Uuden Mustan tärpit kirjamessuille
Helsingissä on kirjamessut tänä viikonloppuna! Siellä on järjettömän paljon ohjelmaa, joten listasimme omat eettiset, ekologiset ja hyvän arjen ajankohtaiset tärppimme. Itse olen ainakin todennut, että jos ei etukäteen tutustu tarjontaan, messuilla tulee vain marhattua ympäriinsä. Messut järjestetään messukeskuksessa torstaista sunnuntaihin 28.-31.10.

Painavaa asiaa ympäristöstä
Timo Airaksinen: Saasta. ”Saastalla ja paskalla on elämälle myös positiivinen ja rikastava merkitys”, on filosofi Airaksisen perusteesi. Filosofia on tuore näkökulma jäte- ja kierrätyskeskusteluun nyt, kun kaikenlaista tavaraa yritetään – huvin vuoksi tai pakosta – kierrättää.
Paikka: Katri Vala to klo 12.
Jussi Laitisen Pieni suuri energiakirja neuvoo energiatehokkaaseen asumiseen, joka on kaikkein kustannustehokkain keino vähentää kasvihuonepäästöjä. Minä tosin väitän, että sähkön hinnan pitää ensin kallistua, jotta ihmisiä todella kiinnostaisi sen säästäminen. Laitisella lienee kuitenkin konkreettista sanottavaa, sillä kirja lupaa vastauksia mm. kysymyksiin Miksi tietokone voi syödä yhtä paljon sähköä kuin kiuas? Miten ikkuna tiivistetään? Paljonko valtiolta saa tukea energiaremonttiin?
Paikka: Kirjakahvila la klo 13.30.
Sokerina pohjalla kevyttä asiaa ympäristöstä: Pääkaupunkiseudun retkeilyopas. Raija Hentman on koonnut tiedot kaikista seudun virkistyskohteista yhteen oppaaseen.
Paikka: Kirjakahvila su klo 17.
Suvaitsevaisuutta ja ihmisoikeuksia
Eri kulttuureista ja ihmisoikeuksiin liittyvistä asioista julkaistaan Suomessa ilmeisen paljon kirjoja, sen verran paljon aiheesta keskustellaan messuilla.
Erityisen väkevä keskustelijakaarti on puhumassa maahanmuutosta otsikolla Ikkunat auki Eurooppaan, ovi kiinni Suomeen. Lavalla ovat Sofi Oksanen, Jussi Halla-aho ja Pekka Haavisto, jota Vihreät kaavailevat presidenttiehdokkaakseen. Halla-aho on esillä muissakin keskusteluissa, vaikka herran kirjalliset ansiot taitavat olla aika heppoiset.
Paikka: Aleksis Kivi / Helsingin Sanomat pe klo 14.00.
Burka ja naisen asema on ikuisuuskysymys, mutta siitäkin voisi olla odotettavissa jotain uutta sanottavaa, kun paikalla on ilmeisiä asiantuntijoita: keskustelijoina on mm. sudanilainen kirjailija ja libanonilainen arabiankielen emeritusprofessori. Tosin tällaisiin keskusteluihin soisi osallistuvan joskus vaikka länsiafrikkalaisia musliminaisia, jotka eivät käytä huivia. Otsikko on hunnutettu nainen – vapaa vai alistettu?
Paikka: Mika Waltari pe klo 14.30.
Mistä Suomessa nyt puhutaan – tai pitäisi puhua
Anna Kontula: Näkymätön kylä. Tämän haluaisin kuulla: Sosiologi Anna Kontula kertoo, mitä oppi, kun muutti Olkiluodon ydinvoimalaa rakentavien itäueurooppalaisten miesten kanssa samaan parakkiin. Siinä on siirtolaisryhmä, josta tiedetään ja puhutaan hämmentävän vähän - verrattuna vaikka thaimaalaisiin marjanpoimijoihin tai romaanikerjäläisiin - ja joiden asema on varsin heikko. Kontulan kirja on julkaistu Into Kustannuksen pamflettisarjassa, jossa on paljon muutakin kiinnostavaa.
Paikka: Mika Waltari pe klo 16.
Lauantai-iltapäivänä Katri Vala -lavalla puhutaan paljon kirkosta, äänessä ovat mm. Kansankirkon myytinmurtajat -kirjan kirjoittaneet Ilkka Halava ja Pontus Salmi. Mutta erityisen kiinnostavaa on mielestäni tämä romaani, jonka pitäisi ehkä olla otsikon alla ”mistä ei puhuta”: Siiri Enoranta on kirjoittanut kirjan elämästä, kuolemasta ja enkeleistä ilman uskonnollista näkökulmaa (ei tarvitse nyt viisastella, eikö enkeli ole sitä). Tämä Enorannan toinen kirja on nimeltään Nukkuu lapsi viallinen (ensimmäinen oli Finlandia Junior -ehdokas 2009). Suomessa kuolemasta puhutaan aika vähän, se on siivottu pois arjesta. Ja vielä vähemmän puhutaan kuoleman ymmärtämisestä uskonnottomasta näkökulmasta. Tällaiselle olisi tilausta muutenkin kuin romaaneissa.
Paikka: Louhi la klo 13.30.
Ekohörhöilyä näytöskeittiössä
Christer Lindgren: Kiehuu! Uusi suomalainen keittiö kuulostaa hyvältä: viisitoista huippukokkia on laatinut kirjaan oman menun tai ruokakokonaisuuden, teemana eettisyys, ekologisuus ja 2010-luvun ruokafilosofia. Käytännönläheisyyttä ja kotikokin huomioimista toivon minä, mutta ehkä sitä saadaan, kun tämä show pidetään messujen näytöskeittiössä. Kokkina häärää villikasvigurunakin tunnettu Sami Tallberg.
Jos aikoo mennä katsomaan ruoanlaittoa, kannattaa olla ajoissa paikalla, jotta pääsee näkemään kokkailut muualtakin kuin lavan ylle asetetulta jättinäytöltä.
Paikka: Näytöskeittiö pe klo 13.30.
Carl Honoré: Slow Food. Elämän hidastaja -gurun kokkauksille on varattu kirjamessujen näytökeittiössä tunti aikaa – mitähän siinä ehtii tehdä? Honorén mukaan slow food on paljon enemmän kuin tekosyy pitkille lounaille – mutta hyvä syy sekin. Minä voisin tarvita myös jonkinlaisen pikaoppaan siitä, miten yhdistetään slow food ja työelämä.
Paikka: Näytöskeittiö klo 12.30.
Honoré puhuu kansanedustaja Janina Anderssonin kanssa myös perhe-elämän hidastamisesta.
Paikka: Katri Vala, pe klo 13.
Hullua ja hauskaa arkea
Sarjisosastolta minua kiehtovat maanläheiset Mummo (Anni Nykänen) ja Potaatit (Aiju Salminen).
Mummo mummoilee kuten 80-luvun lempi-tv-sarjani mummo konsanaan. Potaatit on Hesarin Nyt-liitteestä tuttu, yhteiskunnalliseksikin luokiteltava maanläheinen sarjakuva.
Paikka: Mummo / Kirjakahvila pe klo 18.30, Potaatit / Louhi pe klo 18
Sitten on pakko mainita Miitta-täti, jonka elämä ei todellakaan ole arkea, mutta meidän muiden arjen piristystä kyllä. Miitta Sorvalin mahtava tv-roolihahmo Miitta-täti kertoo terapiakirjassaan, miten kestä tahansa voi tulla hänen laillaan itseoppinut terapeutti.
Paikka: Kirjakahvila pe klo 15.30.
Mitä sinä aiot mennä katsomaan? Kerro omat vinkkisi kommenteissa!
Kuvat: Terhi, Hertta, Johnny Kniga, Wikimedia Commons/Dantadd, Otava, Sammakko.










Terhi Upola
Reader Comments