Lauantaina radiossa: ekosikailua toimistossa!
Lauantain radio-ohjelmassa nappaamme toimiston ekopossua saparosta ja pohdimme miksei kustannusäästöjä tuova ympäristöystävällinen toiminta ole jo looginen toimintamalli ihan jokaisessa duunipaikassa. Yritykset koittavat muuttaa toimintaansa esimerkiksi WWF:n Green Office -sertifioinnin avulla, mutta toimiiko se vai onko kyseessä vain pinnallinen kilven kiillotus?
Vieraiksemme saapuvat WWF:n Green office -päällikkö Helka Julkunen ja merkkiä käyttävän mainostoimisto N2:n asiakkuusjohtaja Pauliina Valpas. Olemme haastatelleet myös psykologi ja tunnetutkija Mikael Saarista selvittääksemme, millä tavalla kuorrutettuina nämä sinänsä yksinkertaiset asiat pitäisi henkilöstölle tarjoilla, jotta ne otettaisiin vastaan. Myös Tarinatalon toimitusjohtaja Kari Tervo kertoo, miten tässä näin kävi.

KUVA: Flickr / Officenow
Toimistojen ympäristövaikutuksiin on WWF:n mukaan alettu reagoida muutamia vuosia sitten, mikä on näkynyt kasvavana kiinnostuksena omien toimintatapojen muuttamista kohtaan. Green Office on WWF Suomen kehittämä maksullinen sertifiointijärjestelmä, jonka läpi on pyöräytetty jo useamman yrityksen toimitilat ympäristöystävälliseen kuosiin niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Kustannuksia sertifioinnista tulee henkiöstömäärän mukaan sekä liittymismaksuna että vuosimaksuna ja päälle rapsahtavat toimistotarkastuksien aiheuttamat matkakulut. Pitääkö yrityksen motivoida itseään maksamalla maksu, vaikka kuka tahansa voisi luoda toimistoon nämä säännöt?
Kuka jätti taas neukkariin valot?
Green Office motivoi siis henkilöstöä ekotekoihin, parantaa ympäristötietoisuutta ja tuo kustannussäästöjä. Organisaatiot velvoitetaan seuraamaan kustannuksia valitsemiensa Kustannussäästöt ovat suurissa yrityksissä merkittäviä: YLE säästi pelkästään kaksipuolisella tulostamisella ja paperinkulutuksen viilaamisella 100 000 euroa! Löytyykö enää työpaikkaa, jota ei kiinnosta tehdä helppoja kustannusäästöjä?
Löytyy, ihan kotipesästä. Uudella työnantajallamme Tarinatalolla ei GO-merkkiä, tai ekoajattelua ole. Olimme Nooran kanssa täysin järkyttyneitä, kun tammikuussa havaitsimme uuden toimistomme totuuden: kertakäyttöastioita, ei minkään valtakunnan lajittelua, ei kaksipuoleista tulostamista, osa valoista ja koneista päällä läpi viikonlopun. Hyvät hyssykät! Tulimme molemmat sertifioiduista firmoista (ja olimme molemmat vielä GO-tiimissä), joten asia otettiin esille aika pian. Isoin ongelma löytyikin yllättäen kiinteistön jätteenkeräyksen kanssa - aina ei siis voi syyttää henkilöstöä.

KUVA: Flickr / Igboo Mukeista näkee myös, kuka on paikalla! Tai kuka on ahkera tiskaaja..
Merkin vaatimukset eivät ole mitenkään ylivoimaiset. Pitää vain
- valita Green Office -vastaava ja nimetä Green Office -tiimi, mutta mukana pitää olla yrityksen johtoa. Ei kannata sälyttää vastuuta läpiviennistä toimistoassarille, joka saa sitten turhaan piipittää, että voitteko nyt pliis lajitella. Käskyn täytyy tulla niin ylhäältä, että sitä ei ole varaa jättää noteeraamatta.
- laatia käytännönläheinen ympäristöohjelma. Kuulostaa pelottavalta, mutta kyseessä on vain nykytilanteen kuvaus ja toimenpiteet niiden korjaamiseksi.
- vähentää hiilidioksidipäästöjään säästämällä energiaa. Ihan samalla tavalla kuin kotonakin.
- vähentää ja lajitella jätettä paikallisten jätehuoltomääräysten mukaan, taas ihan samalla tavalla kuin kotonakin.
- huomioida hankinnoissa ympäristönäkökohdat. Toimistokalusteet, koneet, leasing-autot, kahvit, paperit, astiat.. Työpaikoille tehdään isoja hankintoja vuosittain. Voisiko edes osa näistä olla kierrätettyjä, ympäristösertifioituja tai vähäpäästöisiä?
- tiedottaa ja valistaa henkilöstöä Green Office -toimintatavoista. Toistuvasti ja mielellään niin että GO-näkökulma on jokaisen virallisen tiedotteen osa.
- tähdätä ympäristöasioissa jatkuvaan parantamiseen. Aika itsestäänselvää
- seurata tavoitteidensa toteutumista valitsemillaan indikaattoreilla ja raportoida tiedot vuosittain WWF:ään.
Green Office -verkostossa Suomessa on tällä hetkellä mukana 173 organisaatiota, joista lähes 120:lle on myönnetty merkin käyttöoikeus - toimistoja mukana on jo kolmisen sataa.
Tällä hetkellä verkostosta ei kuitenkaan ole mitään konkreettista hyötyä. Olisipa hienoa, jos GO-toimistot saisivat verkoston jäseniltä alennusta, edun kilpailutuksissa tai jakamalla kustannussäästövinkkejä. Mihin suuntaan Green Officea oikein pitäisi kehittää ja millaselta näyttää Green Officen tulevaisuus?
Liity mukaan keskusteluun kommentoimalla tämän jutun jälkeen tai soittamalla lauantaina studioon 09-144800. Vastaa myös gallupiin, huomioidaanko ympäristöasioita sinun työpaikallasi. Siteeraamme parhaimpia kommentteja ohjelmassa!










Katja Lahti
Reader Comments (25)
ei ratkaise mitään, ihmiset jatkavat samaan malliin kuin ovat tottuneet. Yritysjohdolle helppo tapa "kantaa kortensa kekoon".
Hyvä aihe! Hoitoalan ihmisenä olen nähnyt jos jonkinmoista hoitolaitosta, joissa roskaaminen ja tuhlaaminen on kertakaikkisen järkyttävää. Toki kertakäyttöisyys on hygieniasyistä suositeltava asia. Kunnan puolellahan ei puhuta ekologisuudesta vaan rahasta, kun on tarkkaan laskettu että vanhuksille pitäisi riittää kolme vaippaa päivässä. Kuitenkin ruoka syötetään iltaisin kertakäyttöastioista, valot palaa yötä päivää ja tietokoneet puhisee vaikkei niitä kukaan käytä (öisin esim.) tulostellaan ihan turhia juttuja ja vettä lorotellaan. Järjen käyttö säästäisi kyllä luontoa ja rahaa. Toivoisin että ekologinen ajattelu leviäisi myös toimistotyön ulkopuolelle.
Tai sitten tuon kaiken voi tehdä ilmaiseksi ja painottaa kustannussäästöjä ja ehkä sivulauseessa mainita ympäristöhyödyt; menee paremmin perille änkyröillekin. ;) Omassa työpaikassa luovuttiin kertakäyttömukeista juuri näin ja siivouksesta huolehtiva yritys lajittelee jätteet, joten asiakkaankin on lajiteltava - kaikki eivät sitä tosin vieläkään osaa, koska eivät lajttele kotonaankaan. Tulostuskin on kaksipiippuinen juttu, sillä monilla on tapana ottaa kaikki dokumentit myös paperimuodossa talteen, vaikka käyttävät myös sähköistä arkistointia. Muuten tulostus on työntekijäkohtaista, sillä lähes kaikki materiaali toimitetaan sähköisessä muodossa.
Suurimmat säästöt tulivat turhien työmatkojen lopettamisella ja videopalaverien lisäämisellä - työntekijät säästävät aikaa ja itseään, yritys säästää rahaa (paljon!) ja matkustusta ja päästöjä ei ainakin näiden reissujen osalta tapahdu. Lisäksi työntekijöillä on etätyömahdollisuus.
Energiansäästössä ja materiaalihankinnoissa olisi vielä parannettavaa. Toisaalta toimitilojen vähentäminen ja työntekijöiden pakkaaminen pienempiin tilohin avokonttoreihin on tuonut reilusti myös energiansäästöä, vaikka tämäkin tehtiin tietenkin kustannussyistä.
Tokikaan mainonnassa ei voi käyttää Green Officea, kun toimii omin päin, mutta toimet sinällään eivät ole kovin vaikeita, paitsi ehkä materiaalihankintojen osalta.
Green Office ei ole minulle kovin tuttu, mutta olettaisin, että kilpailutuksessa kriteeriksi voi laittaa myös ekologisia/eettisiä vaatimuksia sekä julkisella että yksityisellä puolella, koska näin tehdään jo esim. Reilun kaupan tuotteiden osalta joissakin kaupungeissa ja kunnissa. Kriteerinä ei voi kuitenkaan olla tietty sertifikaatti (ainakaan julkisella puolella). Voidaan silti todeta, että tietty sertifikaatti täyttää kilpailutuksen ehdot - eli ne, joilla ei sertifikaattia ole, joutuvat tällöin todistamaan ekologisuuden tms. muilla tavoin.
Alennuksia verkoston sisällä en ehkä näe kovin realistiseksi vaihtoehdoksi, ainakaan jos niiden antaminen olisi vaatimus sertifikaation käytölle. Alennusten hyödyt kuitenkin kohdistuisivat epätasaisesti. Jollekin firmalle alennusten antaminen voisi olla tappiollista, ja silloin sertifikaatista varmaan pian luovuttaisiin...
Entäs jos Green Officen kautta saisi edulliset diilit ekologisista toimistotarvikkeista kuten kynistä, paperista, posliinimukeista, printtereistä jne.? Myyjä hyötyisi vakaasti kasvavasta asiakaskunnasta (tuskinpa mikään GO merkin saanut organisaatio luopuu merkistä..?) ja pitkistä diileistä, ja ostaja siihen, että tuote on GO kriteereillä parasta mahdollista.
Mutta entä jos toimisto on "green office", mutta ilman virallista sertifikaattia? Pitäisikö silloinkin maksaa sertifikaatista vain, että pääsisi verkostoon mukaan, mutta ei muuten hyötyisi koko asiasta (mm. konsulttiapu, kun lähdetään pojektiin mukaan)?! Ja olisiko tuollainen verkosto ylipäätään sallittua, sillä esim. kartelli on laitonta? Tietenkin yrityksillä on yhteistyökumppaninsa jne. mutta tuli vain tämäkin näkökulma mieleen.
Maksetaanko sertifikaatti vain kerran ja miten sitö valvotaan, että yritys noudattaa sitä jatkossakin ja parantaa koko ajan ympäristöystävällisyyttään?
Kaikki sertifiointi tähtää ulkopuolisen tahon määrittelemien yhdenmukaisten käytäntöjen käyttöönottoon. Toimistohan voi mainostaa itseään vihreäksi ilman minkäänlaista todellisuuspohjaa, sertifioinnilla saa uskottavuutta. Kuvitteellisessa verkostossa saisi siis ostaa samoja tuotteita kuin mistä tahansa liikkeestä, mutta edullisemmin: hyödyt saavutetaan sillä, että ostajan ei tarvitse nähdä vaivaa oikeasti ekologisten tuotteiden etsimiseen ja myyjä/tarjoaja taas voisi varmistua menekistä, mikä vähentää myynti- ja markkinointikuluja, joita voidaan käyttää vaikkapa vieläkin parempien tuotteiden kehittämiseen jne. Kartellissa lienee kysymys vääristyneestä kilpailuasetelmasta, tässä tarjottaisiin etua sisäpiirille, "GO-etukorttilaisille". Sinänsä mielenkiintoinen pointti, että WWF:llä on tässä monopoli. Vai tiedättekö löytyykö Suomesta/maailmalta kilpailijaa?
Sertifikaatissa on aloitusmaksu ja vuosimaksu eli ilmainen se ei tosiaan ole. Haastattelemme siis Helkaa aiheesta lauantaina.
Hei, tuosta yläkulman kyselystä puuttuu vastaus " Kyllä, vaikka työpaikallani ei ole "Green Office"-sertifikaattia. Näin minun työpaikallani :)
Liisa, kerro lisää: miten hommasta päätettiin, mitä kaikkea teillä tehdään vapaaehtoisesti ja miten iso organisaatio on kyseessä? Kehu ihan vapaasti! :)
En kyllä nyt ihan ymmärtänyt miten Green Office -verkosto mitenkään liittyy / voisi liittyä karteilleihin?
Ihan hyvä idea nuo alennukset ympäristöystävällisistä toimistotarvikkeista! Eri asia sitten, haluaako WWF toimia tällaisen markkinoinnin välittäjänä - voi tietysti halutakin, jos se tarkoittaa enemmän kiinnostusta GO:a kohtaan. Sitten jonkun pitäisi vielä vahtia, että ne toimistotarvikkeet tosiaan on ekologisia. :P
Mä teen keikkaluontoisesti töitä useissa eri työpaikoissa, ja oon huomannut, että käytännöt vaihtelevat hirveästi.
Yhdessä työpaikoista on GO-sertifikaatti, ja sitä myös noudatetaan: on kierrätystä, kestomukit, ekologiset pesuaineet, tietokoneet suljetaan yöksi ym.
Eräässä toisessa paikassa puolestaan seurasin vierestä mielenkiintoista keskustelua: työntekijät valittivat kiinteistönhoitajalle työhuoneiden kuumuudesta (ulkona tuohon aikaan 15-20 astetta pakkasta, sisällä 27 astetta lämmintä). Hieman kun asiaa tutkittiin selvisi, että lähes kaikilla työntekijöillä oli tietokoneissaan tuplanäytöt eikä koneita suljettu koskaan. Ei ihme, ettei ilmastointi riittänyt.
Tuo kartelli oli vain heitto, joka tuli mieleen, kun mietin tuollaista verkostoa. En siis ole asiaan perehtynyt ja enkä tiedä mikä on sallittua ja mikä ei, mutta jos GO-yritykset tekisivät yhteistyötä vain keskenään ja heivaisivat asiakkaita ja yhteistyökumppaneita vain siksi, että nämä eivät ole maksaneet GO- maksua kuulostaa se vähän oudolta. Tietenkin yritykset saavat vapaasti valita asiakkaansa ja yhteistyökumppaninsa (vai onko valiton osittain omistuksessa olevilla yrityksillä jotain velvoitteita tämän suhteen?), mutta varsinkin pk- yrityksille pienikin lisämaksu voi olla liikaa.
Mietin myös oman työpaikkani kannalta (iso yritys), sillä GO- peruste ei sinällään liity ollenkaan yritystoimintaan. Minusta siis GO kannattaa mieluummin hyödyntää markkinoinnissa, ekotehokkuudessa ja kustannusten säästössä.
Tietenkin sertifikaatti on tae siitä, että homma on oikeasti hoidettu, mutta jätteiden lajittelu (usein myös energiajakeen!), energian säästö, ekotehokkuus jne. on jo monessa yrityksessä arkipäivää eikä sertifikaatin hankintaa katsota tarpeelliseksi. En usko, että tässä asiassa WWF voisi edes saada varteenotettavaa kilpailijaa.
Hei..
Asun toimistoanne Tarinataloa vastapäätä.....
Ja kyllä siellä valoja palaa yötä myöden.....ja viikonloppuisin
toivottavasti olette oppineet katkaisijoiden paikat...
Liike ilmaisin tunnistin on halpa tapa säästää sähköä.......
Olen teekkarina hyvin optimistinen noiden valojen suhteen jotka ymmärtävät sammuttaa itse itsensä. Ainakin niiden tuottajat lähettävät minulle mainospostia säännöllisesti, ympäristöystävällisessä sähköisessä formaatissa :)
Meidän toimistossa valot sammuttaa maksava mies, ja kahvit juodaan baarissa. Kopioidaan molemmille puolille, ja minä yritän nakkoa paperijätteen paperinkeräysastiaan, vaikka sitten joudunkin viemään ne kotiportin pieleen (meillä kerätään viikottain ovelta, mutta vain yksityistalouksista, järjetöntä).
Sähköä menee reippaanlaisesti, mutta parannusta on odotettavissa kun vanhoista tietokoneista/näyttöruuduista aika jättää. Vaikka siinä onkin sitten toinen murheen aihe ihmiskunnalle :(
Tuore käytännön esimerkki ekoajattelusta eräästä valtion virastosta, jossa 300 työntekijää: Yksikköni päällikkö väläytti, että jokaisella asiantuntijalla (joita yli työntekijöistämme on yli 90%) pitäisi ehdottomasti olla oma tulostin, ettei aika kuluisi käytävällä olevilla tulostimilla juoksemiseen. Tähän sitä omaa tulostinta vailla ollut työntekijä löi lisää vettä myllyyn päivittelemällä silmiään pyöritellen: "Eihän ne maksakaan nykyään paljon mitään.". Kyseisellä työntekijällä on huoneensa ovelta n. 10 askeleen matka yhteiskäytössä olevalle tulostimelle. Yksikön päällikkö tulee varmaan jo ensi viikolla tilaamaan jokaiselle oman tulostimen...
Muutenkin kaikki tehdään tässä talossa ihan jo maalaisjärjenkin vastaisesti: kahvit juodaan kertakäyttömukeista vaikka käytettävissä olisi tiskikone jolla oikeat kupit voisi pestä, atk-tuki oiken kehottaa jättämään tietsikat päälle joten ne jäävät monella päälle lomienkin ajaksi, roskia ei lajitella muuta kuin silppuriin menevien paperien osalta jne.
Ihan älyttömiä duunipaikkoja löytyy, semmoseen oon esim. törmänny, jossa on kaks roskalaaria takapihalla, toiseen menee aaltopahvi, toiseen ihan kaikki muu maan ja taivaan väliltä (lue biojätteestä ongelmajätteeseen). Ja sitten jeesustellaan että kun "pitäis jonkun tehä jotain näille viherpiiperrysasioille". Kaikki riippuu isoista pomoista ja työpaikan ilmapiiristä. Jos kaikki on muutenkin päin peetä ja arvot hanurista, ei kenenkään voimavarat riitä enää ympäristötekoihin.
Työpaikoilla ei uskalleta ekoilla, koska se koetaan vieläkin joko moralisointina, sievistelynä tai, mikä kauheinta, intomielisyytenä. Ja intomielisyys taas on tässä kyynisyyttä ihannoivassa ajassa pahinta mitä on.
Luulen, että jos minä ehdottaisin omalla työpaikallani (sitä paitsi olen kesätyöläinen, jolla ei ole sananvaltaa), että kertakäyttöastiat veks ja ruoantähteet biojätteisiin, niin minulle lähinnä nosteltaisiin kulmakarvoja ja hymisteltäisiin että "niinhän se pitäisi niinhän se pitäisi", eikä mikään muuttuisi.
Paitsi se, että ensi ruokatunnilla saisin istua yksin.
Pakottaminen ei yleensä johda mihinkään, mutta voisiko ajatella että ensi alkuun ainakin julkishallinto määrättäisiin asentamaan liikeilmaisintunnistimella toimivat katkaisijat, se kun maksaisi itsensä takaisin aika nopeasti (ja saisivat asentajatkin duunia rakennusalan ollessa muuten pysähdyksissä)?
Työskennellessäni 1990-luvulla Suomen Kuntaliiton Kuntatalosaa Helsingin Kalliossa, oli ammattiliittoni KTV:n (nyk JHL) Kunta ja Me -lehdessä Ismo Tuormaan ihmettelevä kommentti kertakäyttömukeista, joita siis käytettiin kuntien omistamassa talossa. Niinpä lähetin tuosta lehtileikkeen sisäisessä postissa - ilman omaa kommenttia ja nimeäni - Kuntatalon silloiselle kiinteistövastaavalle ja yllätys, yllätys, ei mennyt aikaakaan, kun Kuntatalon ravintolassa on siitä asti käytetty keraamisia mukeja (miitään syytä muutokseen kuitenkaan ilmoittamatta). Joskus siis "puskista ampuminen" kannattaa ;)
Hyvä ja tärkeä aihe! Mutta, mutta.. miksi ihmeessä niin onneton termi "ekosika" !!??. Ikävä nimi tekee koko aiheen vastenmieliseksi. Viiesti menisi paremmin perille, jos keksisitte paremman termin. Esim. ekonegatiivi tai ekonega.
Töissä ollessani tapaan kyllä aina sammuttaa valot ja näytön aina, kun lähden kahvi- tai ruokatauolle ja kotiin lähdettyäni sammutan tietysti myös koneen. Turhaa tulostusta vältän tietysti aina. En ajattele juurikaan että säästäisin luonnonvaroja, vaan toimin ihan oman luontaisen nuukuuteni ohjaamana. Yleensäkkin ihmetyttää kuunnellessa näitä eko piiperryksiä, joissa neuotaan ihmisiä elämän normaalisti.. Esim nämä kertakäyttökupit kestävät oivallisesti parikin päivää tai pitempään, mikäli niitä ei pureskele tai rytistele ja muistaa huuhdella aina välillä.
Saaituus kunniaan, niin säästätte rahaa ja ilmeisesti myös luontoa.... Kai...
Te siellä radiossa olette tosi varmoja siitä, että te olette oikeassa, jopa niin, että kutsutte ihmisiä, jotka toimivat eri tavoin, kuin te suosittelette, ekosioiksi. Ei tunnu mukavalta, eivätkä asiat ole niin mustavalkoisia. Ekoilun saatte kuulostamaan ainoalta oikealta uskonnolta. Kierrätyspaperin käsittelyynkin liittyy ongelmia, moni BIO, EKO -nimellä ratsastaminen ei oikeasti ole sitä, miltä kuulostaa. Pääklle käyvä ote tyrkkää.
Olisi ollut upeaa jos olisitte suhtautuneet eläinten ystävään kunnioittavammin. Ekosika on oikeasti huono termi.
Olen jo vuoden verran, ihan hinnastakin johtuen, tilannut alue- ja paikallislehteni pelkästään näköisversioina, onnistuu muuten selailu ihan mukavasti kahvikupin ääressä:) Kaikki laskut, mitkä on mahdollista saada, otan vain sähköisenä. Kaupparyhmien lehtiäkin olen pyytänyt lopettamaan lähetyksensä, sillä nehän saa luettua ilmaiseksi netistä.
Koska olen kieltänyt myös mainosten jaon, postilaatikkooni tulee korkeintaan 2-3 lähetystä kuukaudessa.
Täällä kyllä huomioidaan, ympäristöalalla kun ollaan. Jätteiden lajittelu kahvihuoneessa ei ole täydellistä, mutta metallipajalla ym. sitten parempaa, ja sillä onkin enemmän merkitystä kuin vähäisen pahvin ja metallin lajittelulla kahvihuoneessa (biojäte toki lajitellaan). Toimiston valot toimivat osin ajastuksella, osin liiketunnistimilla. Kertakäyttömukit on ihan poikkeus, kokoustilassa on kunnon posliiniset ja kahvihuoneessa kullakin omansa. Tulostustavat vähän vaihtelee, mutta pomo kyllä heti aloittaessani kannusti tulostamaan 2-puoleisesti 2 per sivu, jos vain näkee lukea, olisi opettanutkin miten ne säädetään jollen olisi osannut jo ennestään. Ylipäätään asenne on ympäristömyötäinen. Sertifioitu ympäristöjärjestelmäkin on.