Stokkan uusi ruokaosasto haastaa ekokaupat
Piipahdin eilen uudistuneella, Helsingin keskustan Stockmannin ruokaosastolla. Paitsi että mesta on hillittömän kokoinen, on valikoimakin parantunut: enää ei Helsingin "cityhippien" tarvitse pakosti vaivautua edes Ruohonjuureen, Ekoloon tai Maatilatorille, kun niin monta ekokaupoista tuttua tuotetta löytyy Stockmannilta. Tämä ei ole välttämättä hyvä asia, koska ekokaupoissa myydään paljon sellaista, jota ei koskaan tulla näkemään markettien hyllyillä, ja pienten ekopuljujen soisi todellakin pitävän asiakkaansa, mutta toisaalta taas on jees, että tavallista markettia (tai no, vähän paremmalle väelle Stokka kait on brändätty) edustava ruokakauppa tuo ekologisia tai luomuja vaihtoehtoja esille. Juuri tämä estää näiden ruokatavaroiden leimautumisen hippien hommaksi. Eli on tässä ehdottomasti hyvät puolensa, ainakin minusta.

Kuusenkerkkäjuomaa olen tähän saakka hakenut aina ekokaupoista, mutta nyt sitä näköjään saa Stockmannin ruokaosastoltakin. Vinkkinä niille, jotka eivät tiedä mitä juoma on: Kuusenkerkkä on alkoholitonta ja kuplivaa, kuusen alkukesän tuoreista vuosikasvaimista (eli kerkistä), sokerista, vedestä ja sitruunahaposta tehtyä, hiilihapollista juomaa, joka on mainio skumpan korvike niille, jotka haluavat kilistää alkoholittomalla vaihtoehdolla.
En aikaisemmin ole juonut juurikaan tuoremehuja (paitsi itse tehtyjä smoothieita, joihin kylläkin kuuluu mehutilkka), mutta näin raskaana ollessa ovat kaupan mehuvalikoimat näyttäytyneet mulle suoranaisina keitaina! Enpäs ole aikaisemmin bongannut tällaista, viinitonkan kokoista mehutonkkaa. Hillittömän iso. Miten tuollaisen jakssa roudata himaan muiden ruokaostosten yhteydessä?


Uuden Stockmannin leipäosasto on todella laaja. Mietin kylläkin, että ehditäänkö kaikki myydä ennen kuin tuotteet menevät vanhaksi? Tarjolla oli ilahduttavan paljon luomu- ja pikkuleipomoiden leipiä. Esimerkiksi tämä luomu-ruisleipä -merkki oli itselleni uusi tuttavuus.


Toivottavasti Stokkan paistopisteellä ei toimita kuten Katjan eilen postaamassa jutussa, Kirkkonummen Prismassa...

Hevi-osastolla oli tarjolla ihan hyvin luomutuotteita. Luomuhedelmiä en sen sijaan nähnyt juurikaan, mutta voi olla etteivät ne vain osuneet silmääni.


Einesosastolta löytyi ilahduttavasti myös kasvisruokavaihtoehtoja. Tosin myönnettäköön, etten tarkistanut esimerkiksi kasvispihvien tuoteselosteita, eli tehkääpä se itse, jos olette tarttumassa tuotteisiin. Esimerkiksi E621 on eineksissä yleinen makuaine, ja se on ruokailijan kannalta täysin turha raaka-aine se.
Kuten ainakin Kemikaalicocktailin lukijat tietävät, teen myslini yleensä itse. Näin vältyin turhalta sokerilta ja muulta hutulta, jota en mysliini kaipaa. Jos et jaksa kokkailla mysliä itse, mutta haluaisit silti vaikuttaa myslin raaka-aineisiin, voit tehdä Stokkalla ikään kuin oman "irtsaripussin":


Laareissa oli niin kuivattuja hedelmiä, maissilastuja, kuin riisipuffejakin, joista kukin voi koota oman myslinsä. Kandee tosin tsekata, että missä raaka-aineissa on sitä lisättyä sokeria! Tällaisiakin myslilaatuja oli tarjolla:


Edelliset ovat minulle aikaisemmin tuttuja juuri ekokaupoista, mutta Stockmann on todellakin päättänyt tarjota kuluttajille vaihtoehtoja.
Kasvisproteiiniakin löytyy — etenkin luomuna.


Ennen kassoille menemistä huomasin vielä pesuainenurkkauksen, jossa oli myynnissä myös ekopesuaineta, esimerkiksi juuri itselläni testissä olevia Altituden tuotteita.

Pakko muuten kertoa: pesuaineosastolla oli vanhempi rouva esittelemässä jotain uutta "superpesuainetta" ja hän mainosti kovaan ääneen: "...eikä tässä ole edes kemikaaleja!" Kävin tsekkaamassa tuotteen ja totesin naiselle, että tuotteen haju on niin voimakas, että onkohan tässä kuitenkin hajusteita? Olihan niitä, eikä tuote todellakaan edustanut mitään "kemikaalitonta" pesuainevaihtoehtoa. Myyjä vähän änkytti jotain, mutta ymmärsi kait pointtini. Ärsyttävän harhaanjohtavaa markkinoimista. Tarkistakaa siis aina tuoteselosteet itse, niin pysytte varmimmin perillä siitä, mitä ostoskoriin on sujahtamassa.
... mutta kaiken kaikkiaan on todettava, että jos vaan ostajia on tarpeeksi, eikä Stokkan eko- ja luomutuotteiden valikoima tästä supistu, niin hyvä. Toivon myös, ettei valikoiman laajuus tee hirveästi hallaa pienille ekokaupoille, niitäkin tarvitaan. Saa nähdä kuinka kaupan käy!










Noora Shingler
Reader Comments (33)
Toi tee se itse -mysli on aivan loistava juttu! Itse olen sen verran ronkeli esimerkiksi kuivattujen hedelmien suhteen, että joudun aina myslissä tekemään kompromissin johonkin suuntaan.
Joo oma mysli on ihan parasta :) Olen kokkaillut itse myslini jo monen vuoden ajan, ja aina se vaan maistuu yhtä hyvälle. Omaa mysliä voi helposti varioidakin, niin ei koskaan tarvitse kyllästyä!
Mua kiinnostaisi Stokkan paistopiste tai lähinnä siis Stockmann Bakeryn toiminta, kun olen kuullut, että kaikki tuotteet tulevat pakasteessa Saksasta ja vain paistetaan täällä.. Tietäisikö joku asiasta enemmän, koska mun mielestä aika kusetusta jos näin tosiaan on?
Pee ei Stokkalla itse mitään leivota, mutta paistotuotteiden alkuperämaasta en sano mitään (kun en tiedä). Saksa kuulostaa varsin todennäköiseltä.
Aikalailla noita kaikkia tuotteita joita kuvissa näkyy on Tampereen valikoimassa ollut jo pidemmän aikaa.
Totesin eilen ilokseni itse saman kun kävin Stockan valtavassa "hallissa" ostoksilla. Ostan mielelläni luomua kun sitä on saatavilla, mutta harvoin ehdin poikkeamaan kauppareissullani esim. Ruohonjuureen. Stockalta saan helposti napattua ruokakoriini luomua, eli oma luomukulutukseni tulee ihan varmasti lisääntymään. Olen todella iloinen!
Ja hei, ihanaa odotusta Noora! Huomasin vasta nyt uutisen.
Oi, Papusen leipää täältä meiltä. Maistapa Aurinkopapusta jos sitä valokoimassa on, ihan loistavaa, täynnänsä jyviä ja siemeniä ja HIIVATONTA. Vatsa kiittää. Kiva että sitä saa nykyään sieltäkin :-)
Ahdistelepa k.o. firman ja osaston esimiehiä ja kysäse, mitä paistopisteen ja muidenkin osastojen tuotteille tapahtuu kun parasta ennen pvämäärä tulee lähelle täyttä tai täyteenkin...julkaise saamasi vastaukset, katsotaan saadaanko edes vastauksia...totuuden tietää nimittäin aikasta moni ;)
MIelestäni tuntuu jotenkin oudolta ajatukselta, että olisi jollain tavalla huono asia, että luomua löytyy isommistakin kaupoista!
Miten me voitaisiin ikinä päästä siihen tilanteeseen, että luomu on normi, hyväksyttävää ja suosittua, jos sitä ei myytäisi kuin pikkukaupoissa, jotka helposti leimautuvat tiettyyn ryhmään, tai jossa käyminen vaatii erillisen käynnin tavallisen ruokakauppakäynnin lisäksi.
Mitä enemmän tavallisiin kauppoihin saadaan luomuruokaa, sen parempi! Luultavasti se lisää luomun ostoa, sen yleistymistä ja varsinkin ihmisten tottumista sen valitsemiseen "tavallisen" tuotteen sijaan.
Kumpi onkaan tärkeämpää, kaikkien suomalaisten hyvinvointi (luomun kautta), suomalaisen luonnon hyvinvointi (lisääntyneen luomuviljelyn kautta), ja useiden pienten luomutuottajien hyvinvointi (lisääntyneen myynnin kautta) vai parin pienen pikkukaupan pitäjien myynnin lasku? Jos ajatellaan nyt isossa mittakaavassa...
Loistavaa! Toivottavasti myös esim. S-markettien luomuvalikoimaa laajennetaan tulevaisuudessa.
Hieno juttuhan se, että luomua on paremmin saatavilla. Jee!
Stockan paistotuotteista sen verran, että kiinnitin itse taannoin huomiota tavaratalon paistopisteen pullien ja sämpylöiden alkuperään. Lähes kaikkien alkuperämaaksi oli merkattu Saksa, Ranska tai Belgia! Taisi olla joukossa Puolaakin tms. Tuntuu kyllä hieman kummalliselta.
Ja harmihan se on, että paistopistetuotteiden hiilijalanjälki on suurissa leipomoissa keskitetysti leivottuja tuotteita isompi. Sama koskee ikävä kyllä pienleipomoitakin. Oman uunin käyttökin on melko kuormittavaa ympäristön kannalta, mutta siihen voi onneksi vaikuttaa käyttämällä vihreää sähköä.
Käykääpä tsekkaamassa Bulevardin S-market, ihailtavasti luomua valikoimissa!
Tosi hienoa, että Stokkan valikoima on noin laaja, ehkä näin tavoitetaan nekin ihmiset, joille luomu ja vaikka kasvisruoka on hieman vierasta. Itse en vaihta Ekoloa ja Maatilatoria kuitenkaan mihinkään! Satunnaisesti voin poiketa Stokkalle, mutta kannan rahani (ne vähät) mieluummin Ekoloon hyvillä mielin. Ja se mille Stokka ei tule koskaan pärjäämään, on palvelu. Ei ole Ekolon ja Maatilatorin voittanutta palvelussa :)
Samaa dilemmaa olen pohtinut - onko hyvä vai huono, että Stockan valikoima parani huimasti. No, ehkä parannus tuntuu huimalta siksikin, että selvästi olivat uudistuksen alla käymistilassa ja pitkään - sillä välin ehti kahteen ilmansuuntaan aueta hyvät pikkukaupat (Maatilatori ja Juuren puoti).
Lopputulema on varmasti se, että kaikki voittavat, jos emme keskitä ostojamme Stockalle. Luomu ja pientuotanto nousevat huomattavasti paremmin esiin kuin ennen, mutta vaivattomimmin ne noutaa yhä pienistä hyvän palvelun kaupoista, joista saa hyvän mielen kaupan päälle.
Enkä usko, että kaikkien erikoisuuksien volyymi ikinä venyy Stockan mittakaavaan. Vaikkapa kylpymaitona myytävää pastöroimatonta maitoa tuskin nähdään isossa maitohyllyssä.
Tosiaan Stockan paisto-osaston leivissä pitäisi kaikissa lukea, mistä maasta ne ovat peräisin. Eli tietoa ei yritetä pimittää. Leipiä tulee mm. Ruotsista, Ranskasta, Latviasta, ym. edellämainituista maista. Pidän kovasti kyseisistä leivistä, ovat ruokaisia, kiinteitä ja täynnä viljaa ja siemeniä. Niissä ei myöskään juuri ole säilöntäaineita sun muita ylimääräisiä juttuja. Valitettavasti päihittävät mennen tullen isojen suomalaisleipomoiden höttöleivät, jotka ovat täynnä eetä sun muuta. Suomalaisten pienleipomoiden tuotteita ei valitettavasti saa joka puolelta Suomea.
Mitäkö tapahtuu myymättömille leiville illalla? No, se mitä jokaisessa muussakin kaupassa, eli ne biotetaan. Stockmannin Herkun liikeideaan ei kuulu myydä vanhaa leipää asiakkaille esim. seuraavana päivänä, edes alennettuun hintaan.. Eli näin. Valitettavasti.
Mutta kateudella katson uuden Stockan Herkun luomuvalikoimaa. Täällä pohjoisessa MISTÄÄN kaupasta ei löydy tuollaisia valikoimia. Ehdottomasti hyvä asia. Hienoa, jos rikkaidenkin keskuudessa luomusta ja reilusta tulisi trendi. Sieltä se leviäisi sitten ehkä muihinkin väestöryhmiin.
Loistava juttu!
Itse asioin k-kaupoissa koska niissä on jo paremmat luomutuotteiden valikoimat kuin s-marketissa. Riipuu tosin paikkakunnasta jossa asuu.
Omassa kaupungissani ei ole luomukauppoja tai muitakaan vastaavia joista voisi tuotteita ostaa. Jos asuisin helsingissä asioisin siellä missä on laajin ja halvimmat hinnat. Ikävä juttu kun hinta vaikuttaa. Olenkin huomannut helsingissä asioidessa että pikkuputiikkien luomutuotteet ovat kalliimpia kuin esim. K-kauppojen. Jokaisessa tuotteessa on enemmän hintaa se 0,50 -3€. Pidemmän päälle se tulee kalliiksi.
Mutta jos olisin lottovoittaja ostaisin luomua alan liikkeistä, mutta en ole (vielä)
Ei kauppa ole koskaan nollasummapeliä, eli ei Stockan myynnin kasvu ole mitenkään suoraan pois pienemmiltä ja pelkästään luontaistuotteisiin tai ekoiluun keskittyviltä kaupoilta. Parhaassa tapauksessa Stockan valikoiman kautta ihmiset, jotka eivät muuten luomusta innostuisi, tutustuvat siihen ikään kuin vahingossa ja siirtyvät sitten käymään silloin tällöin myös pienemissä luomua tarjoavissa liikkeissä.
Annimaria: Juuri niin. samoilla linjoilla olen itsekin. Olisi kivaa, että aihan kuin vaikka Berliinissä, täälläkin katoaisi se kuilu ekon, luomun ja tavanomaisten tuotteiden ostajien väliltä, ja juuri näinhän se tapahtuu :)
Stockan konseptiin kuuluu se, että hyllyt notkuvat - myös juuri ennen sulkemisaikaa. Että jokainen voi itse päätellä, mitä niille palvelutiskien tuotteille tapahtuu kun viimeinen asiakas on kävellyt ovesta ulos...
Hei, sen tiedän stockan leivistä, että lahjoittavat "vanhentuneet" leivät hyväntekeväisyyteen. Eli niiitä jaetaan vähävaraisille, joka onkin hyvä juttu!
Kerkkis! Olipa hyvä kuulla tästä kuplivasta. Oon ite ollut vähän pulassa Ameen valmistuksen loputtua - mistä poreileva alkoholiton (EI POMMAC!!)? No, nyt taisi löytyä.
Ymmärrän, että Noora haluaa herättää keskustelua räväköillä aihevalinnoilla ja provosoinnilla - siksi varmaan tämäkin postaus syntyi. Millään muulla perusteella en ymmärrä, miksi olisi huono juttu, että kauppoihin tulee lisää luomutuotteita myyntiin. Kannatan kaikkiin kauppoihin ISOA luomuosastoa, myös kehäkolmosen ulkopuolelle, ei pelkästään Mannerheimintien varrelle.
Ne ihmiset, jotka ostavat jo luomua ja ekoilevat, käyvät kyllä entiseen tapaan omissa lempikaupoissaan ja ostavat itselleen hyväksi havaitsemiaan tuotteita. Stockan kaltaiset osastot saattavat hyvässä lykyssä antaa "luomuherätyksen" sellaisille tallaajille, jotka eivät ole aikaisemmin ostaneet luomua tai edes kiinnittäneet asiaan mitään huomiota. Etenkin kun ymmärtääkseni Stockalla käy ostoksilla porukkaa laidasta laitaan. Hyvä Stocka!
Ehdottomasti hyvä alku! Muistakaa kaikki myös lähettää kaupallenne hyvää palautetta kun huomaatte että valikoimaan on tullut uusi luomutuote, tai muuten olette tyytyväisiä jonkun liikkeen luomutarjontaan.Kauppiasta varmasti kiinnostaa, että joku käy hänen kaupassaan koska heillä on luomujugurttia ja naapurikaupassa ei. Monesti palautteet ovat myös negatiivisia, niin positiivinen palaute saattaa hyvinkin erottua edukseen. :)
Stockmann puhuu laadusta ja arvoista, ja sitähän puhtaampi ja eettisemmin tuotettu ruoka edustaa. Jo oli aikakin että pääkaupungin ruokatavaratalo päivitti valikoimaansa ajantasalle. Toivottavasti sama alkaa näkyä myös kosmetiikkapuolella!
Kaikki Stockat eivät kyllä lahjoita "vanhoja" leipiään hyväntekeväisyyteen. Tuotteita ei todella Stockmannin periaatteiden mukaan myydä edes alennettuun hintaan asiakkaille, eikä niitä saa mukaansa henkilökuntakaan. Kaikki päätyy biojätteeksi ja määrät ovat huikeita. Onneksi ei sentään sinne sekajätteeseen.
Luomun ja lähiruuan siirtyminen suuriin ketjumyymälöihin on väistämätöntä. Hyvä että hinnat halpenevat ja luomua saadaan laajemmalle kansanosalle. Huonoa ja pitkällä tähtäimellä jopa tuhoisaa joidenkin pienten luomukauppojen kannalta.
Kehitys on nähtävissä selvästi es. Saksassa ja Yhdysvalloissa, mistä löytyy kohtuullisen isoja ja kokonaan luomuun ja/tai lähiruokaan ja/tai terveelliseen ruokaan erikoistuneita ruokaketjuja.
Es. Yhdysvaltain Whole Foods -ketjut ovat liian kalliita vähävaraisille, mutta luomua löytyy aika paljon jo myös halppisketjusta Wal Martista. Se on mahtavaa, jopa mullistavaa maassa, jossa white trash kuolee läskeihinsä.
No, saa nähdä, miten Stockka ja muut houkuttelevat es. Maatilatorin pientuottajat omille hyllyilleen. Toivottavasti ei helpolla.
Ikävä tosiasia, mutta itse en halua maksaa luomuporkkanasta tuplaa vain sen takia, että pienyrittäjän täytyy selvitä hävyttömän kalliista tilavuokrista. Mutta jotain erikoisempaa voin ostaakin kalliimmalla. Ainakin toistaiseksi maksan mielelläni kaksinkertaisen hinnan samasta luomuoliiviölystä mitä saa puolet halvemmalla es. Berliinin Biofrische Market -ketjusta.
Stokkan uudessa herkussa useamman päivän pyörineenä olen huomannut luomutuotteiden myös tekevän kauppansa. Uuta luomumysliä mainostettiin kanta-asiakkaiden lehdessä ja asiakkaat laidasta laitaan kantavat sitä kassalle. Myös luomuleipä ja kasvispullat ovat kysyttyä tavaraa.
Vanhentuvien elintarvikkeiden kohtalosta suosittelen lähettämään tiedustelun. Luulisin, että vastaavat siihen.
Kalskahtaa melkoisen snobistiselle ja naiville ajatus siitä, että luomutuotteiden myyntiin olisivat ns oikeutettuja ainoastaan pienet alaan erikoistuneet puodit. Eikö mahdollisuus kestävään kehitykseen ja luonnonvarojen säästämiseen tähtävään kulutukseen tulisi olla kaikkien ulottuvilla, realistisena arkeen helposti istuvana vaihtoehtona? Anteeksi vaan, mutta "luomutuotteet puoteihin" -ajattelu on mielestäni juuri sitä ärsyttävää city-hippeilyä. Mahdollisuus ekologiseen elämäntapaan ja valintoihin tulisi olla ihmisten elämässä perusasetus, ei vaikeiden ja erityisponnisteluja vaativien valintojen takana olevaa pienen sisäpiirin puuhastelua.
Olin joskus lyhytaikaisessa työsuhteessa eräällä Stockalla ja sieltä kyllä saivat työntekijät ostaa alennuksella ainakin tuoretiskiltä ylijääneitä tuotteita (siis salaatteja ym.), muistaakseni myös muita juttuja.
Ilmeisesti Stockmanneilla on vaihtelevia käytäntöjä siis "vanhentuneen" ruoan osalta - niin kuin monissa muissakin ketjuissa!
Olisiko mahdollista että tekisitte listat kaikista suomen eko/reilu kaupoista, nettikaupat mukaan lukien. Olisi todella hyödyllistä että kaikki löytyisi saman katon alta. :)
KK: sun tieto on vanhentunutta tuon hlökunnan osto-oikeuden osalta
Tuota kuusenkerkkäjuomaa on muuten ollut Stockalla (ainakin Tapiolassa) jo aikaisemminkin. Muistelisin, että reilu vuosi sitten olisi sieltä ostettu. Se on vaan varsin makeaa meidän makuun, mutta ihan viehättävä vaihtoehto!
Kohtuuhintaisen ja terveellisen ruuan pitäisi olla kaikille kuuluva perusoikeus. Hienoa, jos hinnat halpenevat ja köyhemmillekin tulee valinnanvaraa perunan ja Lidlin einesten rinnalle.
En halua maksaa ruuasta ylimääräistä sen takia, että kauppa on pieni ja söpö ja yrittäjäkin niin mukava.
Zepa ja muutkin, jotka olette etsineet alkoholittomia kuohuvia, tsekatkaa Jokis-postaus: Alkoholitonta mutta kuohuvaa!
Usalaiset ja saksalaiset luomut ei ole lähelläkään oikeaa luomua.