Ei veretön vaan reilun kaupan kännykkä

Eilen Andorrassa näkemäni Verikännykät-dokumentti ja sen yhteydessä käydyt keskustelut muuttivat ajatuksiani siitä, millaisen kännykän haluan. Viimeksi vaadin veretöntä kännykkää, nyt haluaisin mieluummin reilun kaupan kännykän. Se on tietysti osittain sama, mutta osittain myös eri asia. 

Kuvassa vasemmalta Uuden Mustan tuottaja Katja Lahti, FinnWatchin tutkija Päivi Pöyhönen, Nokian yritysvastuupäällikkö Mika Kiiskinen ja Verikännykät-dokumentin ohjaaja Frank Poulsen.

Verettömien kännyköiden markkinat tarkottaisivat käytännössä sitä, että Itä-Kongon konfliktialueilta ei tuotaisi ollenkaan kännyköissä tarvittavia mineraaleja. Mitä se tarkoittaisi alueen ihmisille, kun melkein kaikki alueen tulot loppuisivat? Tästä oli asiantuntijoidenkin keskuudessa eilen kaksi näkökulmaa:

• Verikännykät-dokumentin ohjaaja Frank Poulsen uskoi, että ihmiset voisivat palata ”köyhiksi maanviljelijöiksi”, joka on parempi vaihtoehto kuin nykyinen aseellisten ryhmien hallinnoima epäreilu kaivostoiminta.
  
  
• Suomalaisten yritysten toimintaa kehitysmaissa tutkinut Päivi Pöyhönen FinnWatchista ei uskonut boikotin auttavan.
  - Vaikka mineraalikauppa pysähtyisi (Itä-Kongosta), se ei pysäyttäisi väkivaltaa, koska mineraalit ovat ainoa tulonlähde. Ja kun isot yritykset vetäytyvät, samalla pysähtyvät myös avustushankkeet, Pöyhönen sanoi paneelissa.

Myös Kongon oma hallitus on puuttunut asiaan, sillä presidentti Kabila on kieltänyt mineraalien viennin Itä-Kongosta. Todennäköisesti siksi, että koko Kongoa ei boikotoitaisi – se olisi katastrofi maailman vientiriippuvaisimmalle, erittäin köyhälle maalle. Poulsenin mielestä Kabilan kielloilla ei ole merkitystä, koska hän on tehnyt niitä ennenkin. Tilanne Kongossa on Pöyhösen ja Voiman Fifi-verkkolehden päätoimittaja Hanna Nikkasen mukaan kuitenkin juuri nyt arvaamaton ja odottava. Esimerkiksi Itä-Kongon vientikiellon takia joulukuulle Kongoon suunniteltu mineraaliaiheinen konferenssi, johon Nokian ja Finnwatchinkin piti osallistua, on peruttu.

Heinäkuussa 2010 IMF ja Maailmanpankki hyväksyivät Kongolle viimein samantyyppiset velkahelpotukset kuin mitä melkein kaikki muutkin köyhimmät maat ovat saaneet 2000-luvulla. Nikkasen mukaan ne ovat viivästyneet Kongon kohdalla vuosia, koska kanadalainen kaivosyhtiö First Quantum Minerals ja Kanadan pääministeri Stephen Harper ovat vastustaneet niitä. Kongolaiset ovat Nikkasen mukaan yrittäneet pyristellä eroon kanadalaisten kanssa tekemistään epäreiluista sopimuksista, ja kanadalaiset ovat kiristäneet heitä uhkaamalla vaikeuttaa velkahelpotuksia - ja onnistuneet siinä.

Suomessa asuvat kongolaiset: mitään ei voi tehdä

Kysyin eilen paikalla olleilta muutamilta kongolaisilta pakolaisilta, mitä tilanteelle voi tehdä: heidän mielestään ei mitään. He ovat henkisesti alistuneet ajatukseen, että suuryritysten kanssa ei voi neuvotella hankintaketjun alimmalla portaalla. Sekä siihen, että hallinto on todella korruptoitunut, juuri kukaan ei maksa veroja valtiolle, ja kaivosyhtiöiden kanssa kauppaa käyvät bisnesmiehet ovat pääosin ruandalaisia ja ugandalaisia, joita kiinnostaa kongolaisten asema vielä vähemmän kuin kongolaista hallintoa.

Suomalaiset eivät olleet yhtä pessimistisiä. Hanna Nikkasen mielestä asiaan voi vaikuttaa esimerkiksi WTO:n ja kansainvälisen politiikan kautta. Tärkeintä olisi hänen mielestään purkaa vanhoja epäreiluja kauppasopimuksia, joita kanadalaisetkin ovat tehneet. Kongon korruptoitunut hallinto solmi niitä lyhytnäköisesti oma henkilökohtainen etu mielessään Kongon toisen sodan aikana 1990-2000-lukujen vaihteessa. Eli toisin sanoen, kaupan pitäisi yksinkertaisesti olla reilua.

Nikkanen on viime kuukausien aikana (kirjoittaessaan Viaton imperiumi -kirjaansa) ollut yhteydessä lukuisiin itäkongolaisiin kansalaisjärjestöihin ja tullut siihen tulokseen, että paras ratkaisu olisi pyrkimys reiluun kauppaan, ei täysboikotti. Jos ihmisten normaalit elinmahdollisuudet turvattaisiin, ei Nikkasen mukaan perheiden tarvitsisi lähettää poikiaan hankkimaan elantoaan ryöstelevinä sotilaina.

Kaupan mittasuhteista kertoo dokumentissa esitetty tieto, että kaksi päivää viidakon läpi 50 kilon mineraalisäkkiä kantanut mies saa työstään 6 dollaria, kun maailmankaupassa saman tavaran hinta on yli 1000 dollaria. Lisäksi valtiollinen veronkanto on olematonta (paitsi se, jota alueella hallitsevat aseelliset ryhmät harjoittavat omaan pussiinsa), joten ei ole odotettavissakaan teitä, joita pitkin mineraaleja voisi kuljettaa rekalla. 

Nokia ei voi olla varma verimineraalien puuttumisesta

Mutta se Nokia. Koko dokumentin ajan ohjaaja Poulsen yrittää saada firman myöntämään, että se ei voi tietää, onko sen kännyköissä verimineraaleja. Koko dokumentin ajan ja lähes koko eilisen paneelinkin ajan Nokian edustajat toistivat samaa lausetta: ”Kuluttaja voi olla varma, että olemme tehneet kaikkemme, ettei kännyköissämme ole verimineraaleja.” Hohhoijaa, läpäläpälää.

Kunnes yleisössä ollut kongolaispakolainen piti viiden minuutin monologin siitä, miten hänen koko perheensä on kuollut mineraalien takia ja miten Kongossa kuolee ihmisiä joka hetki niiden takia. Sen jälkeen Nokiaa edustanut yritysvastuupäällikkö Mika Kiiskinenkin oli niin liikuttunut, että päästi suustaan lauseen: ”Mekin olemme vastuussa Itä-Kongon tilanteesta”.

En tiedä täsmälleen, mitä Kiiskinen tarkoitti, mutta ainakin länsimaiset yritykset ja valtiot pystyisivät yhdessä vaikuttamaan tilanteeseen, jos haluaisivat. Tilanteeseen, josta ne ovat itsekin osaltaan vastuussa.

Toisekseen sekin kävi paneelissa selväksi, että Nokia ei voi 100-prosenttisen varmasti sanoa, että heidän kännyköissään ei ole verimineraaleja. Sen takia aiheen uutisointi suomalaismediassa ärsyttää: asiasta puhutaan vain Nokian näkökulmasta (minkä toisaalta ymmärrän, koska Nokia on Suomelle niin tärkeä, ja koska Nokiasta kirjoittavat taloustoimittajat, joiden fokus on yrityksissä). Esimerkiksi viime viikolla Suomessa levisi uutinen, jossa Nokian yritysvastuujohtaja Pekka Isosomppi sanoo dokumenttia puolueelliseksi ja tarkoitushakuiseksi. Vaikka Isosomppi ei ollut edes nähnyt koko filmiä! Myös Nelonen otskoi tänään näin: Nokia: Kännyköissämme ei ole verimineraaleja.

Poulsen korosti itsekin olevansa taiteilija ja dokumentaristi eikä journalisti. Hänelle on myös ollut alusta asti selvää, että Nokia yrittää hoitaa tämän asian paremmin kuin suurin osa muista firmoista, ja että Nokialla olisi ollut mahdollisuus olla elokuvan sankari, jos se olisi vastannut kysymyksiin. Olen samaa mieltä: markkinointinäkökulmasta olisi vaan helpointa myöntää, että virheitä on ehkä tehty, mutta nyt yritämme toimia paremmin. Mutta ei. Poulsen jopa tarjoutui töihin Nokialle tekemään videoita yritysvastuusta ja alihankintaketjusta.

Lähden kohta Ateneumiin kuuntelemaan Nikkasen ja Poulsenin keskustelua (jota Isosomppi tulee kommentoimaan!) mm. siitä, pitäisikö Itä-Kongoa nyt sitten boikotoida vai ei ja jos niin miten. Lupaan raportoida tämän jutun kommenttiosiossa.

Mitä minä voin tehdä?

Nyt kun tiedän enemmän (ja Nokiakin tietää, kuinka paljon meitä kuluttajia ärsyttää), en ole niin pessimistinen. Listaan tähän Poulsenin neuvot siitä, mitä itse kukin voi tehdä:

1. Levitä tietoisuutta. Sosiaalinen media on hyvä tässä! (Itseasiassa aihe on ollut Ylen kanavilla esillä useammassa dokumentissa parin viime vuoden aikana, mutta vasta nyt kuluttajat ovat todella kiinnostuneita ja vasta nyt sanaa on tosi helppo levittää.)

2. Kysy myyjältä alkuperää aina kun ostat kännyköitä, elektroniikkaa, halpoja vaatteita, mitä vain: Miten nämä tuotetaan? Käytetäänkö lapsityövoimaa? Jne.

3. Puhu poliitikoille. Esimerkiksi EU:lla on todella iso vaikutusvalta näissä asioissa. MEPit vastaavat myös puhelimeen.

4. Liity organisaatioihin, jotka pyrkivät vaikuttamaan poliitikoihin ja yrityksiin.

Verikännykät-paneelikeskustelu Andorra-elokuvateatterissa 11.11.2010. 

Verikännykät-dokumentti Yle TV1:n Ulkolinjassa 8.12. 

Hanna Nikkasen kirja Viaton imperiumi.

Finnwatchin tiedote ja raportti Kongon kaivostoiminnasta: Järjestöt: Nokian mineraaliboikotti Kongossa rankaisee köyhimpiä

Comments

[Uusi Musta]

Mielenkiintoinen keskustelu

jatkui tänään Ateneumin kirjakaupassa Frank Poulsenin, Hanna Nikkasen ja Pekka Isosompin välillä. Nikkanen ja Poulsen olivat edelleen tiukasti eri mieltä siitä, pitäisikö kaivostoimintaa boikotoida Itä-Kongossa (Poulsen kannattaa boikottia, Nikkanen vastustaa). Molemmat sanoivat tietävänsä paljon kongolaisia (viranomaisia, järjestöjä, yrityksiä), jotka ovat heidän kanssaan samaa mieltä siitä, onko boikotti hyvä vai ei. Ei siis todellakaan voida sanoa, mitä mieltä ”kongolaiset” ovat.

Poulsen:
- ihmiset olivat onnellisempia ennen kaivostoimintaa, nyt he elävät siellä maanpäällisessä helvetissä (tämä on uskottava argumentti siksi, että Poulsen on porukasta ainoa, joka on käynyt paikan päällä)
- työttömyys vs. seksiorjuus. Onko paikallisille naisille muka pahempi olla työttömiä kuin seksiorjia (tämä oli eka kerta kun kuulin seksiorjuudesta, joukkoraiskauksista alueella olen lukenut paljonkin)
- kongolaistenkin mielestä kielto/boikotti vähentäisi korruptiota alueella.
- myös orjatyövoimakaivoksista tulevat mineraalipaketit saavat oikeat leimat ja puhtaat paperit.

Nikkanen:
- ei ole oleellisinta tutkia, miten paljon esim. tantaalista tule konflitkialueilta, koska se vaan on niin vaikeaa. Oleellisempaa on, että alueella on tehtävä jotain kaupan muuttamiseksi reilummaksi. Jos yritys haluaa olla vastuullinen, sen pitää tehdä jotain asian eteen, koska mikään yritys ei voi olla täysin varma, että sen tuotteissa ei ole mineraaleja konfliktialueilta.
- jo aiemmin esiin tulleet argumentit, eli että maailman vientiriippuvaisin maa, jolle tulot mineraalikaupasta elintärkeitä, ja että yritysten lähteminen saattaa johtaa entistä pahempaan anarkiaan.

Yhtä mieltä he olivat siitä, että jotain pitää tehdä sen eteen, että kongolaiset pääsevät mahdollisimman pian hyötymään rikkauksistaan. Jossain vaiheessa ne kuitenkin loppuvat, ja sitten Kongo vasta köyhä onkin, jos se ei ole siihen mennessä päässyt hyötymään niistä mitenkään.

Poulsenin näkökulma on enemmän kuluttajan ja paikan pällä käyneen kansalaisen, Nikkanen pyrki enemmän näkemään kokonaisuutta ja hahmottaa asiaa maailmankaupan näkökulmasta historiallista taustaa vasten.

Yksi tilaisuuden mielenkiintoisimmista kommenteista tuli kuitenkin Nokian Pekka Isosompilta ja vasta sen jälkeen, kun Poulsen oli jo lähtenyt lentokentälle. Isosomppi sanoi jotenkin näin, että jos Nokian jostain pitää olla pahoillaan, olemme siitä, että emme hankkineet ulkopuolista, riippumatonta tahoa tutkimaan alihankintaketjuamme jo vuosia sitten, ja että emme ole julkistaneet tietoja siitä. Hän sanoi, että Nokia pystyy julkistamaan alihankintaketjunsa vasta 2012.

[Uusi Musta]

Nokian yritysvastuujohtaja Pekka Isosomppi lähetti oman kommenttinsa sähköpostitse, kopioin sen tähän:

Olisin mielelläni nähnyt dokumentin ennen sen esittämistä Suomessa, mutta siihen en saanut mahdollisuutta. Dokumentin sisällöstä olin kuitenkin saanut seikkaperäisen selostuksen tanskalaiselta kollegaltani, ja luonnollisesti tiesin, mitä minulta oli kysytty. Haastatellessaan minua Poulsen pyrki kaikin keinoin saamaan minut hämilleen. Esitettyjen kysymysten kirjo alkoi orjien 1800-luvulla keräämästä kumista Suomen sisällissotaan ja siihen, miksi en esitä anteeksipyyntöä kongolaisille. Tämän valossa ei ollut ollenkaan yllättävää, että lopputulos oli sellainen kuin se oli. Alkaen ensimmäisestä puhelinsoitosta, jonka häneltä sain, oli aivan ilmeistä, ettei Poulsen ollut aidosti kiinnostunut tietämään, mitä olemme tehneet ja mihin pyrimme teollisuusyhteistyön tiimoilta. Myös hänen esiintymisistään täällä Suomessa näkyi selvästi, ettei hän edelleenkään ollut vaivautunut selvittämään faktoja ja taustoja, koska ne olisivat vesittäneet hänen elokuvansa. Poulsen moneen kertaan korosti olevansa taiteilija, ei toimittaja. Tästä olen hänen kanssaan samaa mieltä.

Se miten dokumentti kohtelee allekirjoittanutta tai edustamaani yhtiötä, on kuitenkin sivuseikka. Paljon suurempi puute on se, että dokumentti jättää vastaamatta kysymykseen, mitä tapahtuu malmille, kun se lähtee Itä-Kongosta. Minne se menee, kuka sen vastaanottaa ja jalostaa, kenelle jalosteet myydään? Tätä minä olisin dokumentilta toivonut, eikä tämän asian tutkiminen edes olisi vaatinut kovin suuria ponnisteluja: Aiheesta on kirjoitettu lukuisia raportteja, jotka löytyvät internetistä. Tämä olisi tehnyt elokuvasta oikean dokumentin, jolla olisi ollut todellista lisäarvoa käytävään keskusteluun.

Toinen kommenttini liittyy siihen, mitä Ateneumissa sanoin kolmannen osapuolen varmennuksesta. Näin jälkikäteen ajatellen tästä olisi voinut olla hyötyä nyt käytävässä keskustelussa, mutta jos olisimme toteuttaneet jonkin järjestelmän pikaisesti vain meitä koskien, niin sen todellinen hyöty olisi rajautunut vain koskemaan meitä, ja sillä tuskin olisi ollut mitään merkitystä Itä-Kongon asialle.

Sanon tämän vielä kerran: olemme jo kymmenen vuoden ajan tantaalin, ja lyhyemmän ajan muiden konfliktimineraalien osalta vaatineet ja seuranneet, että niitä ei päädy konfliktialueilta tuotteisiimme. Meillä on tästä asiasta huomattavasti parempi ensi käden tieto kuin kenelläkään toiselle elektroniikkavalmistajalla. Mutta se mikä puuttuu, on luotettava riippumattoman osapuolen toteuttama auditointi, jonka avulla voisimme tämän myös ulkopuolisille aukottomasti osoittamaan. Olemme yhdessä muiden vastuullisten elektroniikkavalmistajien kanssa rakentaneet järjestelmän, jonka pilotit ovat käynnissä ja joka antaa luotettavan kuvan eri sulattojen raaka-ainelähteiden laillisuudesta.

Yhdysvalloissa kesällä hyväksytty laki velvoittaa kaikki konfliktimineraaleja tuotteissaan käyttävät yhtiöt raportoimaan, mikä on näiden raaka-aineiden alkuperä ja kuinka yhtiö on sen todentanut. Lain ansiosta myös muut kyseisiä raaka-aineita hyödyntävät teollisuudenalat ovat kiinnostuneet kulutuselektroniikkavalmistajien järjestelmästä, jota siis olemme olleet rakentamassa jo pidempään ja riippumatta lainsäädännöstä. Tämä on erittäin positiivinen asia, koska se vahvistaa huomattavasti mahdollisuuksia luoda todella toimiva ja tehokas järjestelmä.

Arvioin Ateneumin tilaisuudessa, että raportoimme tämän uuden lain nojalla ensi kerran vuonna 2012, ja että tuossa raportissa tuskin on mitään yllättävää. Kyse on arviosta, koska Yhdysvaltain viranomaiset eivät vielä ole tarkasti määritelleet raportoinnin muotoja ja aikatauluja. Täysin riippumatta Yhdysvaltain viranomaisista tarkoitus on julkistaa auditoinnin hyväksyttävästi läpäisseiden sulattamoiden tiedot, kun ne valmistuvat. En sanonut, että julkistaisimme alihankintaketjumme, koska siihen liittyy monia kaupallisia kysymyksiä ja koska ketjun julkistaminen ei millään tavalla toisi lisäinformaatiota siitä, kuinka konfliktimalmi päätyy sulatoille. Oleellista on saada selkeä näyttö siitä, mitkä ovat ongelmasulattoja ja kuinka niille saataisiin riittävän vahva houkutin puhdistaa malmivirtansa konfliktimalmeista.

Sulatto-auditoinnit eivät pelkästään auta, koska ne ainoastaan rajaavat epämääräiset lähteet pois. Lisäksi tarvitaan myös ns. "bag and tag" -prosesseja, joiden avulla käsityökaivostoiminnan tuottama malmi saadaan luotettavasti ja kontrolloidusti auditoituihin sulattoihin ja sitä kautta osaksi laillista materiaalivirtaa. Tinantuottajien kansainvälinen järjestö ITRI on rakentanut tällaista järjestelmää Itä-Kongoon, mutta viime viikolla järjestö tiedotti, että se ei pysty etenemään hankkeen kanssa, koska Itä-Kongoon on presidentti Kabilan toimesta julistettu kaivostoimintakielto, mikä myös käytännössä on pysäyttänyt ITRI:n hankkeen. ITRI:n hankkeessa piltoidaan sekä tinan että tantaalin "bag and tag" -prosesseja.

On aivan ilmeistä, että ilman poliittista tukea ja tahtoa kaivostoimintaa ei Itä-Kongossa saada toimimaan tavalla, joka tukisi rauhaa ja oikeusvaltion syntymistä. Kuten Finnwatchin Päivi Pöyhonen totesi, konfliktimineraalit eivät ole syy Itä-Kongon konfliktiin, vaan yksi sen seurauksista. Kongon hallituksen lisäksi tarvitaan myös naapurimaiden ja koko kansainvälisen yhteisön panosta. Teollisuuden toimenpiteiden ovat osa tätä kokonaisuutta, mutta vain yksi osa. Ilman muita toimenpiteitä auditointi ja "bag and tag" -prosessit eivät voi tuottaa toivottua lopputulosta.

[Terhi Upola]

Tässä vastauksia Isosompille:

1) Kritisoin jutussani enemmänkin sitä, että Nokiaa käsitellään suomalaisessa mediassa niin yksipuolisesti ja että sinun kommenttisi oli päässyt otsikoihin kuin sitä, että et itse ollut nähnyt dokumenttia. Nokiaa käsitellään Suomessa useimmiten vain kahdesta näkökulmasta: suomalaiskansallisesta ja taloudellisesta, mikä tarkoittaa usein samaa kuin yrityksen oma taloudellinen näkökulma. Isoin ongelma ja syy tähän ovat mielestäni talousjournalismin liian ahtaat rakenteet.

2) Minä en ainakaan epäile, etteikö Nokia olisi tässä asiassa paljon muita isoja yrityksiä edellä. Ja ymmärrän hyvin, että et voi sanoa sadan prosentin varmuudesta (että Nokian puhelimissa ei ole Itä-Kongon mineraaleja), koska sen sanominen on niin iso vastuu eikä siinäkään voi valehdella. Ja jos tiedät, mitä itäkongolaisille mineraaleille tapahuu, kerro ihmeessä meillekin!

3) Anteeksipyynnöistä ja myöntämisestä: ymmärrän, että Poulsenin tyyli on saattanut olla hyökkäävä. Silti olen sitä mieltä, että jonkinlainen vastustajan kuoliaaksi syleily on ihan hyvä markkinointikikka. Käytännössä siis myönnetään virhe ja mennään eteenpäin. Koin että teit sen Ateneumissa. Siitä on paljon helpompi jatkaa eteenpäin, eikä minunkaan tarvitse enää jankata sitä, että miksi Nokia ei voi myöntää, vaan voin keskittyä oleellisempiin asioihin kuten siihen, että Itä-Kongossa on tehtävä jotain, ja että mitä minä voin tehdä?

4) Siitä olen samaa mieltä kanssasi, että suurin vaikutusvalta on politiikalla ja itse väittäsin, että muilla valtioilla (kauppakumppaneilla, velkojilla...) on vähintään yhtä iso rooli kuin Kongon sisäisellä politiikalla. Länsimaiden ja isojen länsimaisten yritysten intressit saattavat kuitenkin kietoutua toisiinsa, kuten esimerkiksi Kanadassa on käynyt. Sitä paitsi, valtiot ja politiikka ovat niin epäkonkreettisia asioita, että sen takia Poulsen varmaankin kääntyi Nokian puoleen. Ehkä sitä ei kannata ottaa liikaa itseensä, että Poulsenia ärsyttää tämä nykyinen kv-talousjärjestelmä niin paljon.

ps. Siitäkin olemme samaa mieltä, että Nikkasen kirja on hiton hyvä, kannattaa lukea!

[Mika Kiiskinen]

Toimittaja mietti mitä tarkoitin vastauksellani kongolaispakolaisen puheenvuoroon. Aloitin vastaukseni toteamalla että ”we are appaled by the situation in Eastern Congo” – eli olemme järkyttyneitä tilanteesta Kongossa. Sisällissodan ja konfliktien raateleman Itä-Kongon tilanne on kammottava, ja ansaitsisi paljon enemmän huomiota. Siksi mekään emme tyydy siihen, että varmistamme oman toimitusketjumme ja materiaalien eettisyyden, vaan teemme töitä koko elektroniikka-alan laajuisesti systemaattisten parannusten aikaansaamiseksi