Vinkkejä jätevuoren madaltamiseen osa 2
Minä kuulun siihen sukupolveen, jota pienenä syyllistettiin syömään lautanen tyhjäksi Afrikan nälänhätään vedoten. Olen huomannut käyttäväni samaa konstia omaan tyttäreeni, mutta vetoan lähinnä siihen, että ruoan poisheittäminen on tuhlausta. Sillä tuhlausta biojäte on.

Biojäte on kallista jätettä monella tapaa: kerran tuotettua, pakattua, moneen kertaan kuljetettua, prosessoitua ja valmistettua ruokaa, josta on tänäkin päivänä joissain maailmankolkissa huutava pula. HSY:n mukaan nelihenkisen perheen ruokaostoksista roskiin menee jopa 70 kiloa syötäväksi kelpaavaa ruokaa vuodessa. Tutkimus tehtiin keväällä 2009:
"Jos tuloksia yleistää koskemaan kaikkia Suomen kotitalouksia, heittäisimme varovaisenkin arvion mukaan pois muiden muassa yli 9 miljoonaa kiloa leipää ja lähes saman verran perunaa vuodessa. Siis kymmenien, ellei satojen miljoonien eurojen arvosta ruokaa! Pelkästään poisheitetty leipä on maksanut lähes 30 miljoonaa euroa.
Muuallakin asiaa on tutkittu: muun muassa britit heittivät vuosittain pois noin 86 kg alun perin syömäkelpoista ruokaa henkilöä kohden ja yhdysvaltalaiset 82 kg."
Aikamoista.
Mitä voin tehdä?
Tutkimuksen mukaan suurin yksittäinen syy (70 %) pois heittämiselle oli ruoan pilaantuminen. Tämän olen huomannut myös omassa keittiössäni, vaikka olenkin suhteellisen jätetietoinen. Jaan kanssanne HSY:n hyvät jätteenvähennysvinkit tuunattuna omilla konsteillani.
Panosta säilyttämiseen:
- Tee säännöllisiä inventaarioita: katso läpi jääkaappi, pakastin ja ruokakaapit ja järjestä tuotteet niin, että sijoitat etualalle kaiekn pian vanhenevan. Priorisoi: syö appelsiinit mansikoiden jälkeen.
- Säilytä kasviksia kypsyttävää etyleeniä tuottavat omena, banaani ja tomaatti erillään kurkusta, porkkanasta ja salaatista, etteivät ne nahistu ennen aikojaan.
- Viipaloi ja pakasta tuoretta leipää. Jätä käden ulottuville leipää vain parin päivän käyttöön. Pakkasesta otetun leipäviipaleen sulattaa helposti vaikka paahtimessa.
- Parasta ennen -päivämäärän ohittaminen ei välttämättä tarkoita, että ruoka olisi pilalla. Itse luotan aisteihini: en ole kovin tarkka päivämääristä, vaan katson, haistan ja maistan. Enkä ole koskaan saanut ruokamyrkytystä omasta keittiöstäni.
- Syö pakkaukset tyhjiksi. Pakkausdesignissa olisi kehitettävää esimerkiksi litran jogurttipurkkien hyödyntämisessä!
- Joskus uusi energiapihi, mutta tehokas jääkaappi ja helposti sulatettava pakastin on ekoteko monessakin mielessä. Kannattaa tarkistaa vanhojen kylmälaitteiden lämpötilat ja sähkönkulutus.
Biojätteen välttäminen alkaa ruokakaupassa:
- Suunnittele ruoanlaittoa ja tee kauppalista.
- Tarkista päiväysmerkinnät kaupassa: mieti ehditkö käyttää nopeasti vanhenevan tuotteen, vaikka se olisikin tarjouksessa. Jos se menee hukkaan, säästöä ei tule. Ja jos tuotetta ei ole riittävän tuoreena, siirry suunnitelmaan B.
- Älä osta ruokaa varastoon ellei sitten kauppamatkasi ole vaivalloinen. Melkein kaikki kaupat ovat auki joka päivä ja yhden päivän pärjää aina, kun kun vähän penkoo kaappeja. Pahan päivän varalle ostamisesta ei ole viime vuosikymmeninä ollut mainittavaa hyötyä.
- Mene ruokakauppaan kylläisenä. Vanha konsti parempi..
- Ole rehellinen kulutustottutumustesi ja ajankäyttösi suhteen: jos et ole superkokki tai intialaisten linssiruokien ystävä, ei kannata yrittää olla sellainen. Ota huomioon myös muut ruokailijat: jos kukaan ei syö silakkaa, sitä on turha tehdä kasvatusmielessä, vaikka se ekologista olisikin. Tämä osui ja upposi ainakin minuun.
Kiinnitä huomiota syömiseen:
- Käytä lisukkeiden - etenkin pastan - valmistamisessa mittaa! Ellet sitten ole jo miettinyt etukäteen, mitä jämistä voi seuraavana päivänä tehdä.
- Annostele ruokaa lautaselle järkevästi - voithan aina ottaa lisää. Pätee niin aikuisiin kuin lapsiin!
- Juhlissa voit antaa ylijäämäruokaa vieraille mukaan: säästä itsellesi kakusta vain yksi palanen. :)
- Viilennä ruoka nopeasti ja pakasta kaikki se, mikä ei mene seuraavana päivänä. Jaksatteko syödä samaa ruokaa kolmena päivänä putkeen?
- Jämäruoanlaitto on kotikokin mitta! Ruoalla saattaa olla monta hyvää elämää ensimmäisen jälkeen.

Jämäruoanlaittoon opastavat mm.
- Martat "Tanssii tähteiden kanssa" -luennoillaan
- Kotiliesi
- Yhteishyvä
- HSY
- Privaattidosetin blogi
Mitä biojätteelle sitten tapahtuu?
HSY kertoo, että pääkaupunkiseudun biojäte ja puutarhajätteet kompostoidaan HSY:n jätteenkäsittelykeskuksessa Espoon Ämmässuolla. Erikseen kerätyt risut haketetaan kompostin tukiaineeksi. Valmis komposti käytetään mullan raaka-aineena tai sellaisenaan maanparannukseen.
Jos ruokaa pidettäisiin oikeasti kalliina, eikö tällaista maanparannusta pidettäisi järjettömänä?
Ps. Katso myös juttuni pakkausjätteen vähentämisestä ja Hyvinsyöjien roskispaaston vinkit.
KUVA: Flickr / Net_efekt, Hertta / oma jääkaappi ;)










Katja Lahti
Reader Comments (4)
Jos ruoka on riittävän hyvää sitä kyllä jaksaa syödä useamman päivän putkeen. Just syötiin sunnuntaipäivällisestä keskiviikkoon joka päivä päivälliseksi samaa keittoa ja oikein harmitti että se loppui jo. Oli niin hyvää, et sitä olis syöny vaikka kuinka. Mieskin sanoi, ettei kyllästyttänyt yhtään ainakaan vielä tossa ajassa.
Muuten meillä kyllä unohtuu ruokaa jäkaappiin ja se on tosi harmillista. Välillä toki petrataan siinä, mut nyt on taas lipsunut ja olis jääkaapissa vaikka mitä mikä pitäis heittää pois.
Asun Tukholmassa, ja mietin mistä johtuu, että vaikka täällä on jopa laissa velvoitettu kansalaisia kierrättämään kaikki mahdollinen, niin kompostia ei mistään (taloyhtiöstä) löydy. Onko niin, kuten muistan, että biojätteelle on Helsingissä usein oma keräyspiste? Olen innokas kierrättäjä, ja tuntuu inhottavalta heittää ruokaa roskiin. Kun olen täällä nostanut aiheen esiin keskusteluissa, ovat ruotsalaiset olleet ihmeissään ja kyselleet, miten ruuan kompostoiminen käytännössä tapahtuu. Miten usein kompostit tyhjennetään?
Kiitos hyvästä artikkelista, luin vinkit mielenkiinnolla!
Tarza, ihan totta, klassikot uppoavat useampanakin päivänä. Mä pidän maanantaisin jääkaapin edessä pohtimistuokion: mitä löytyy mitä ei, inspiraatio saattaa yllättää sitäkin kautta ja jätteen määrä vähenee.
skyhigh, onko todella niin, että svenssonit eivät ole jossain asiassa superedistyksellisiä?! En löytänyt äkkiseltään tilastoa biojätteen lajittelun yleisyydestä Suomessa, mutta oman kokemukseni mukaan pk-seudun taloyhtiöillä on usein keruuastiat jätekatoksissa. Sitten taas esimerkiksi toreilla ja puistoissa on vain sekajäteastiat. Kompostointia voi itsekin kokeilla, jos astia mahtuu pihalle, ohjeita vaikka täältä.
- Katja
Kyllä se näin on, että tässä asiassa svenssonit luistelevat jäljessä. Olen nyt ehdottanut taloyhtiölleni kompostin hankkimista. Saa nähdä miten esitykseeni suhtaudutaan. Itse en uskalla kompostia rakentaa, muistuu nimittäin mieleen ne kultaiset teinivuodet kun entinen poikaystäväni rakensi matokompostin vaatekaappiinsa. Siellä se syötti matoja aina sukkien vaihdon lomassa.
Tänäänkin pitää heittää jääkaapista vaikka mitä, inhottavaa! Tähän on tultava muutos!!