Lanttu ja nauris kisailivat, kumpi voitti?
Mitä eroa on lantulla ja nauriilla? Ainakin lanttu on vähän isompi ja sitä syötiin 1980-luvulla koulussa raasteena ja paloina. Pataruokien ohjeissa on usein molempia, mutta ovatko ne todella niin erilaisia, että molempia tarvitaan? Panin lantun ja nauriin kisaamaan keskenään, jotta löytäsin näistä kahdesta mielestäni samanlaisesta juureksesta jotain eroa.

Kisassa oli kolme lajia: ravintoarvot ja kulttuurillinen merkitys, maku ja koostumus sekä ruoanlaitto.
Katso videoilta, kumpi voitti ensimmäisen ja toisen osan. Kolmannen osan ja koko kisan lopputulos löytyy jutun lopusta.
Päätin tehdä juureksista jotain epätavallista, nimittäin makeita leivonnaisia. Löysin molemmat ohjeet ruokablogeista. Lantusta tein Keitoskoitos-blogin kuivakakkua ja nauriista Välipala-blogin ranskalaisen makean tortun eli Tarte Tatinin, jonka ohje on kuulemma alun perin ollut Glorian ruoka&viini-lehdessä.
Lanttukakku (1 iso tai 2 pientä)
Tarvitset:
- n. 5 dl lantturaastetta (n. 1 keskikokoinen)
- 4-5 dl vehnäjauhoja
- 3 dl grahamjauhoja
- 1 tl kanelia
- 1 tl jauhettua pomeranssinkuorta
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 tl soodaa
- ripaus suolaa
- 4 dl sokeria
- 3 dl rouhittuja pähkinöitä
- n. 3 dl öljyä
- 4 munaa
- (loraus maitoa)
Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää joukkoon märät. Jos taikinasta tulee liian paksun oloista, lisää vähän maitoa. Kaada taikina yhteen tai kahteen voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 180 asteessa vajaa tunti (pienet kakut) tai 150 asteessa n. 1½ tuntia (iso kakku). Tarkista kypsyys pitkällä tikulla, ja peitä pinta, jos uhkaa tummua liikaa. Anna vetäytyä ennen leikkaamista.
Kakku on parhaimmillaan seuraavana tai sitä seuraavana päivänä. Ohje on mielestäni aika runsas, puolet tai kaksi kolmasosaa täyttää kivasti jo yhden tavallisen kakkuvuoan. Toisaalta kun kakku on paksu, se jää meheväksi sisältä.

Tarte Tatin nauriista
Tarvitset:
3 isoa tai 5 pientä naurista
50 g voita
1 dl sokeria
1 tl suolaa
valmis voitaikinalevy (voitakinan voit tehdä itsekin!)
Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 180-asteiseksi. Voitele blinipannun pohja ja reunat voilla. Sekoita sokeri ja suola ja ripottele seos pannulle.
Kuori ja halkaise nauriit. Asettele puolikkaat pannuille leikkauspinta alaspäin.
Kauli taikinalevyä sen verran, että saat leikattua siitä hieman blinipannua suuremman pyörylän. Itse tein yhden piiraan melko pieneen pannuun, joten en saanut käytettyä ihan koko paketillista voitaikinaa.
Asettele taikinalevy pannuilla olevien nauriiden päälle ja reunoille. Pistele taikinaan reikiä haarukalla.
Nosta pannu kuumalle levylle. Kun sokeri alkaa karamellisoitua (eli ruskistua, mikä tapahtuu nopeasti, jos levy on valmiiksi kuuma), nosta pannu uuniin noin varttitunniksi. Sokerin kiehuminen näkyy reunoilta, vaikka taikinalevy onkin jo paistoksen päällä.
Kumoa kypsät piiraat varovasti lautasille. Anna niiden jäähtyä hieman ennen herkuttelua. Tarte tatinin kanssa sopii esimerkiksi kermavaahto tai vaniljajäätelö.
Kumpi voitti?
Maistatin leipomuksiani lopuksi Uuden Mustan toimituksella. Lanttukakun maku tuntui Hertan mielestä ensi puraisulla liian voimakkaalta, mutta kun siihen tottui, kakku tuntui mehukkaalta. Viivi suunnitteli leipovansa lanttukakkua joulupöytään. Katja puolestaan tykästyi naurispiiraan kosteaan ja rasvaiseen olomuotoon. Pisteet lantulle 2-1 (plus oma pisteeni; olisin tiukassa tilanteessa itsekin äänestänyt lanttua, mutta onneksi ei tarvinnut, se voitti muutenkin).
Viimeisen osion ja siten koko kisan voitti ...LANTTU! Kumpi on sinun suosikkisi vai tuleeko tasapeli?










Terhi Upola
Reader Comments (1)
Kasvatin kesällä kasvimaalla nauriita. Ne olivat raakana samaan aikaan makeita ja hieman kitkeriä, mutta pannulla rasvassa paistettuna ja hieman suolalla maustettuna paljon parempia kuin lanttu! Juuri nyt syön keittoa, jossa on keitettyä luomulanttua, ja se on ainakin noin keiton seassa paljon miedompaa (= ei yhtä hyvää) kuin nauris.
Luotettavamman testituloksen olisi tietysti saanut tekemällä saman kakun molemmista juureksista, ei kahta täysin erilaista kakkua. :) Olen laittanut lantturaastetta sämpylöihin, mutta niiden maku muistutti mielestäni liikaa lanttulaatikon makua.