liioitellaan kuluttajien ostopäätöksen vaikutusta ympäristön tilaan.
Varteenotettavaakin toimintaa on. Primula-leipomot on Suomen ensimmäinen hiilineutraali elintarvikealan yritys. Sen perusarvoihin kuuluvat kestävä kehitys ja vastuullinen liiketoiminta, mutta Primula on vienyt arvot konkretiaan: tavoitteena on siirtyä kohti hiilivapaata ja ympäristöystävällistä tuotantoa — koko toimintamallilla. Nyt yritys on kompensoinut kaiken toimintansa hiilijalanjäljen hankkimalla vapaaehtoisia päästöoikeuksia. Myös biohajoavat pakkaukset sekä ekotehokas tuotantolaitos kuuluvat asiaan.
Lohas-kuluttajat ja ympäristötietoiset yritykset ovat nyt merkittävässä roolissa. Tutkijat arvioivat, että tulevaisuudessa "rikkaimpia" ovat mahdollisimman ekologista toimintaa toteuttavat tai vähäpäästöistä elämää elävät.

Sosiaalipsykologian professori Anja Riitta Lahikaisen mukaan ilmastonmuutos on vielä katastrofi-informaatiota, jota ei ole helppo vastaanottaa.
- Torjuminen on ensireaktio, mutta asteittainen sitoutuminen muutokseen vähentää ahdistusta. Ihmisten pitäisi herätä vähentämään kulutusta, matkailua ja autoilua. Piiloviestinä tulisi kuulua: "et ole fiksu kun kulutat niin paljon."
Arjen valinnat ovat tärkeitä. Suomalaisten ilmastopainon suurin kuormittaja on asunnon ja veden lämmitys sekä sähkönkulutus, toisena ruoka, sitten autoilu ja muut.
Miten ihminen tuntisi itsensä onnistuneeksi ilman ainaista vertailua toisiin tai siihen mitä on ostanut tai missä on matkustanut? Anja Riitta Lahikaisen mielestä omaan viiteryhmään voi vaikuttaa keskustelulla ja esimerkillä, ehkä joku päivä kilpailemmekin siitä kenellä on pienin ilmastojalanjälki ja se onkin hauskaa.
Lue myös:
- Vihreä lanka: Vapaaehtoinen päästökauppa käy kuumana
- Vihreä lanka: Halpaa eettisyyttä, eli H&Mn vastuu
- YLE Olotila: Reilun kaupan jäljillä
- YLE Olotila: Tomaattikriisi!
- Ethos kuluttajatutkimus 04/2010
Anja Riitta Lahikaisen kommentit, lähde: Ilmastodieetit YLE Teema










Viivi
Reader Comments (2)
Ihanaa, että ekologisuudesta välitetään! =) Välillä sitä tuntuu, ettei kukaan tiedosta mitä haittaa esim. roskaamisella tai tarpeetonta muovikrääsän ostamisessa on!
Jess!! Itsekkin yritän parhaani mukaan elää ekologista elämää! =) Ja se on mielestäni "se ainut oikea tapa elää"! :D
Hieno uutinen ja hyvä juttu. Tällaisia kaipaan Uuteen Mustaan.